lauantai 6. tammikuuta 2018

JOS TRUMP SAADAAN KIEROUDELLA VIRALTA, GLOBALISTIT KAIVAVAT OMAA HAUTAANSA


Hallitsevat läntiset liberaalimediat ovat käyneet jokapäiväistä Trumpin vastaista vaalikampanjaa vuoden 2015 lopusta lähtien. Yleisradio on osa tätä globaalin valtamedian monoliittista nomeklatuuraa, jossa Trumpia pidetään ulkopuolisena järjestelmän horjuttajana, jonka vuoksi häntä on kohdeltava pelkästään halveksuttavana vihollisena. Tämä siitäkin huolimatta, että alun uhosta huolimatta Trump on joutunut noudattamaan sekä sisä- että ulkopolitiikassaan liberaalin globaalielitin tavoitteita ja käsikirjoitusta.

Syy, miksi presidentti ei ole voinut toteuttaa tärkeimpiä vaalilupauksiaan kuten muukalaisinvaasion torjumista, Meksikon vastaisen muurin rakentamista ja liittovaltioon pesiytyneen koruption kitkemistä, johtuu Trump-vastaisesta 
liittovaltion virkakoneistosta. Monen länsimaan tapaan myös Yhdysvalloissa huomattava osa virkamieskuntaa ei vaihdu presidentin vaihtuessa, jonka vuoksi valtion rakenteisiin juurtunut politisoitunut klikki voi demokratian vastaisesti ajaa omaa politiikkaansa.

Pöhöttynyttä valtionhallintoa varjeleva "liberaali" (lue: sosialistinen) virkamieskunta muodostaa Yhdysvalloissa niin sanotun 
deep staten ("syvä valtio") ytimen, johon kuuluu sen lisäksi myös Demokraattipuolue, kukservatiiviset republikaanit, valtamedia, viihdeteollisuus, globalistit, pankkiirit ja "eettisten" suuryritysten johtajat. Luonnollisesti media ei Trumpista puhuessaan ota esille deep state -kysymystä tarkastelun aiheeksi, koska silloin yleisön syyttävää sormi kohdistuisi myös siihen. Silloin kun media on pakotettu mainitsemaan nimeltä termin deep state, keskustelu käännetään nopeasti "salaliittopuheeksi".

Demokraattipuolueen kannattajille, äärivasemmistolle, kukservatiiveille ja muille globalisteille ei tietenkään riitä se, että heidän hallussaan oleva Järjestelmä on voinut torpata tai ainakin vesittää lähes kaikki Trumpin poliittiset hankkeet. He janoavat yhä verta, sillä Trumpin valinta on järkyttänyt pysyvästi heidän vuosikymmeniä harjoittamansa mädätysprojektin häiriötöntä kulkua.

Vuoden 2017 alusta lähtien valtamediat ovat milloin minkäkin "uutisen" nojalla yrittäneet toivekkaana ennustaa, milloin Trump saadaan kammettua pois viralta. Viimeisen viikon aikana myös Suomessa etenkin Yle on ollut tohkeissaan yhdestä monista Trumpia koskeneesta "paljastuskirjasta", jonka toivotaan horjuttavan presidentin asemaa. Juutalaistaustainen tendenssit
oimittaja Michael Wolffin kirjoittamassa kirjassa Fire and Fury: Inside the Trump on haastateltu Valkoisen talon sisäpiiriä, joka osin huhuihin perustuen kertoo pelkästään negatiivisia asioita Trumpista. 

Yle on ollut tästä politiikan pornokirjasta niin innoissaan, että se on tehnyt siitä lukemattomat määrät tv-uutisjuttuja sekä hengästyttävän listan artikkeleita:

Trump tyrmäsi kohukirjan: "Täynnä valheita"






Kukahan tässä on lopulta hullu, Trump vai hänestä kostonhimoisen maanisesti kirjoittavat toimittajat Mika Hentunen, Salla Vuolteenaho, Jani Parkkari ja Johanna Pohjola? Ja mitä se loppujen lopuksi muuttaisi, jos arvoliberaalien Unelmaa häiritsemään tullut Trump saataisiin jollain juristien kieroudella potkittua pois virastaan? 

Arvomaailmaltaan sosialistiset liberaalit luulevat kai ihan tosissaan, että maailma muuttuu paremmaksi kunhan vain Trump heivataan Titanic American kannelta yli ja hänen tilalleen ujutetaan Systeemille uskollinen Hillary Clinton, ohjailtavissa oleva varapresidentti tai muu demokraatteja miellyttävä "eettinen arvojohtaja". Liberaalit elävät vielä nostalgiassa, jossa valtion velkaa eli sosiaaliavun lisäämistä mustille voidaan kasvattaa loputtomiin ja uusia ovia avata sadoille miljoonille meksikolaisille ja afrikkalaiselle kuten vanhoina status quon aikoina. Tässä liberaalit tulevat pettymään. Tilalle tuotu Hillary ei tule jatkamaan kulttuurimarxsistista marssiaan kohti lopullista Unelmaa, koska Trump ehti herättää jo liberaalien pahimman painajaisen, hiljaisen valkoisen enemmistön. Edessä on korkeintaan loputon kulttuurisota ja viimein maan etnisiin koloniohin hajoittava sisällisota. Good riddance, Liberals!

Parempi on uskoa inhorealistisena yhteiskuntakriitikkona tunnettuun Kai Murrokseen, joka kirjoitti Trumpin valinnan jälkeisenä toisena viikkona sosiaalisessa mediassa, että ”Trump ei ole messias, pikemminkin hänestä tulee pettymys, joka radikalisoi vain entisestään valkoisia – Trumpin presidenttiys on vasta alkua". 

Trumpin tähänastinen kausi on todistanut, että alkushokin jälkeen punaliberaali valtakoneisto on saanut deep staten avulla rivinsä kokoon ja se on kyennyt repimään pala palalta presidentin vaaliohjelman hajalle. Vanhan korruptoituneen vallan jatkuvuutta korostaa myös vaikutusvaltaisten juutalaisten kuten AIPAC-lobbyn vehkeily, koska se on pystynyt "suhdetoiminnallaan" ohjaamaan Trumpin ulkopolitiikkaa mieluisekseen. 

Vielä presidenttikautensa alussa Trump korosti ulkopolitiikassa puuttumattomuutta, mutta viimeinen puoli vuotta on todistanut, että esimerkiksi Lähi-idän politiikassaan hän on täysin Israelin taskussa, osin omasta tahdostaan. Kaikille yllättäen tulleet sotakampanjat Syyriassa, Irakissa ja Iranissa eivät lopultakaan olleet presidentin äkkipikaisuudesta johtuneita harhalaukauksia, vaan niillä on tarkoituksellisesti pelattu Israelin valtapolitiikan taskuun. Jo se, että Trumpilla on aikaisempien presidenttien tapaan juutalaisia lähipiirissään kuten Steve Bannonin syrjäyttänyt vävypoika Jared Kushner, paljastaa Amerikan valkoisille, että mikään ei ole muuttunut. Jopa amerikkalaisen kyynisen reaalipolitiikan isä, juutalainen Henry Kissinger, on todennut hiljattain, että Valkoisessa talossa on tällä hetkellä kova valtataistelu juutalaisten ja ei-juutalaisten välilläUlkopoliittiset faktat puhuvatkin sen puolestä, että Trump ei ole uusi Hitler vaan toinen Obama.


On yhdentekevää saavaatko kroonisessa Trump-kaunassaan piehtaroivat punaliberaalit ja toimittajat toiveensa läpi. Mikäli näin kävisi, joka ei todellakaan ole mikään kirkossa kuulutettu juttu, hetken voiton huumasta tullaan heräämään krapulaan, jossa paljastuu koko Pyrrhoksen voiton kauheus. Huonot häviäjät kaivoivat verta nenestään, mutta voittoisan revanssin seurauksena he saavatkin sitä vuolaina jokina! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti