maanantai 15. tammikuuta 2018

VALKOISET PUOLESTALOUKKAANTUJAT SOTAJALALLA



Viime viikonloppu meni länsimaisissa tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa lähinnä kuvitellun rasismin pöyristymiseen. Anti-rasistksi tiedetyn ja sellaiseksi myös tunnustautuneen presidentti Donald Trumpin hysteeristä huomiota herättänyt kommentti "persläpivaltioista" ei viittaa ensijassa rotuun ja etniteettiin, vaan tiettyjen maiden huonoon hallintoon, väkivaltaan ja krooniseen köyhyyteen. Vain neuroottiset vasemmistoliberaalit saivat väännettyä tästäkin oman rasismi-shown. 

Tämä näkyi myös täällä koti-Suomessa, sillä Yle Watchin aihetta käsitellyt kirjoitus  Mikä suututti "liberaalit" Trumpin persläpivaltio-kommentissa? on saamiemme tietojen mukaan herättänyt tuskaisaa raivoa tämän blogin Facebook-sivulla. Tässä yhteydessä tulkoon selvennetyksi, että  Facebookin Yle Watch -yhteisösivun ylläpitäjät eivät kirjoita blogiimme, vaan ovat sen "faneja", jotka pari vuotta sitten perustivat sivustoa tukevan fb-ryhmän

Saamiemme viestien mukaan Yle Watchin (YW:n) Facebook-sivut saivat olla rauhassa vuoden 2017 huhtikuuhun asti, jolloin kaikkialla Euroopassa alkoi EU:n painostuksesta sosiaalisen median kuten Facebookin ja Twitterin Suuri puhdistus. Yle Watchin 26.4.2017 lmestyneessä kirjoituksessa EU ja Facebook julistaneet hetki sitten totaalisen sodan totuuspuhetta vastaan tiedettiin kertoa jo tuolloin, että Facebook on ottanut vapaaehtoiseksi sensoreikseen äärivasemmistolaisia ja muita valkoisten vastaisia rasisteja. Tämä on näkynyt siinä, että poliittisista syistä fb-bännejä ovat saaneet vain kansallismieliset ja arvokonservatiiviset kansalaiset. Yle Watch 26.4.2017:
Näille järjestelmän subventoimille näädille vasikointityö on tullut entistä helpommaksi, sillä sivujen sulkemiseksi ei EU:n painostuksen ansiosta tarvita enää sen kummempia perusteluja. Aikarajattuun bänniin ja jopa sivun lopulliseksi sulkemiseksi kun riittää tätänykyä oma harhainen loukkaantumisen tunne ja poliittisten blanko-termien kuten "fasismi", "rasismi" ja "trans/homofobia" käyttäminen ilmiannossa
Viime huhtikuusta lähtien Yle Watchin ylläpitäjiä on pommitettu ilmiannoilla erityisesti silloin, kun jaetuissa kirjoituksissa on mainittu täysin laillinen sana n**keri (varmuuden vuoksi tässä kohtaa itsesensuuria ettei Isosisko pahoita mieltään), puhuttu afrikkalaisen kulttuurin ja islamilaisuuden takapajuisuudesta, selostettu PVL:n oikeudenkäyntejä ja marsseja tai kerrottu vaiettuja tosiasioita sukupuolisesti poikkeavista. 

Suuttumuksen perusteella ilmiantajat on aina helppo profiloida kolmeen ryhmään. Kun afikkalaistaustaisista kerrotaan faktoja, jotka ovat ristiridassa virallisen monikulttuurihymistelyn kanssa, ensimmäisinä suuttuvat ne, joilla on henkilökohtainen suhde mustiin. Yleensä nämä ovat mulattilasten yksinhuoltajaäitejä. Kaikista edellä mainituista aiheista tekevät ilmiantoja äärvasemmiston humanistiopiskelijat kuten Varis-verkoston aktiivit. Pahimman sätkyn he saavat silloin kun PVL:stä kerrotaan erilaista narraatiota kuin Nyt-liitteen valeuutisissa. Transukupuolisten ja feministien vallanhimon paljastaminen taas suututtaa Setan aktiviit, joista monet näyttävät tätä nykyä kuuluvan myös Varis-verkostoon.

Tämän sekalaisen mutta ideologisesti yhdenmukaisen porukan kuppi kaatui lopullisesti kun YW kirjoitti viime perjantaina Donald Trumpin "shithole"-kommentista. Tekstin jakajan ilmiantaminen ei riittänyt, vaan suuttumusta lisäsi toisen ylläpitäjän kommentti siitä, että teksti olisi ollut tarkoituksellinen tärppi, jolla äärivasemmisto saadaan reagoimaan ennalta arvattavalla tavalla. Ja juuri näin kävikin, sillä äärivasemmistolaiset kohdistivat kollektiivisen ilmiannaon YW:n yhteisösivua vastaan, jonka seurauksena Trump-teksti poistettiin kokonaan. 

Eräs sivuston ylläpitäjistä teki tapahtuneesta oman päivityksen, jonka kommenttosioon hän lisäsi edesmenneen amerikkalaisen filosofi-loogikko John "Birdman" Bryantin aforismin, jonka perusteella ilmiantajat haluavat sensuuria vain siksi, että se on ainoa keinoa salata totuus:
Ei ole mitään syytä tukahduttaa näkemystä ellei se ole totta, sillä virheellistä näkemystä vastaan voidaan käydä tosiasioiden ja logiikan avulla, kun taas totuutta vastaan voidaan käydä vain valheilla ja tukahduttamalla.
YW:n ylläpitäjät ovat kertoneet, että monet yhteisösivun lukijat ovat lähettäneet heille yksityisviestejä, joissa on vaadittu toimia ilmiantajia vastaan, koska heidän systemaattiset hyökkäykset ovat kuin sodanjulistus vapaata tiedonvälitystä ja mielipiteen ilmaisua vastaan. Eräät ovat kertoneet jopa tallentaneensa kaikki sivun tilaajien nimet ja etsineensä sieltä ilmeiset vasemmistolaiset ja tekaistuilla profiileilla esiintyvät valekansallismieliset. Eräskin lukija oli tarjonnut ylläpidolle tällaista henkilölistaa, jotta se voitasiin julkaista tässä blogissa mikäli häiriköinti vielä jatkuu. 

Meillä ei ole tällaisiin toimiin mitään valmista kantaa, mutta voihan olla niin, että listan kerääjät julkaisevat sen verkossa itse. Sen he voivat tehdä tai jättää tekemättä täysin omalla vastuullaan, meille asia ei kuulu mitenkään.



                                                   
                                                       ******************************



Viikonlopun toinen suuri rasismikohu syntyi kuin vaateketju Hennes & Maurizin paheksuttu mainos eskaloitui Etelä-Afrikassa vandalismiksi, mellakoinniksi ja ryöstelyksi. Asiasta kertoo Ylen uutinen Ruotsalaisen vaatejätin mainoksesta rasismikohu Etelä-Afrikassa – mustan pikkupojan päällä "Siistein apina viidakossa" -paita. Uutisen mukaan vaateketujun myymälöihin hyökänneet mustat nuoret kuuluvat oppositiopuolue Economic Freedom Fightersin (EFF) kannattajiin. On tragikoomista, että paidasta suuttuneet mustat käyttäytyivät juuri niin kuin stereotypia mustista "laumana aggressiivisia apinoita" väittää. Tätä mielikuvaa ei pelasta valkoisen Cuck-miehen Johan Ripåsin lausunto, jossa hän ei tuomitse mitenkään vandalismia, vaan kiinnittää huomion muualle jaarittelemalla ikivanhoista siirtomaa-ajoista: 
EFF pitää H&M:n mainosta rasistisena ja haluaa, että vaatejätti vetäytyy kokonaan pois Etelä-Afrikan markkinoilta. 
– Mustia on rinnastettu apinoihin siirtomaa-aikoina, ja EFF on sitä mieltä, että H&M:n olisi pitänyt ymmärtää se. Se, että H&M on vetänyt mainoksen pois, ei ole yhtä tärkeää kuin se, että mainos alun perin julkaistiin, kertoo Afrikka-kirjeenvaihtaja Johan Ripås.
Maailmanlaajuinen kohu apinahupparista lähti jo viime viikon alkupuolella, kun sosiaalinen media täyttyi pöyristyjien kommenteista. Vähemmälle huomioille jäi mainoksessa esiintyneen mustan pojan Terry Mangon äidin kommentti, jossa hän ihmettelee turhasta asiasta valittamista. Iltalehden uutisjutussa äiti kertoo, että poika on esiintynyt mallina päällään satoja erilaisia asusteita ja että hän on ollut mukana kaikissa kuvaussessiossa, eikä tämä poikennut mitenkään muista.

Toisin kuin Etelä-Afrikassa suuttajat länsimaissa ovat olleet pääasiassa valkoisia liberaaleja puolestaloukkaantujia. Hyväosaisten valkoisten loukkaantuminen ei tietenkään vähennä hupparin tahatonta rasistista mielikuvaa, vaan heidän äkkiväärä reaktionsa vain vahvistaa sitä; tilanne näyttää samalta kuin harakka olisi tervatulla orrella: ensin juuttuu nokka, ja kun se irtoaa tarttuu pyrstö. Irti ei pääse. Toisin sanoen loukkaantuijien pöyristyminen vain vahvistaa mielikuvaa mustien symbolisesta sukulaisuudesta apinoihin. Jos tällainen mielikuva haluttaisiin aidosti kiistää, sen ilmitulosta ei pitäisi silloin hermostua. Järkevintä olisi antaa mustien nuorten kantaa muina miehinä hupparia, jossa on viittaus viidakon viileimpään apinaan ja todistaa omalla käytöksellään, että mielikuva on väärä. 

Sen sijaan valkoisten "liberaalien" raivokas suuttumus ja kieltovaatimus kertoo vain siitä, että heidän mielestään mustat tosiaan muistuttavat apinoita, jonka vuoksi tämä kielletty ajatus pitää saada pois kaikkien silmistä. Mikä on tietenkin vähän hassua, koska Facebook-melskaamisesta syntyneen "kohun" ansiosta asia nousee entistä näkyvämmin tapetille.


                                                       ******************************


Ylen puoli yhdeksän tv-uutisia on perinteisesti totuttu pitämään arvokkaana näyteikkunana maailman tapahtumiin. Viime vuosina sen massoja mielistelevä populismi on tehnyt siitä hömppäuutisten näyttämön, jossa marginaalia yritetään nostaa valtavirtaan. Tänään puoli yhdeksän uutiset täyttyivät paristakin
 human interest -jutuilla, joiden mainospaikka ei todellakaan ole maan tärkein uutislähtetys.

Ensimmäisessä jutussa kerrottiin myötäkarvaisesti protosatanisti ja maagikko Aleister Crowleystä. Samainen uutinen löytyy myös Ylen verkkosivuilta (
Uuden aikakauden profeetta Aleister Crowley harjoitti rituaaliseksiä sekä naisten että miesten kanssa ja loi uuden uskonnon: "Hän oli nero joka osasi myös huijata ihmisiä"). Uutiseksi Crowley pääsi vain siksi, että hänen kirjoituksiaan on nyt suomennettu laajaksi kokoelmaksi.

Toinen esimerkki ikääntyneen rocksukupolven nuoleskelusta nähtiin, kun  samassa uutislähetyksessä kerrottiin "90-luvun hittibändin" The Cranberriesin laulaja Dolores O'Riordan kuolemasta. Mistä lähtien yhden hitin ihmeen tehneen popparin kuolema on niin merkittävä tapaus, että se pitää kertoa Yle tv:n pääuutislähetyksessä? Tai ylipäätään minkään rokkarin elämä ja kuolema. Vähemmän sairaina aikoina tällaisista "uutistista" saatiin lukea vain Suosikki-lehdestä, mikä taas kertoo paljon nykyisestä Ylestä ja sen oletetusta kohdeyleisöstä.


                                                       ******************************



Yle TV1, maanantai 15.1.2018. klo 19:00, Historia: Francon salamurhayritykset 

Julmista otteistaan tunnettu Espanjan diktaattori Francisco Franco selvisi yli kahdestakymmenestä salamurhan yrityksestä. Keitä hyökkääjät olivat, mitkä olivat heidän motiivinsa ja miten lähelle he pääsivät onnistumista? HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi.


Linkki Yle Areenaan.

Viime viikolla Historiadokumentissa käsiteltiin Mussolinin rakastajatarta, tänään oli vuorossa "julmista otteistaan tunnetun" kenraali Francisco Francon murhayritykset. Kenties ensi viikolla pohditaan Mitfordin 
sisarten rakkauselämä tai Romanian Rautakaartin johtaja Corneliu Zelea Codreanun uskonnollisuutta...

Tässä dokumentissa ei yritetty edes olla puolueettomia, vaan näkökulma oli puhtaasti anarkististen salamurhayrittäjien puolella. Kaikki haastattelut olivat Francoa vastustaneita äärivasemmistolaisia ja narraatio sen mukainen. Heti alussa vedettiin mutkat suoraksi, kun Francon Espanjan väitettiin kuuluneen akselivaltoihin, vaikka Espanja oli toisessa maailmasodassa puolueeton. Yhteyttä Hitlerliin korostettiin voimakkaasti, luultavasti siksi, että jotain tämän median luomasta demonisesta aurasta tarttuisi myös Francoon. 

Naisselostajan asenteellisuus alkoi toden teolla huvittaa siinä väiheessa kun hän toisti yli kahdennettakymmenettä kertaa sanaa 'hirmuhallinto'. En muista kuulleeni samanlaista hokemista Stalinin ja Maon kohdalla, joihin verrattuna Franco oli sentään ihmiskunnan hyväntekijä.

Ohjelmassa haastatellut anarkistit esitettiin sankareina eikä heidän motiivejaan ja aatettaan kyseenalaistettu missään kohtaa. Dokumentissa Francon murhayritykset nähtiin hyväksyttävinä ja selostaja jopa harmitteli sitä, ettei Espanjan hallitsijaa saatu sittenkään hengiltä. 


Koska ohjelmantekijät pitivät oikeutettuna oikeistokonservatiivisen "tyrannin" murhaamista, olisivatko he valmiita hyväksymään myös sen, että kohteena olisi vasemmistolainen globalistityranni kuten tänään George Soros? Nähdyn perusteella asia näyttää siltä, että ohjelmantekijät ovat itse soroslaisia punamädättäjiä.

Dokumentin härski puolueellisuus selvisi ohjelman lopussa näytetyistä tekijätiedoista. Jäljet johtavat sylttytehtaalle: propagandarainan oli ohjannut Daniel Guthmann...

1 kommentti:

  1. Ruotsi on jo Persläpivaltio. Suoli100 tulee hyvää vauhtia peräsä.
    Muttei toki tänne perseilemään tunkeville, omat maansa perslävenneille persläville.

    VastaaPoista