keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

YLE PITÄÄ MAAHAN TUNKEUTUNUTTA PRIMITIIVISTÄ ISLAMIA OSANA SUOMALAISUUTTA

"Heitä homo voltti", sanoi islamisti kun Ramadan päättyi.

Television, radion ja verkon kautta Ylen uutisia kriittisesti seuraavat kansalaiset ovat joutuneet todistamaan jälleen kerran irvokasta kampanjaa, jossa täysin vieraan aavikkokultin tapoja yritetään sovittaa osaksi suomalaista ja eurooppalaista traditiota. Tällä kertaa Yle on iloinnut yhdessä muslimien kanssa Ramadanin päättymistä uutisjutussa Näin Suomen muslimit juhlivat paaston päättymistä – "Tunnelma on todella korkealla" (juttuun on liitetetty kolme muutakin samaan aiheeseen liittyvää uutista kuten Itis haistoi markkinaraon – muslimit juhlivat paaston loppumista kauppakeskuksessa)

Vanhat idoktrinoinnin keinot näkyivät etenkin Yle Helsingin paikallisuutisissa, jossa nuori vaalea uutislukijanainen veti naamalleen opetellun hymyn, kun aiheena oli Ramadanin päättyminen. Tällä harjoitellulla eleellä haluttiin antaa katsojalle mielikuva, että kyseessä on ehdottoman positiivinen uutinen, josta meidän kaikkien pitäisi riemuita. Pääkaupunkiseudun puoli-akateeminen tärähtäneistö varmaan yhtyikin uutistenlukijan hyväksyvään nyökyttelyyn, mutta maan suola, tuo kansan ylivoimainen enemmistö, näki sen pelkästään hyödyllisen idiootin kutsuna antautua kehitysmaalaisten primitiiviselle väkivaltakultille. Ylen islam-mielistely ei ole mediatalon yhtäkkinen päähänpisto, vaan osa valtaapitävien matelua, jossa de facto tunnustetaan maahan tunkeutuneiden kivikautinen uskonto "osana suomalaisuutta". Ken hyväksyy, ken uskoo  se nähdään aikanaan! 

Moni suomalainen muistaa vain vähän aikaa sitten ajan, jolloin tuskin missään mainittiin Ramadan, puhumattakaan siitä, että joku perusjamppa olisi kuullut siihen liittyvästä 
 Id al-Fitr -juhlasta. Ainoastaan maamme tunnustettu pieni tataarivähemmistö puhui keskenään Ramadanista ja sen päättymisestä, mutta muille kansalaisille se oli yhdentekevää eikä todellekaan kansalaistiedon vaatimus kuten Yle asian haluaa meille nyt tärkeilevästi esittää jutussaan Tiesitkö nämä viisi asiaa muslimien id al-fitr -juhlasta?

Mikä selittää toimittajien asenteen muutoksen suhteessa ennen niin pieneen uskontokuntaan? Toisin kuin maassa pitkään olleet sivistyneesti käyttäyvät tataarit, maahan kysymättä änkeytyneet somalit, arabit ja irakilaiset näkyvät uskonnonharjoittajina myös katukuvassa. He ovat Ylen toiseudenhalaajille riittävän eksoottisia, koska he poikkeavat jyrkästi tasaisen harmaasta tapaluterilaisuudesta. Tämä lienee yksi keskeisimmistä syistä sille, että marxilaisuudesta monikulttuuri-ilveilyyn hurahtaneet suomalaisvihamieliset toimittajat haluavat hieroa täysin vieraan islamin typeriä tapoja vasten suomalaisten veronmaksajien kasvoja. Tähänkin hullutukseen voi vain lainata vanhaa suomalaista sananlaskua
Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.


                                                      *********************************


Yle TV1 Keskiviikko 6.7.2016 klo 21:05, A-studio 

Jari Aarnio erikoishaastattelussa. Mitä Suomi hakee Varsovan Nato-kokouksesta? Pride, Ramadan ja Brändit. Juontajana Annika Damström. #YleAstudio. HD


Linkki Yle Areenaan (kohdasta 14 min. eteen päin).

A-Studion viimeisessä jutussa "Pride, Ramadan ja Brändit" myötäkarvainen toimittaja Annikka Damström oli suorastaan sulaa vahaa kun Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Pekka Mattila sai keskeytyksettä päästää suustaan palturia armeijan suhteesta homomielenosoitukseen ja islamilaisuuden bisnespotentiaalista. Jo heti suunsa avattuaan kävi selväksi mikä Mattila on miehiään ja millaista arvoliberalismia hän edustaa. Herran höpötys insitituutioiden "julkisuuskuvasta" ja "arvoista" oli tyypillistä kauppakorkeakouluissa opittua puliveivaamista, eikä sillä ollut keskusteltavan aiheen kanssa mitään tekemistä, sillä Puolustusvoimilla on yksiselitteiset säännöt missä virkapukua saa käyttää ja missä ei:

YLPALVO 10.3 545. Esiintyessään julkisuudessa jokaisen sotilaan on muistettava, että vaikka hän itse vastaa mielipiteistään, niiden ja hänen esiintymisensä perusteella muodostuu kuva koko puolustusvoimista. Esiinnyttäessä puolustusvoimien edustajana poliittisessa tilaisuudessa voidaan käyttää sotilaspukua. 
PVHSM HPALV 002 2.4. Sotilaspuvun ja siihen kuuluvan pukineen käyttö on kielletty puoluepoliittisessa toiminnassa sekä vaalimainonnassa ja mielenosoituksissa. Poliittisessa tilaisuudessa sotilaspukua voidaan kuitenkin käyttää esiinnyttäessä puolustusvoimien edustajana.
Mattilan kasvoilta paistoi homous Tukholmaan asti, jonka vuoksi hän ei ole ehkä se kaikkein puolueettomin henkilö vastaamaan kysymykseen, miten armeijan pitäisi suhtautua homokarnevaaleissa virkapukukuun pukeutuneeseen sotilaaseen (Ylen kanta juttuun tiedetään: se on sama kuin kohun nostaneella ylikersantti Juho Pylvänäisellä ja sen voi lukea täältä). Kauppamiehen lailla maireasti hymyilleen ja lipevästi puhuneen professorin oli helppo loistaa, sillä haastattelija Annikka Damström ei esittänyt kiperiä tarkennuksia ja vastakysymyksiä. Ja miksi olisi esittänyt, sillä Ylen punaliberaalina toimittajana hän on jo valmiiksi samoilla linjoilla kuin homo-poika Mattilla. Tällä hetkellä Mattila on suhteessa RSO:n kapallimestari Hannu Lintuun.

Kokoomuslaisen Mattilan suusta pääsi lyhyessä ajassa monta klisettä ja valhetta, jotka ovat yleensä tyypillisiä punavihreässä kuplassa eläville helsinkiläisille. Kivikautista aavikkouskontoa hän ei kritisoinut lainkaan, vaan oli toimittaja Damströmin kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä että julkisuudessa (johon kuuluvat mm. Mattila ja Damström) islam nostetaan "harmaan luterilaisuuden" rinnalle osaksi suomalaisuutta.

Markkinapellenä professori toisti koko ajan mantraansa, että markkinat määräävät sen mitkä arvot ja asiat ovat kannattavia ja otti ylihomottajana esiin Finlaysonin Tom of Finland -homolakanat. Hän jopa väitti, että kansalaiset ovat ostaneet homolakanoita ennemmän sen jälkeen kun Finlaysonin poliittisesti korrekti ja suvaitsematon homoseksuaali Jukka Kurttila katkaisi liikesuhteen "juutalaisvastaiseen" tavaratalo Kärkkäiseen. Väitteen tueksi olisi mukava nähdä muutakin kuin Mattilan vikkelään liikkuvat nautiskelijan huulet. Näyttää siltä, että maamme homomafia tukee ja puolustaa toisiaan oli asia mikä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti