keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

KÖYSI KIRISTYY NATIONALISTEJA VAINONNEEN KANSANVIHOLLISEN YMPÄRILLÄ

Virkavapaalla olevaa valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä
saattaa odottaa piakkoin aivan toisenlaiset portit.

Kansallismielisille toisinajattelijolle vankilatuomioita vaativa Yle Watchin vanha tuttu (täällä, täällä, täällä ja täällä), valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen, näyttää uusimman Yle uutisen Valtakunnansyyttäjä Nissistä koskeva esitutkinta valmis, etenee oikeuskanslerille mukaan olevan todella kusessa:
Rikostarkastaja Erkki Rossi keskusrikospoliisista kertoo, että tutkintanimike on koventunut tutkinnan aikana aiemmasta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta nyt epäillyksi virkavelvollisuuden rikkomiseksi.
Törkeästä korruptiosta epäillyn Nissisen tapaus on sikäli ainutlaatuinen, koska Suomen oikeushistoriassa kukaan aiempi valtakunnansyyttäjä ei ole joutunut esitutkinnan kohteeksi. Tässä ei välttämättä ole mitään yllättävää, sillä oli vain ajan kysymys, että paheneva hajoamisen ja rappion aikakausi alkaa näkyä myös virkamiesten toiminnassa. 

Jo se, että monet virkamiehet ja -naiset tunnustavat avoimesti olevansa isänmaanpuolustajien vihollisia ja haluavansa kyykyttää tavallista kansaa, kertoo, että he ovat unohtaneet täysin roolinsa kansan palvelijoina. Nissisen rikostutkinnassa toteutuu sentään jokin eeppinen oikeus, kun nationalistien metsästäjästä on tullut itse metsästetty.  

(Jopa Helsingin Sanomien multikulti-toimittaja Susanna Reinboth ilkkuu Nissistä tuoreessa komenttijutussaan Ylimmän syyttäjän rikosepäily vaarantaa koko viraston uskottavuudelle, koska tämä oli kirjoittanut vuonna 2015 kolumnissaan rehvakkaan itsetutkiskelevasti: ”Meistä jokaiselle tekee hyvää välillä katsoa syvälle peiliin ja pysähtyä arvioimaan omia verkostojamme, niiden toimintaa sekä etenkin henkilökohtaisia vaikuttimiamme.”)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti