tiistai 5. toukokuuta 2015

HOLOKAUSTIRIIPPUVAISTEN VIIKOTTAISET KOVAN KAMAN ANNOKSET

Ylessä natsi on riittoisa sana, sillä sen saa yhdistettyä
vaikka Porin jatsiin ja änkyttävään papukaijaan. Pääasia,
että kulttuurimarxilaiset politrukit saavat jonkun tekosyyn
päästää suustaan tuon mukavalta kuulostavan sanan. Kaikkein
maukkaimmalta sana nazzzi maistuu Brooklynin miljoonien
"ihmeellisesti pelastuneiden" suissa, kun nämä lausuvat
sen tyypillisen narisevalla nasaaliäänellä, jolloin isossa
nenässä muodostuva värinä synnyttää myös fyysistä
mielihyvää.




Yle Teema, 5.5. klo 21:00, 
Historia: Mies, joka selviytyi Auschwitzista

Freddie Knoller kertoo kiehtovan selviytymistarinansa toisen maailmansodan syövereistä. Sodan aikana hän eli miehitetyssä Pariisissa ja toimi vastarintaliikkeessä kunnes lopulta joutui Auschwitzin keskitysleirille. T: BBC HD Äänitekstitys: suomi.



Tässä blogissa on moneen kertaan ja monesta eri kulmasta selvitetty, mikä on Ylen natsifiksaation taustalla. Asia on ollut jo pitkään loppuun käsitelty, miksi Ylessä ei ole viikkoakaan ilman natseja, mutta on kuukausia ilman bolshevikkeja ja vuosia ilman Maon kommunisteja ja vuosikymmen ilman Punaisia khmerejä. Yle Watchin tehtävä on enää lähinnä dokumentoida tätä ohjelmien tulvaa tulevien sukupolvien hämmästykseksi. Onpa joku sanonut leikkisästi, että "Kansantuomioistuin tutkii nämä sitten aikanaan ja tekee niistä omat päätöksensä".


Yleisradion ylin päättävä elin on hallintoneuvosto. Sen 21 jäsentä valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä. Tällä hetkellä hallintoneuvoston työvaliokuntaan kuuluu mm. Tuija Brax, Pekka Haavisto ja Silvia Modig. Tosin ilman heitäkin Yleä on vaivannut pahanlaatuinen natsiripuli jo vuosikausia. Siitä ovat aiemmin olleet vastuussa mm. Dokumenttiprojektin tuottajat Jarmo Jääskeläinen ja Iikka Vehkalahti. Sittemmin historiapropagandassa ovat kunnostautuneet yhtiön nykyiset kansainväliset ohjelmahankkijat Tarmo Kivikallio, Johan Förnäs ja Katja Karasvaara. He kaikki tunnustavat punavihreää väriä samalla kun liputtavat iloisesti ulosteen tahrimaa sateenkaarilippua.

Nämä taustat tekevät ymmärrettäväksi sen, miksi Ylessa on sairaalloinen kiinnostus sukupolvien takaiseen natsiaikaan eikä Suomelle maantieteellisesti, ajallisesti, poliittisesti ja historialliseti läheisempään kommunismiin. Jälkimmäistä teemaa Yle ei ole ollut kovin innokas vatvomaan, mikä johtuu puhtaasti ideologisista ja poliittisista syistä.

Ensinnäkin, se pyhäksi ja siten kyseenalaistamattomaksi uskonkappaleeksi korotettu 6 miljoonaa tapettiin ensin Neuvostoliitossa, Ukrainassa, 1932-33.  Toiseksi, se oli Stalin joka kutsui saksalaiset Moskovaan 23.8.1939 tekemään Molotov-Ribbentrop -sopimuksen, jonka jälkeen sota syttyi Saksan ja Neuvostoliiton yhteisellä hyökkäyksellä Puolaan. Kummallista kyllä, toisen maailmansodan aloittanut Iso-Britannian ja Ranskan sodanjulistus ei koskenutkaan Neuvostoliittoa, joka hyökkäsi Puolaan vain pari viikkoa Saksan jälkeen. Kolmanneksi, se oli kommunistinen Neuvostoliitto joka hyökkäsi Suomeen, vei suomalaisia keskitysleirille, pommitti ja tappoi naisia ja lapsia, ryösti alueita, teki etnisiä puhdistuksia, alisti sodan päätyttyä Suomen YYA-sopimukseen ja riehui Torni-hotellissa.  Vastaavasti Saksa oli se maa, joka ei kaapannut juutalaisia Suomesta, vaan Neuvostoliitto, joka pakkosiirsi Baltian juutalaisia Siperiaan ja aiheutti arviolta 27 Suomen-juutalaisen kuoleman sotatoimissa. Viidenneksi, Saksa pelasti elintarvike ja sota-avullaan Suomen, kun Neuvostoliitto yritti tuhota maamme kesäkuun 1944 Tali-Ihantalan taisteluissa. Näistä tosiasioista huolimatta Yleisradio jauhaa vain natseista...

