tiistai 27. syyskuuta 2016

VIHATOTUUS ÄÄRIOIKEISTON, ÄÄRIVASEMMISTON JA ULKOMAALAISTEN VÄKIVALLASTA



Onko todellakin niin, että suomalaisten rasismi ja mikroskooppinen fasismi on maamme pahin ongelma, josta pitää jauhaa päivästä toiseen? Näin voisi luulla, mikäli seuraa Yleä, sillä se jaksaa keppihevostelevien poliitikkojen tapaan märehtiä "väkivaltaisesta äärioikeistosta" myös tänään, josta kertoo tuore uutinen Sipilä uskoo: Väkivaltaiset äärijärjestöt puhuttavat myös Pohjoismaiden pääministereiden kokouksessa

Hämmentävintä tässä sirkuksessa on se, miten kritiikittömästi hallituspuolueet ovat ottaneet vastaan vaatimukset sanan- ja yhdistymisvapauden kaventamisesta. Tällaisille totalitaristisille vaatimukselle Suomen Vastarintaliike (SVL) on vain pelkkä savuverho. Vasemmisto ja RKP pitävät tietysti kovaa melua SVL:stä, mutta se ei ole niiden poliittisen manööverin pääkohde. Todellinen vihollinen on hallituspuolueet, joiden politiikkaa halutaan SVL:n uhkaa korostamalla painostaa vihervasemmiston ideologiaan sopivaksi. Siinä nämä vehkelijiät ovatkin onnistuneet, varsinkin Kepu ja Kokoomus syövät suoraan vasemmistoblokin kädestä. Kaikkien hallituspuolueiden matelu punavihreiden saarnaaman äärioikeistouhan alla saa kansalaisen kysymään, että johdetaanko maan politiikkaa oppositiosta käsin. Ennen kaikkea herää kysymys, mitkä ovat näytöt koko yhteiskuntaa uhkaavista "väkivaltaisista ääriliikkeistä" eli mediakielellä sanottuna "äärioikeistosta".

Arvioidaanpa asiaa pelkkien tilastotietojen valossa. Poliitikot ja toimittajat puhuvat monikossa väkivaltaisista äärioikeistolaisista liikkeistä, vaikka ainoa "äärioikeistolaiseksi" määriteltävä ryhmä, joka on jossain määrin harjoittanut väkivaltaa, on Suomen Vastarintaliike. Esimerkiksi viime vuonna kokonaista yhtä henkilöä (1 kpl) SVL:stä syytettiin fyysisestä väkivallasta. Tämä tieto ei tule uusnatsien tietotoimistosta, vaan Sisäministeriön raportista nimeltä Väkivaltaisen ekstermismin tilannekatsaus 1/2016. Valtakoneisto mediasta rivikansanedustajaan luottaa siihen, että pallopeleihin ja ruokaohjelmiin keskittyvät tavalliset suomalaiset eivät jaksa perehtyä tilastotietoja täynnä olevaan raporttiin, mutta me täällä Yle Watchissa olemme olleet valppaina ja kerromme lukijoillemme sen olennaisimmat numerotiedot. Raportin tarkastelu paljastaa kylmillä luvuillaan sen, millä pohjalla julkisuudessa yli viikon vellonut joukkohysteria väkivaltaisesta äärioikeistosta lepää. 

Raportin sivulta 13 löytyy taulukko, jonka yläpuolella lukee: "Vuonna 2015 äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen ekstremismiin liittyviä rikosepäilyjä kirjattiin 33 kappaletta (21 rikosilmoituksessa)". Jo tämä kertoo missä mittaluokassa liikutaan. Koska rikosepäilyt ovat pelkkiä spekulointia, on keskityttävä tekoihin, joista on tehty rikosilmoitus. Niitä on kokonaiset 21 kappaletta. Tästä luvusta pitää vähentää vielä ne tapaukset, jotka eivät täytä syyteharkintaa. Varsinaiset rikosluvut mitataan vasta annetuilla tuomioilla, joita raportissa ei manita. Sivistynyt arvaus on, että varsinaisia tuomiovoimaisia väkivaltarikoksia on reilusta alle 20. Miten tällainen määrä voi olla merkki järjestäytyneestä äärioikeiston poliittisesta väkivallasta, joka uhkaa maan yleistä turvallisuutta puhumattakaan paljon puhutusta arjen turvallisuudesta? Vaikka määrä olisi kymmenkertainen, se ei vielä silloinkaan nousisi edes puoleen prosenttiin kaikista tehdyistä väkivallanteoista.

Entä sitten se mahdottoman vaarallinen Suomen Vastarintaliike, jonka kieltämistä on nyt vaadittu nimenomaan sen harjoittaman "järjestäytyneen väkivallan" vuoksi? Kansainvälisiä "lakeja" suomalaisille piiskaavat lakitieteen ammattilaiset kuten professorit Sakari Melander, Juha Lavapuro ja Kimmo Nuotio ovat sentään sen verran rehellisiä, että he haluaisivat kieltää SVL:n nimenomaan sen harjoittaman ideologian vuoksi. Tosin tässäkin on se ongelma, että Vastarintaliikettä eikä sen jäseniä ole tähän mennessä tuomittu vielä kertaakaan esittämistään ajatuksista. Joka tapauksessa SVL:n väkivalta asettuu oikeisiin mittasuhteisiin edellä mainitussa Oikeusministeriö raportissa (s. 13), jossa mm. todetaan, että
Satunnaisia väkivaltaisten äärioikeistolaisiksi profiloituneiden henkilöiden tekemiä pahoinpitelyrikoksia tuli ilmi 12 kappaletta, joista neljässä motiivi on ilmeisen rasistinen. Yksi rikoksista on kirjattu törkeänä pahoinpitelynä, sillä asianomistajaa on muun muassa potkittu päähän. Kahdeksassa tapauksessa rikoksesta epäillyt ovat rasistiseen skinhead-liikkeeseen kuuluvia henkilöitä. Kolmessa tapauksessa epäillyt kuuluvat katupartiointiryhmään, johon liittyy rasistisia piirteitä. Kyseiset rikokset eivät kuitenkaan liity varsinaiseen partiotoimintaan. Yhdessä pahoinpitelyssä epäilty on SVL:n jäsen
Koko raportissa käy selväksi, että tarkastellaanpa ääriliikkeitä mistä kulmasta tahansa, poliittinen väkivalta on täällä erittäin vähäistä. Myös vasemmisto on Suomessa kesy, vaikka tilastolukuja hieman hämärtää se, että sen "aktivismi" oli erotettu sille tyypillisestä ydinvoimavastaisesta toiminnasta. Eläinaktivismia raportissa ei mainita ollenkaan, mikä on erikoista, varsinkin kun se on viime aikoina noussut tuhopoltoilla otsikoihin,  mutta ei tietenkään Ylessä (omat lapsukaiset asialla?). Toinen vasemmiston kohdalla oleva tilastollinen puute on suorainen virhe, sillä fyysisestä väkivallasta ei ole minkäänlaista mainintaa, vaikka tiedetään hyvin, että äärivasemmistolaiset syyllistyivät viime vuonna vähintään kolmeen päällekarkaukseen Rajat Kiinni! -mielenosoittajia vastaan. 

