perjantai 15. heinäkuuta 2016

NIZZA 14.7.2016 - JOKOHAN ALKAA RIITTÄÄ?



Tämän päivän ykkösuutiseksi kaikkialla maailmassa nousi islamistin kuorma-autolla tekemä terrori-isku Etelä-Ranskan Nizzan kaupungissa eilen paikallista aikaa klo 22.30. Yle uutisten mukaan Ranskan kansallispäivänä tehdyssä joukkomurhassa kuolonuhreja on tähän mennessä 84 ja loukkaantuneita useita kymmeniä. Teon tekijäksi on varmistunut 31-vuotias Tunisian kansalainen Mohamed Lahouaiej-Bouhlel, joka asui pysyvästi Nizzassa. 

Nämä ovat Ylen ja muiden suurten mediatalojen julkisuuteen antamia faktoja. Kaikki muu tiedotus onkin sitten sitä tuttua ongelman ytimen kiertelyä ja syiden etsimistä muualta kuin siitä ilmeisestä. Ylekin panee tässä kortensa kekoon, kun se haastattelee vain hölmöjä liberaaleja jutussaan Suomessa asuvat ja vierailevat ranskalaiset ja ranskansuomalaiset ovat huolestuneita tulevasta: "Tämä on vasta alkua". Haastateltujen suurin huoli näyttää olevan se, että kantaväestö alkaa suhtautua yhä epäilevämmin muukalaisiin ja epäonnistuneeseen monikulttuurikokeiluun. Hyväkkäät voisivat pysähtyä kerrankin hetkeksi ja pyyhkiä silmäkulmistaan krokotiilin kyyneleet, sillä juuri he ovat kannattaneet siirtolaispolitiikkaa, joka on synnyttänyt tämänkin kulttuuriamme rikastuttavan ilmiön. Toisenlaista mediastrategiaa Yle käytti tv-uutisten päälähetyksessä, jossa paikan päällä haastateltiin vain värillisiä, jotta kansalaisille syntyisi mielikuva, että hekin ovat uhreja ja hälventäisi samalla mielestä sen tosiasian, että juuri värilliset muukalaiset ovat olleet kaikkien Ranskassa viime aikoina tehtyjen terrori-iskujen takana.

Tulevina päivinä saamme lukea valtamedioista kyllästymiseen asti, kuinka yhteiskuntatieteiden puolivillaiset tätitutkijat kommentoivat massamurhaa ennalta arvattavilla kliseillä. He toistavat jo moneen kertaan nähdyn muslimiterrorin jälkeen, että "tämä ei ole oikeaa islamia" ja "kaikki muslimit eivät ole terroristeja". Muistin virkistykseksi kerrataan myös väite kuten "pelolle ei saa antaa sijaa samalla kun pitää tiedostaa äärioikeiston muodostama vaara". Todennäköisellä varmuudella nämä "asiantuntijat" korostavat myös sitä, että islamilaisella terrorismilla Euroopassa ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Ongelman ratkaisuksi liberaalit vaativat tuttuja "toimiviksi osoittautuneita" keinoja kuten ampuma-aselakien kiristämistä sekä kansainvälisen yhteistyön ja valvonnan lisäämistä, joka merkitsee epäkorrektin kantaväestön valvonnan kasvattamista. Ja aina löytyy se liberaaliälykkö, joka ilman ironiaa on klassisen liberalismin perinteiden vastaisesti valmis kieltämään minkä tahansa, jolla luulee ratkaisevansa ongelman  kuten vaatimalla kuorma-autojen myynnille, vuokraamiselle ja omistamiselle rajoituksia. 

Vapaana riippumattomana kansalaismediana Yle Watch voi puhua ongelman juurista ilman itsesensuuria. Toisin kuin korruptoituneet valtamediat, YW on samalla linjalla kuin suuri yleisö, joka pitää kolmannen maailman invaasiota yhtenä islamilaisterrorismin keskeisenä syynä 
Euroopassa, joskaan ei pääsyynä. Ongelman tunnustamisen lähtökohtana on, että eurooppalaiset ja kolmannen maailman värilliset edustavat eri sivilisaatiota, eri kulttuuria, eri geneettistä klusteria – toisin sanoen vesi ja öljy eivät voi sekoittua. 

Ymmärrettävistä syistä eräs vähemmälle huomiolle jääneistä tekijöistä muslimiterrorismille löytyy Lähi-idästä ja Afrikasta tulleiden alemmuudentunnosta. Tosiasia on, että he eivät kertakaikkiaan vain pärjää monimutkaisessa teknologiakeskeisessä länsimaisessa yhteiskunnassa, koska heidän kogniitiiviset kykynsä eivät riitä saavuttamaan riittävää arvostusta synnyttävää sosiaalista asemaa. Sitä paitsi islamilainen kulttuuri on tunnetusti tiedevastainen ja hierarkioiltaan joustamaton, mikä jo sinällään estää integraation ja sosiaalisen nousun.  

Psykologinen paine ympäristössä, jossa muslimit tuntevat olevansa osattomia ja kykenemättömiä saavuttamaan arvostusta, synnyttää väistämättä erilaisia tapoja kompensoida tätä alemmuuden tunnetta. Yksinkertaisin tapa vastata yhteisön henkiseen ahdistukseen on primitiivinen väkivalta, jolla paikataan samalla myös yksilöpsykologista alemmuutta. Vain väkivallalla he voivat herättää, jos ei nyt kunnioitusta, niin ainakin pelkoa vihaamassaan kantaväestössä.  Tämän vuoksi mikään integraatiopolitiikka ei voi ratkaista muslimiterrorismin perusongelmaa, koska se ei pysty vaikuttamaan muukalaisväestön eksistentiaalisesta kokemuksesta syntyneeseen toiseuteen, jonka eräänä taustasyynä on geneettinen erilaisuus. Tämän vuoksi integraatio ja yhteiselo muslimimuukalaisten kanssa on mahdotonta.

Muslimiterroristien ainoa luovuus ilmenee heidän julmuudessaan. Heidän vähäinen älynsä on kanavoitunut viheliäisen pahuuden harjoittamiseen mitä erilaisin keinoin, jotka ovat tulleet tutuiksi muun muassa Isis-järjestön kidutuksissa ja joukkosurmissa. Homoja on pudotettu alas katoilta, naisia on kivitetty, ihmisiä on tapettu palavissa häkeissä jne. Tällä kertaa musulmaanien terroristinen luovuus näkyi keinona, joka on uusi innovaatio ainakin Euroopassa: partaveikko ajoi kuorma-autollaan yleisömereen samalla kuin tulitti sivuikkunasta jalkakäytävillä olevia kulkijoita.

Porin SuomiAreena tapahtumassa SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi tänään, että muslimiterroristit toivovat teoillaan lisäävänsä eurooppalaisten ja maahanmuuttajien välisiä jännitteitä, jolloin vaarana on valtiovallan pakkotoimet siirtolaisia kohtaan. Heinäluoman mukaan esimerkiksi Isis toivoo, että terrorismin seurauksena syntyneet valtion toimenpiteet olisivat osoitus muslimien sortamisesta, jolloin järjestö saisi helpommin värväyttyä uutta väkeä Jihadille. Siksi terrorismin kohdalla valtion pitäisi entisen demarijohtajan mielestä toimia "äärimmäisen harkitsevasti", jotta se ei synnyttäisi katkeruutta ja pelkoa muslimiväestössä. Riippumatta siitä onko tämä analyysi totta vai ei, maahanmuttotilanne on Euroopassa päästetty jo niin pitkälle, että valtion poliittisesti korrekteilla toimilla ei ole enää mitään merkitystä, sillä kansa on saamassa tarpeekseen ja se alkaa toimia ohi virallisen vallan. Tästä kertoo Heikki Luodon Aamulehden blogiin eilen (!) kirjoittama oraakkelimainen artikkeli Ranskan tiedustelupalvelun johtaja: Ranska lähellä sisällissotaa maahanmuuttajien vuoksi. Kylmäävässä jutussa Luoto kirjoittaa inhorealistisen apokalyptisissa tunnelmissa mm. seuraavasti:
Kasvavat jännitteet "äärioikeiston ja muslimiyhteisöjen" välillä ovat ajaneet Ranskan "sisällissodan partaalle", on varoittanut maan korkein turvallisuusjohtaja. Ranskan tiedustelupalvelun (DGSI) johtaja Patrick Calvar esitti väitteensä välittömästi viime vuoden Pariisissa terrori-iskujen jälkeen.

