maanantai 12. syyskuuta 2016

"ON VAIN AJAN KYSYMYS, MILLOIN SUOMESSA TAPAHTUU RASISTINEN MURHA"

Irakilaisia turvapaikanhakijoita Helsingissä lokakuussa
2015. Monella irakilaismiehellä on sotilas- ja poliisitausta.
Tietävätkö Suomen viranomaiset riittävästi heidän
mahdollisesta rikostaustasta ja sotarikoksista?

Viime syksystä lähtien valtamedian kolumnistit, maaniset monikulttuuribloggaajat ja äärivasemmistolaiset katuhuligaanit reagoivat Soldiers of Odinin katupartioihin ja Rajat kiinni! -liikkeen ilmaantumiseen suoranaisella hysterialla. Kansallisen opposition ilmestyminen kaduille järkytti selvästi korruptoituneen yhteiskunnan status quota. Henkilökohtaiset solvaukset ja Hitler-kortit olivat alusta asti mukana kuin myös vainoharhaiset puheet "väkivaltaisesta äärioikeistosta". 

Valheistaan monta kertaa kiinni jäänyt totalitaristianarkisti Suvi Auvinen spekuloi pitkin viime syksyä mielikuvituksellisilla skenaarioilla, joissa Soldiers of Odin ei suojele ketään, vaan tulee ennen pitkään syyllistymään itse väkivaltaan. Todellisuudessa katupartioinnin yhteydessä on pidätetty vain punaporvarien Loldries of Odin -ryhmän jäseniä, jotka on tuomittu sakkoihin erilaisista häriköinneistä. Jotkut nettipunakaartin aktvistit kuten suomalaisvastaisessa Rasmus-verkostossakin vaikuttava bloggaaja Sakari Timonen, alkoi jopa hekumoida suomalaisten tekemistä rasismimurhista:
Osa kansalaisistamme on muuttunut vaistojensa vietävissä olevaksi, soihduin ja talikoin aseistautuneeksi laumaksi. On vain ajan kysymys milloin se lauma tai joku sen yllyttämä tappaa. Siinä vaiheessa sitten johtajia ei enää näykään missään.
Tosiaan, se ensimmäinen rasistinen surma viime syksyn pakolaisaallon jälkeen on sitten tapahtunut, mutta tekijöinä eivät olleet suomalaiset, vaan irakilaiset turvapaikanhakijat, jotka ryöstön jälkeen panivat kylmäksi suomalaisen 52-vuotiaan sivullisen miehen viime viikonloppuna Kajaanissa, lähellä vastaanottokeskusta. Rasistista murhaajakommandoa epäillään myös toisesta saman viikonlopun aikana tapahtuneesta ryöstöstä. Tuttuun tapaansa Yle rauhoittelee parhaansa mukaan tilannetta verkkosivujensa jutussa Viranomaiset: Otanmäen tappoepäily yksittäistapaus. Poliisin ja Ylen viesti näyttää olevan, että täällä ei ole mitään nähtävää, kaikki on kunnossa, kyseessä on yksittäistapaus, hajaantukaa. Ei tarvita suurta mielikuvitusta miten mediassa olisi reagoitu, mikäli suomalainen olisi tappanut värillisen turvapaikanhakijan. Silloin Ylessä ei puhuttaisi yksittäistapauksesta, vaan hämmästystä teeskennellen kysyttäisiin, mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa ja vaadittaisiin, että väkivaltainen äärioikeisto on saatava vaikka poikkeuslailla kuriin.

Ylen lähipäivien suurin huoli lienee se, että miten Kajaanin surma tulee vaikuttamaan suomalaisten asenteeseen turvapaikanhakijoita ja ylipäätään maahanmuuttajia kohtaan. Selvää on myös se, että monikulttuuriunelmaa elävät kolumnistit eivät tule tuntemaan surua uhrin puolesta, olihan hän vain joku keski-ikäinen suomalainen maalaismies, ehkäpä vielä rasisti. Eniten he tulevat harmittelemaan sitä, että tapaus lisää maahanmuuttovastaisuutta. Pettymys on varmaan suuri, sillä he kun olivat odottaneet niin pitkään asialleen hyödyllistä valkoisen heteromiehen tekemää rasistista murhaa, mutta nyt kävikin toisin päin. Vaaditaan taitavaa liukaskielisyyttä, että toimittaja ja "asiantuntija" kykenee selittämään pois turvapaikanhakijoiden joukossa väijyvät entiset poliisit ja sotilaat, jotka ovat kotimaassaan syyllistyneet ties mihin hirmutekoihin ja jatkavat nyt täällä samaa verenjanoista toimintaansa.

Arto Mikkonen oli suomalainen 52-vuotias
työmies. Irakilaiset "turvapaikanhakijat"
surmasivat hänet raukkamaisesti. Suomen
eduskunnalla on verta käsissään.



2 kommenttia:

  1. Keskustelua tästä tapahtumasta on mielenkiintoista seurata Rasmus-sivustolla. KUKAAN ei ole pahoitellut millään tavalla kuolleen suomalaisen puolesta! Lähinnä linja käsittelee maahanmuuttajan saamaa tuomiota, sen pituutta ja karkoitetaanko hänet vai ei.
    Suurimmassa osassa ketjuja, jossa asiasta jotain puhutaan, otetaan kantaa siihen, että istukoon tuomionsa ja sillä selvä.
    Mielestäni Rasmuslaisten harjoittama rasismi meitä suomalaisia kohtaan on jo saavuttanut aivan käsittämättömät mittasuhteet.
    Edelleenkään kyseisellä sivustolla ei nähdä maahanmuuttajien joukossa minkäänlaista uhkaa.
    Omat tuntemukseni ovat ihan päinvastaisia, tässä on ensimmäinen vuosi raapaistu vain pintaa, ja kaikki pahin on vielä edessä. Tämä ei perustu mutu-tuntumaan, vaan tietoon kaikista epäillyistä maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Se paperikasa on viimeisen vuoden aikana paisunut kuin pullataikina.

    VastaaPoista
  2. "Ylen lähipäivien suurin huoli lienee se, että miten Kajaanin surma tulee vaikuttamaan suomalaisten asenteeseen turvapaikanhakijoita ja ylipäätään maahanmuuttajia kohtaan."

    Eiköhän se suurin huoli koske nk. eliitin oman arvostuksen vaarantumista, ja ettei vain "juhdilta" (=kantaväestöltä) laput pääsisi putoamaan silmiltä.

    Sota-alueilta tulevien turvapaikkaa vaativien nuorten miesten hoito pitäisi ehdottomasti siirtää Suomen armeijalle tai Rajavartioston alaisuuteen (pois SPR:ltä ja vastaavilta bisnesksen tekijöiltä). Niin että nämä potentiaaliset väkivallan tekijät pidetään erillään siviiliväestöstä kunnes heidän asiansa on käsitelty.

    VastaaPoista