keskiviikko 16. syyskuuta 2015

YLE MARKKINOI KANSAN VASTAISEN ELIITIN TARPEISIIN RÄÄTÄLÖITYJÄ "TUTKIMUKSIA"




Julkisuudessa eli portinvartijoina toimivien valtamedioiden läpi päässeessä virallisessa keskustelussa jaksetaan muistuttaa taajaan kuinka vaarallista on, että ns. maahanmuuttokriittiset ym. establishmentin virallista totuutta vastustavat tahot käyttävät tutkimuksia ja tilastoja omien pahojen päämääriensä hyväksi. Sanomatta kuitenkin jää, että yhteiskunnan toimivuuden kannalta kaikkein vaarallisinta on se, että virallinen tiedotus kuten Yle ja sen kanssa samassa veneessä olevat suuret yksityiset mediajätit käyttävät vääristellen tilastoja ja tutkimuksia oman agendan ajamiseen. Se on vaarallisinta siksi, että niillä on oikeasti valtaa ja niiden tiedotus on yksisuuntaista vallankäyttöä. Sen sijaan virallisen totuuden kyseenalaistajat ovat aina haastajia, marginaalissa. Siksi valtamedioiden kansalaisille esittämä virallinen totuus pitäisi aina olla puoluettomampaa ja totuudellisempaa kuin ilman valtaa olevien haastajien. Näin ei kuitenkaan ole, vaan jo pidemmän aikaa valtamediat ovat valehdelleet kaikkein eniten ja käyttävät häikäilemättä mitä tahansa tilastoja ja tutkimuksia oman agendansa edistämiseen. Tällä agendalla ei luonnollisestikaan ole kansan enemmistön mandaattia takanaan.

Ohessa pari tuoretta esimerkkiä Ylen käyttämistä raporteista ja "tutkimuksista".

Yle uutisten verkkosivujen jutussa Tyttöjen ja poikien rasistinen käytös nousussa – tyly ohje vanhemmille kerrotaan huolestuneena, että Väestöliiton vainukoirat ovat havainneet suomalaisen nuorison regoineen toisin mitä median propaganda olisi toivonut kun maahamme on hetkessä rynninnyt tuhansia luvattomia Lähi-idän sotilaskarkureita ja Afrikan toimettomia jolppeja. Väestöliiton suurin huoli ei ole auttavaan puhelimeen soittavien suomalaisnuorten aiheellinen pelko aggressiivisista maahantunkeutujista, vaan heidän mahdollinen ajatusrikoksensa eli "rasismi". Se, että lapset soittavat auttavaan puhelimeen avautuakseen kuinka kohtaamisteoria toimii käytännössä, he saavatkin niskaansa täyslaidallisen rasismisyytöksiä. Tätä Yle pitää tietenkin asiallisena tiedottamisena. 


Paljon aidompi tilannekatsaus todellisesta rasismista Suomessa saataisiin, mikäli Yle uutiset uskaltaisi kertoa mm. Instagramissa videoitaan jakavaan World Star Hip Hop-kulttuurin vaikuttajista. Eräs tätä rasistista skeneä jonkin aikaan tarkkaillut kansalaisvaikuttaja kirjoittaa:
World Star Hip Hop-kulttuuri on tullut Suomeen. Tuossa nyt sen verran, että pääasiallisesti nämä wordstarhiphop-jutut ovat rotuväkivaltaa, ja yleensä valkoisia vastaan (Olen itse ollut tietoinen kyseisestä meemin nimissä toteutetusta väkivallasta jo 2009 saakka). Ameriikassa mustat kuvaavat väkivaltatilanteita ja uppivat ne nettiin, jotta saavat netistä kunnioitusta omalle väkivallalleen. Kaikki suomalaiset, eteenkin nuoriso tulee olemaan kohteena. Linkin videot selittää enemmän kuin tuhat sanaa. Pistää kyllä raivoamaan.

Takaisin Ylen juttuun: tehdäänkö Väestöliiton väliaikaraportteja kansalaisten, jopa lapsien, mielenliikkeistä valtiokoneistoa varten, jotta tietojen perusteella voidaan panostaa entistä enemmän propagandaan ja valmistaa tietynlaisia toimia kansalaisia vastaan? 


Yle Uutisten toimittaja Hannele Muilu taas yrittää valkopyykätä Ruotsin epäonnistunutta monikulttuurikokeilua tendenssitutkmuksella, jonka mukaan Ruotsi onkin entistä turvallisempi. Jutussa tutkimuksen metodia ja otosta ei mitenkään eritellä ja selvitetä, joten rikosopin professori Felipe Estrada on voinut päätyä johtopäätöksiinsä ennen kuin tutkimusta on edes aloitettu. Jutun pääviestinä on tyynnytellä monikulttuuria epäileviä ja selittää länsinaapurin tulenarka etninen tilanne parhain päin. Ei-eurooppalaisten ulkomaalaisten rikollisuus ja väkivalta yritetään jälleen kerran selittää tyhjäksi valheellisella vasemmistolais-sosiologian väsyneillä hypoteeseillä kuten "eriarvoisuudella" ja suhteellisella "köyhyydellä". Mitään selittävää tekijää muukalaisten kulttuuri- ja geeniperimästä ei edes uskalleta ajatella.

Yle käyttää myös laitonta massainvaasiota ymmärtäviä ja puolustavia tutkijoita, mutta ei koskaan kansainvaelluksen haitoista kertovia asiantuntijoita.  Viimeisin esimerkki on verkossa ja tv-uutisissakin nähty juttu Onko turvapaikanhakijoiden joukossa Isis-terroristeja? Siinä Systeemin lauluja lauleskeleva Ulkopoliittisen insituutin tutkijapoju Teemu Sinkkonen vetelee hatustaan mutua kuin ennustajaeukko:

– Isis on propagandassaan puhunut tuhansien taistelijoiden lähettämisestä. Sillä ei missään mielessä ole tällaista määrää ihmisiä lähettää Eurooppaan, koska heidät on täysin sidottu taisteluun Syyriassa ja Irakissa. Toisekseen, Eurooppa ei ylipäätään ole Isisin päävihollinen, Sinkkonen listaa.  – Haiskaltaa täydeltä propagandalta.– Isis hyötyy tietysti, että pelon ilmapiiri Euroopassa pysyy. Tahot ["äärioikeisto"], jotka levittävät tätä propagandaa, tekevät palveluksen Isisille itselleen, Sinkkonen painottaa.
Niinpä niin, pahin uhka Suomelle ovatkin Ylen ja Sinkkosen mielestä kansallismieliset tahot, jotka kertovat maahantunkeutujien välittömästä potentiaalisesta vaarasta...

"Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää! Monikulttuuri toimii kuin Unelma! Kaikki on kunnossa, kaikki on järjestyksessä, jatkakaa entiseen malliin, ei ole mitään pelättävää!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti