keskiviikko 13. tammikuuta 2016

TÄHTÄIMESSÄ KAKSI KANSAKUNNAN VIHOLLISTA, DEMLAN KULTTUURIMARXILAISET

Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen


Yle uutisten jutussa Professorit: Laissa ei estettä rasististen katupartioiden kieltämiselle  valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja oikeustieteen professori Juha Lavapuro puolustavat Stubbin ehdottamaa orwellilaista suomalaisvihamielistä sortopolitiikkaa. Samainen valtamedian äänitorvena toimiva tutkapari tuomitsi viime syksynä hallituksen elintasopakolaisille kaavaillun sosiaaliturvan alentamisen perustuslain vastaisena, vaikka perustuslaki ei velvoita auttamaan ilman Suomen kansalaisuutta olevia ulkomaalaisia pummeja taloudellisesti mitenkään.

 
Herrojen sietämätön viheliäisyys vain korostuu uusien suomalaisvihamielisten lausuntojen myötä. N
yt kun hallitus ehdottaa kansalaisten perustuslaillisen kokoontumis- ja liikkumisvapauden kieltämistä, professorit eivät näe tässä mitään ongelmaa, vaan päinvastoin kehoittavat hallitusta tarttumaan välittömiin sortotoimiin omia kansalaisia vastaan. Monikulttuuripolitiikalle Ikäväksi havaitun partiointioikeuden kumoamiseksi verukkeena käytetään kansalaisdemokratian ulottumattomissa olevan gloobalijärjestön lausumia ikään kuin ne edustaisivat korkeinta oikeutta ja Jumalan sanaa:
Kahden oikeustieteen professorin mukaan hallituksella ei ole oikeudellista estettä katupartioiden kieltämiselle. Pikemminkin hallituksella saattaa olla kansainvälisiin sopimuksiin perustuva velvollisuus tuomita ryhmien toiminta.  – Perustuslain näkökulmasta mitään ehdotonta estettä kieltämiselle ei ole. Sen sijaan meillä on YK:n rotusyrjintäsopimukseen perustuva velvollisuus kieltää tällaisten rasistisin motiivein toimivien järjestöjen toiminta, sanoo oikeustieteen professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta.
Kansallismieliset katupartiot eivät ole tähän mennessä syyllistyneet mihinkään rikokseen, eikä roturealististen ajatusten kannattaminen ole (vielä) rikosoikeudellisesti tuomittavaa, joten miten muka joku YK:n paperinpala voisi estää kansalaisten muodostaman löyhän katupartioporukan liikkumisen. Se voi onnistua vain käyttämällä mielivaltaa sekä Ojasen ja Lavapuron kaltaisten umpikierojen juristien konsultointia. 

Joka tapauksessa näillä lausunnoilla molemmat professorit tunnustavat olevansa avoimesti kansanvihollisia. Ojasen ja Lavapuron julkeus perustuu luultavasti siihen, etteivät he omassa Demla-kuplassaan ymmärrä millaista raivoa heidän ylimielisen suomalaisvihamieliset lausunnot synnyttävät kansan syvissä riveissä. Joku voisi pitää heitä syyntakeettomina hyödyllisinä idiootteina, mutta on todennäköisempää, että heidän näkemyksensä ovat kylmän harkittuja.

Sitä paitsi on yhdentekevää ovatko 
nämä Demlan punamädättäjät liikkeellä harhaisen universalismin puolesta vai ovatko he pelkkiä kansasta vieraantuneita, kansainvälisyyden sokaisemia opportunistisia pyrkyreitä, joiden lojaliteetti on muualla kuin Suomessa. Melko varmaa on sen sijaan se, että heidän henkisiä isäntiään ovat George Sorosin kaltaiset historian hämärämiehet, jotka tähtäävät epädemokraattiseen maailmanhallitukseen. Siksi ei olisikaan yllätys, että eräiden kansalaisten kokema oikeudenloukkaus saisi rauhan vasta kun nämä sortovallan lakeijat kutsutaan Vehm-oikeuteen.

2 kommenttia:

  1. Joku vois auttaa pakkaamaan noiden epäisänmaallisten viherstalistipellejen laukut ja valtio voisi maksaa näille paskatrollaajille pelkät menoliput Pohjois-Koreaan.Siellä he pääsisivät kaltaistensa seuraan puhumaan harhaisista "totuuksista" oikein omassa porukassaan.Näille ajatusten Tonaville voisi perustaa reservaatiin jonkin eläintarhan viereen, jossa nuo pääosin sateenkaari- ja sirpaleporukat voisivat harrastaa suvaitsevaisesti kommuunielämää sekä viihdyttää itseään ja toisiaan myös vapaamielisesti pilveä poltellen ja toisiaan hässien. Eiköhän tuo jengi riitautuisi aika nopeasti keskenäänkin, koska eihän nuo ilmiantajakätyrit osaisi kuitenkaan sovussa elää,sillä nuo kieroituneet ja paatuneet desantit eivät vain kykene missään paikassa sovussa elämään ja normeja noudattamaan. Tuohon sairauteen ei ole valitettavasti hoitokeinoa, sillä se on narsismiakin vaikeampi ennusteeltaan. Jos uskoo omaan valheesensa, niin tautihan on parantumaton ja tällaiset henkilöt olisi hyvä eristää muista kansalaisista vaarallisuutensa takia.Kerta kaikkiaan säälittäviä tapauksia.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä ehdotus,mutta edes Pohjois-Korea ei haluaisi kontolleen tuollaisia vilunkimiehiä. Se, joka pettää kansansa, on valmis pettämään myös uuden isännän.

    VastaaPoista