Kun SVL:stä kerrotuissa uutisissa jaksetaan muistuttaa myös takavuosien tekemisistä, on hyvä ottaa tähän väliin pikakatsaus anarkokommunistien "aktvismista" viimeiseltä viideltä vuodelta:
2011: Musta Pispala –festivaalien yhteydessä anarkistit mm. sotkivat Tampereen kaupungin virastotalon seinät, poltettiin digitaalinen mainostaulu, rikkoivat näyteikkunoita ja polttivat autonrenkaita kadulla.  
2012: Äärivasemmisto hyökkää väkivaltaisesti Vastarintaliikkeen kulkueen kimppuun Tampereen vaalitorilla. 
2013 Espoossa hajotettiin lukuisten pankkiautomaattien näytöt 18.8-19.8. välisenä yönä. Antifasistit ilmoittautuivat tekijöiksi. 
2013: Kuokkavieraat: äärivasemmiston toimesta Itsenäisyyspäivänä toistakymmentä poliisia loukkaantui, poliisihevoset hakattiin avohaavoille. 
2014 Anarkistit pyrkivät estämään bussiliikennettä (epäonnistuivat surkuhupaisasti). 
2014: Anarkistit pahoinpitelivät kokoomuksen kansanedustajan Lahdessa. 
2014: Anarkofeministi Suvi Auvinen kirjoittaa Twitterissä: ”Jos jotain leikataan, niin Stubbilta pää!” 
2014: Anarkistit hyökkäsivät metalliputkien kanssa Vastarintaliikkeen katupartion kimppuun ja heittelivät ihmisiä kivillä. 
2014: Kiekkovieraat: Itsenäisyyspäivä anarkistit riehuvat ja siitä seurasi 100 000 euron vahingot ja 13 pidätystä. 
2015: Anarkistit hakkasivat kokoomusbussin etulasia – poliisi tarvittiin paikalle 
2015 Stubbin koti äärivasemmiston ilkivallan kohteena. 
2015: Musta Pispala –festivaalien aikaan anarkistit sotkivat spray-maalilla paikkoja ja heittelivät kivillä poliiseja ja autoja. Sammon Turkiksen ikkunat rikottiin. 
2015 Tampereella Rajat Kiinni –mielenosoituksessa äärivasemmistolaiset pahoinpitelevät porukalla vammaisen miehen mm. potkimalla päähän, mieheltä varastetaan kännykkä. 
2015 Helsingissä Rajat Kiinni –mielenosoituksessa äärivasemmistolainen hyökkää lavalle ja heittää puhujan päälle nestettä. 
2015: Rajat Kiinni –mielenosoituksessa Turussa isokokoinen äärivasemmistolainen mies lyö naista. 
2015: Satoja äärivasemmistolaisia häiritsi 612-soihtukulkuetta. Ihmisten joukkoon heitettiin ilotulitteita ja soihtuja, kivillä heitettiin sekä kulkuetta että poliisia. Ainakin yhdelle osuman saaneelle tuli hoitoa vaativia vammoja. 
2016: Äärivasemmisto heitti Katupartio Soldiers of Odinin päälle nestettä. 
2016: Anarkistit polttivat Securitaksen autot. 
2016: Äärivasemmisto poltti kuusi autoa ja toisaalla kaivinkoneen Myllypurossa. 
2016: Raju tuhopoltto Vantaalla paljastui luultua vaarallisemmaksi: viisi bussinkuljettajaa pelastui täpärästi. Eläinaktivistit ovat kertoneet sytyttäneensä tulipalon, jossa palavaa materiaalia lensi bussivarikon katolle. 
2016: Anarkistit tuhosivat kahteen kertaan Soldiers of Odinien kerhohuoneen Tampereella aiheuttaen kymmenien tuhansien eurojen vahingot. 
2016: Musta Kallio –anarkistitapahtumassa mellakoitiin ja poliisi joutui käyttämään voimakeinoja, tämän jälkeen anarkistit uhkailivat poliisia kostolla. 
2016: Rajat Kiinni –mielenosoituksessa äärivasemmisto heitti pulloilla ja kivillä ihmisiä. 
2016: Suomi Ensin –mielenosoituksessa Helsingissä anarkistit kävivät ohikulkijoiden ihmisten kimppuun. 
2016: Suomi Ensin –mielenosoituksessa Helsingissä vastamielenosoittaja löi naista kasvoihin. 
2016: Suomi Ensin –mielenosoituksessa Helsingissä anarkisti hyökkäsi poliisilinjan läpi ja löi järjestäjää. Järjestäjiä päin räittiin ja häirittiin kovaäänisesti. Mielenosoittajista tehtiin perätön rikosilmoitus joka peruttiin kun tapaus paljastui videolta valeeksi. 
2016: Anarkistit kävivät Ylen kuvaajan kimppuun mielenosoituksessa.2016: Äärivasemmistolainen uhkasi Yle Oulun toimittajaa Pyhäjoella.2016: Aktivistit heittelivät kivillä ja polttivat poliisiauton Pyhäjoella. 
2016: Fortress Europe –mielenosoituksessa Helsingissä äärivasemmistolainen heittää tomaateilla puhujaa. 
Anarkistien Vapputapahtumat ovat aina aiheuttaneet vahinkoa:  

-Poliisi otti kiinni 10 mielenosoittajaa anarkistien vappumarssilla   
-Anarkistien mielenosoitus Tampereella, tukkivat kadun, poliisit valvoivat   
-Tampereen vapunaaton mielenosoituksessa pidätettiin kolme 
-Marssi sotkee koko liikennettä Tampereen keskustassa 
-Poliisi lopetti mielenosoituksen Tampereella 
-Äärivasemmisto tukehdutti 2 000 kanaa
Verrattuna ruotsalaisten ja saksalaisten äärivasemmistolaiseen terroriin, jota ko. valtiot katsovat läpi sormien ja jopa tukevat sitä, näyttäytyy suomalaisten puuhastelu edelleen melko harmittomalta touhulta. Moraalipaniikki sen suhteen olisi yhtä ylimitoitettua kuin tämänhetkinen meuhkaaminen äärioikeistosta. Kohtuullisen hyvä tilanne kertoo lähinnä siitä, että yhteiskuntamme ei ole läheskään niin polarisoitunut kuin länsinaapurissa. 

Yhtenä syynä tähän on kehitysmaalaisten muukalaisten määrä. Näkyvin yksittäisen porukan aikaansaama väkivalta Suomessa johtuu kiistämättä turvapaikanhakijoista ja jo maahan ankkuroituneista ei-eurooppalaisperäisistä ulkomaalaisista. Heidän väkivaltainen läsnäolonsa synnyttää väkivallan kierteen ensin äärioikeistossa, jota alkaa puolestaan vastustaa väkivaltainen äärivasemmisto. Suomalaisten keskinäinen poliittinen nujakointi tässä kuvioissa on kuitenkin marginaalista, sillä väkivallan määrää mitattaessa ulkomaalaisten teot ovat aivan omaa luokkaansa. Pelkästään raiskausten määrässä havaittu dramaattinen kasvu johtuu pelkästään ei-valkoisista ulkomaalaisista ja eräillä kansallisuuksilla alttius syyllistyä (joukko)raiskaukseen saattaa olla satakertainen suomalaisiin verrattuna.

Myös murhissa ja tapoissa luvut ovat kylmääviä: viimeisen kymmenen vuoden aikana ulkomaalaiset ovat tappaneet Suomessa 35 ihmistä. Jostain syystä tämä ei ole uutinen tai poliittisen paniikkinappulan paikka, jossa peli puhalletaan poikki. Ja miksi puhallettaisiin, sillä eiväthän syylliset halua tuomita omaa peliään. Kaikilla 2000-luvun hallituksilla ja loputonta muukalaisinvaasiota Suomeen hinkuvalla äärivasemmistolla on verta käsissään. Odottamme vain hetkeä, jolloin nämä kiittämättömät vieraat alkavat purra omia suojelijoitaan:


1. 3. 2005: Tappo ja törkeä ryöstö
Turkulaisen ravintolatyöntekijän, Juliet Jones -yhtyeen kitaristi Esa "Kani" Rosenqvistin tappo. Hänet surmannut irakilaismies sai 10 vuoden ja 8 kuukauden vankeustuomion.

4.8.2005 Tampere, tappo
Tampereen käräjäoikeus vangitsi kaksi irakilaismiehen surmaajiksi epäiltyä algerialaista miestä. 21- ja 22-vuotiaiden miesten epäillään tappaneen teräaseella 29-vuotiaan irakilaisen Tampereen keskustassa.
 
05.08.2005 Helsinki, murha 40-vuotias Abdulhalim Görgin puukotti 34-vuotiasta avovaimoaan 28 kertaa Haagan torilla Helsingissä. Nainen oli puukotuksen aikaan liikkeellä pariskunnan vajaan vuoden ikäisen vauvan kanssa. 
1.10.2005 Helsinki, kuolemaan johtanut pahoinpitely  17-vuotias somali tappoi 38-vuotiaan suomalaismiehen puukottamalla.
16.02.2006 Helsinki, tappo Bangladeshilainen mies tappoi entisen avovaimonsa puukottamalla. 
08.03.2006 Helsinki, kuolemaan johtanut puukotus 
Mies puukotti vaimonsa hengiltä Helsingin Suutarilassa.
20.11.2006 Vantaa, tuomio taposta   Azerbaizhanilainen turvapaikanhakija tappoi venäläissyntyisen siivoojan.
23.04.2007 Imatra, murha ja murhan yritys Bosnia-Hertsegovinasta kotoisin oleva mies surmasi ampumalla miehen ja haavoitti naista Imatralla.
13.07.2007 Helsinki, murha 
Ulkomaalainen mies murhasi suomalaisen vaimonsa vasaralla.
07.08.2007 Espoo, lasten murha Aasialaistaustainen nainen murhasi kolme lastaan. 
03.12.2007 Rauma, kuolemaan johtanut puukotus
Ulkomaalainen mies tappoi toisen ulkomaalaisen miehen puukottamalla.

31.12.2009 Espoo, Joukkomurha Sellossa
Kosovon albaani Ibrahim Shkupolli murhasi neljä suomalaista kauppakeskus Sellossa Espoossa sekä lisäksi entisen suomalaisen tyttöystävänsä.

01.02.2010 Tampere, murha
Albaanimies murhasi vaimonsa Tampereella.
 
22.10.2010 Rovaniemi, naisen surmaaminen kuristamalla ja tuhopoltto Ulkomaalainen mies surmasi vaimonsa kuristamalla ja poltti sen jälkeen talonsa. 
22.11.2010 Tampere, pizzerian tuhopoltto ja kolme törkeää kuolemantuottamusta 
Ulkomaalaiset (Karim Abbas, Araz Bibani, Aram Bibani ja Zakhariya Hassan) sytyttivät pizzeriansa palamaan vakuutusrahojen toivossa. Tuhopoltossa kuoli kolme suomalaista. Tapaus tunnetaan myös Päivi Lipposen ennenaikaisesta housuunlaukeamisesta ja suuresta halusta olla mielenosoituksen johtajana.
20.1.2011 Tampere, murha 19-vuotias irakilainen Mohamed Al-Zubeidi surmasi pahoinpitelemällä ja astalolla lyöden 17-vuotiaan suomalaisen tyttöystävänsä Laura Joki-Erkkilän tämän kotona Annalankadulla. Verityön jälkeen Al-Zubeidi surmasi itsensä. Facebookissa irakilaiset surivat; ”our angel muhis”. 
14.08.2011 Jyväskylä, tappo, laiton (raiskaamisella) uhkaus
18-vuotias Elvidon Dogani tappoi puukottamalla suomalaisen 27-vuotiaan miehen ja uhkasi tapon jälkeen raiskata tämän tyttöystävän.
 
15.08.2011 Rovaniemi, naisen tappo  
Ulkomaalainen mies tappoi ulkomaalaisen naisen Rovaniemellä.
08.01.2013 Askola, murha
Aasialaisperäinen mies tappoi aasialaisperäisen vaimonsa. Murhasta epäillystä miestä on tehty aiempien väkivallantekojen vuoksi rikosilmoituksia.
 
06.10.2013 Turku, miehen hengiltä puukottaminen   Entisen Neuvostoliiton alueelta kotoisin oleva mies surmasi virolaismiehen puukottamalla.
26.05.2014 Helsinki, tappo Maailma kylässä -festivaalin jatkoilla Ulkomaalainen mies surmasi toisen viiltämällä kurkun auki.

18.12.2014 Helsinki, tuomio vaimon taposta Senegalilainen 39-vuotias Cherif Abdoul Aziz Sy tuomittiin kymmenen vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen suomalaisen vaimonsa taposta.

14.01.2015 Oulu, kaksi kirvesmurhaa ja virkamiehen tapon yritys Somalimies tappoi kirveellä kaksi suomalaista ja yritti tappaa poliisin mutta pääsi hengestään. Kaipaajaksi ei jää yksikään suomalainen.

10.07.2015 Pori, tuomio alaikäisen tytön murhasta ja törkeästä raiskauksestaAfganistanilainen 26-vuotias Ramin Azimi raiskasi, tappoi ja poltti 17-vuotiaan suomalaistytön.

24.07.2015 Helsinki, tuomio taposta
Sherif Ahmed El Husseini Ghazi, 38 tappoi miehen lyömällä tätä veitsellä selkään. 11.9.2016 Kajaani, irakilaiset turvapaikanhakijat murhasivat suomalaismiehen kuristamalla.


                                         
          **************************



A-studio Yle,TV1 Maanantai 26.9. klo 21:00

Linnean ja Alin surulliset kuulumiset. Miksi perheenyhdistäminen on tehty jo lähes mahdottomaksi? Studiossa sisäministeri Paula Risikko (kok). Yhdysvalloissa odotetaan kiivaasti presidenttiehdokkaiden ensimmäistä tv-tenttiä ensi yönä. Miksi sen merkitys on niin suuri? Suomessa 30 vuotta asunut Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang vastaa. #yleastudio Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio


Linkki Yle Areenaan.

Jo ohjelman kysymyksenasettelu kertoo millaista näkemystä muukalaisinvaasiosta kansalaisille halutaan levittää. Esillä on jatkuvasti yksilön itkuntihrusteleva näkökulma, vaikka turvapaikkamaahanmuutto on ennen kaikkea populaatiokysymys, joka vaikuttaa peruuttamattomalla tavalla tulevien suomalaisten sukupolvien elämään ja jopa olemassaoloon. Ohjelman alussa puitiin muistin virkistämiseksi, miten aito poliittinen oppositio voitaisiin kriminalisoida. 


Yle TV1, Maanantai 26.9. klo 21:30, Dokumenttiprojekti: Ristin tie  

Elokuva pappi Kai Sadinmaasta ja hänen kamppailustaan kirkon uudistamisen puolesta. O: Mika Hotakainen. T: Funfar Films Oy HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.


Linkki Yle Areenaan.

Surkuhupaisa dokumentti nykypäivän tyypillisestä punapapista, jota ei kiinnosta juurikaan uskon asiat ja sielunhoito, mutta sitäkin enemmän soluttautuminen kirkkoon ja mahdollisuus sen sisällä harjoittaa kulttuurimarxilaista mädätystä.

Kai Saidinmaa on suoranainen karikatyyri "kirkkoa ravistelevasta rokkipapista". Hän on olevinaan suurikin kapinallinen, vaikka matelee islamin edessä ja noudattaa pitkälti Helsingin punavihreän kuplan ahdasmielisiä liberaalioppeja. Vasemmistoliiton ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 2015 ryhtyvä Saidinmaa tekee ohjelmassa itsestään narsistisen pellen, jota korostaa hänen humalaiset toilailunsa ja harhaiset yksinpuhelut.


Helsingin vasemmistoaktiivien rahvaasta erottuva asenne tuli herkullisesti esiin Saidinmaan vaalityöryhmässä, johon ei kuulunut ainuttakaan duunaria. Asian saattoi päätellä puhetavasta ja olemuksesta, josta näki heti, että kyse on jonkin sortin yliopistohiippareista. Kontrasti oli valtava, kun  toimeton punapappi tapasi Torniossa pubien resupekkoja, jotka eivät innostuneet yhtään hänen helsinkiläisestä punaporvarillisesta hapatuksesta. Kauas Tornioon hän oli matkustanut dokumenttiryhmän kanssa vain siksi, että pääsisi vastustamaan sikäläistä Rajat kiinni! -mielenosoitusta. Helsingissä hän kävi haastamassa riittaa (mm. Junes Lokalle!) EU:n vastaisessa tilaisuudessa ja päätyi lopulta samana iltana heiluttamaan hippiutopiaa kirkuvaa kylttiä isänmaalliselle 612-itsenäisyyspäiväkulkueelle. Viihdyttävä dokumentti kertakaikkiaan! 

2 kommenttia:

  1. • 20.1.2011 Tampere. 19-vuotias irakilainen Mohamed Al-Zubeidi surmasi pahoinpitelemällä ja astalolla lyöden 17-vuotiaan suomalaisen tyttöystävänsä Laura Joki-Erkkilän tämän kotona Annalankadulla. Verityön jälkeen Al-Zubeidi surmasi itsensä. Facebookissa irakilaiset surivat; ”our angel muhis”. Uhria ei muistellut yksikään irakilainen.

    VastaaPoista