Tietysti saamme kuulla päivittän muistakin medialähteistä kuin Yleisradiosta jatkuvaa paatosta pahoista natseistä, mutta silti Ylen televisiokanavien vyörytys on aivan omaa luokkaansa. Ja hyvin on "oppi" mennyt perille, josta kertoo Iltalehden toimittaja ja holokaustinarkkari Kreeta Karvala tuoreessa kolumnissaan Oudot lääkkeet. Siinä hän tunnustaa ylpeästi olevansa 60-luvun lopulta alkaneen yksipuolisen historiapoliittisen indoktrinaation lapsi:

Nimittäin mitä synkempänä maailman näen, sitä enemmän luen keskitysleiriltä selviytyneiden ihmisten tarinoita ja tuijotan keskitysleirielokuvia. Tänä keväänä on mennyt kolme kirjaa ja puolen tusinaa leffaa.  Tämä ”masennuslääkitysmalli” on ollut käytössäni jo 11-vuotiaasta lähtien, sillä silloin kävin ensimmäistä kertaa Auschwitzin ja Stutthofin keskitysleireillä ja maailman pahuus astui elämääni.
Kreeta näyttää olevan tyypillinen konformistinen kympin tyttö, joka on varmaan opettajan suosituksesta lukenut herkällä iällä Anne Frankin päiväkirjat ym. vastaavia satukirjoja. Historiakriittistä ja asioita koko ihmiskunnan historiaan suhteuttavaa käsitystä häneltä on turha tivata. Hän on Ylen propagandan ihanteellinen kohde: koulutettu, opportunistinen, Systeemi-uskollinen ja tunnemanipulaatiolle altis Gutmensch. Tällaiset lörpöttelevään lukeneistoon kuuluvat ja pikkusieluisen lukiolaistytön maailmankuvaa kantavat moralistit ovat mitä parhaimpia Ylen hyödyllisiä idiootteja, sillä he toimivat itsekin mediamaailmassa. He kun levittävät mm. Ylestä omaksumiaan kyseenalaisia virallisia totuuksia, yksipuolista historikuvaa ja lapsellisen manikealaista maailmankatsomusta sille yleisölle, joka ei tv:n "historiadokumentteja" juurikaan seuraa. Win-win mediaeliitille, lose-lose tavalliselle kansalaiselle.



Päivitys 8.5.2015:



Yle Fem, 8.5.2015 klo 18:30, Skandinavia Hitlerin otteessa

Sarja alkaa. Osa 1/5. Saksalaiset tulevat. Toinen maailmansota on käynnissä. Hitler pyrkii rakentamaan natsisuurvaltaa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa hallitus pohtii, pitäisikö panna vastaan vai luovuttaa. Tanskan televisio. HD Äänitekstitys: ruotsi.


Yle Teema, 8.5.2015 klo 21:00. Toukokuun neljä päivää

(4 Tage im Mai, Saksa 2011) Orpokoti on vaarassa joutua tulilinjalle kun puna-armeija kohtaa joukon pakoon pyrkiviä saksalaissotilaita toisen maailmansodan viimeisinä päivinä Itämeren rannalla. O: Achim von Borries. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

Tämän natsimania alkaa saada jo farssin piirteitä....

1 kommentti:

  1. http://rollimetsatonttu6.blogspot.fi/2014/05/vesa-ilkka-laurio-realiteetteja.html

    VastaaPoista