Tammikuun ja marraskuun verilöylyjen aikana terroristit murhasivat pääkaupungissa kaikkiaan 147 ihmistä. Monet tekoihin syyllistyneet olivat pohjoisafrikkalaistaustaisia Ranskan kansalaisia, mikä sai äärioikeistolaiset poliitikot vaatimaan maahanmuuton massiivista kiristämistä. 60-vuotias Calvar muistutti olevan näyttöä myös siitä, että Ranskan radikaalit äärioikeistolaiset ryhmät ovat keränneet aseita valmistellakseen hyökkäyksiä moskeijoita ja synagogia vastaan.

"Uskon, että voitamme terrorismin," Calvar sanoi, mutta ennusti "äärioikeiston ja muslimimaailman" vastakkainasettelua lisäten: "Olemme sisällissodan partaalla. Uskon, että tämä yhteenotto tulee tapahtumaan yhden tai kahden hyökkäyksen seurauksena. Meidän vastuullamme on ennakoida ja pysäyttä kaikki yhteenottoja laukaisevat ryhmät. " Suljettu kyselytilaisuus pidettiin 24. toukokuuta, mutta Calvarin dramaattiset kommentiti vuotivat Ranskan tiedotusvälineisiin 11.7.2016. Hän sanoi: "Mistä syntyy kipinä, joka sytyttää ruutitynnyrin muuttaen Ranskan hallitsemattomaksi maaksi, jossa oman käden oikeutta jakavat ryhmät aseistautuvat? Tulemmeko näkemään murenevan maa, jossa väkivalta ja kosto vuorottelevat kahden leirin välillä päättymättömässä iskujen kierteessä?
Luodon kirjoitus on vain yksi, tarkkarajaiseen teemaan keskittyvä analyysi. Kun tarkastellaan muslimiterrorismin suurta kuvaa Euroopassa, näkyy siinä isojen sotapesäkkeiden heijatusvaikutukset, jota saattavat olla tarkoituksellisia. Lähi-idän sekavan tilanteen on aiheuttanut USA:n sionististen sotahaukkojen masinoimat sodat, joista on hyötynyt vain Israel kun sen lähinaapureista on tehty sille vaarattomia hajonneita valtioita. Hyöty on ollut kaksinainen, sillä Euroopan etnistä sekoittumista ja monikulttuuria kannattavilla globaalijuutalaisilla on tuskin mitään sitä vastaan, että länteen valuu sodan jaloista miljoonittain väkeä länteen. 

On silti hyvä muistuttaa, että yleisen maahanmuuttokriisin kannalta etnistä intressiään ajavat juutalaiset vaikuttajat eivät ole loppujen lopuksi se olennaisin tekijä, sillä kolmannen maailman invaasio on syntynyt Euroopan ydinmailla omin neuvoin jo 1950- ja 60-luvuilla. Toki jo silloin juutalaisten eturyhmillä oli omat näppinsä tilanteen synnyttämisessä, mutta suurin osa syyllisistä löytyy kotikutoisista kansanvihollisista, talousliberaaleista oikeistovaikuttajista ja sosiaaliberaaleista vasemmistolaisista. Vain liberaalioikeiston ja vasemmiston yhteistyöllä on ollut riittävästi vaikutusta, jotta Eurooppaan on voitu synnyttää katastrofaalinen siirtolaistilanne ja sen myötä islamilainen terrorismi.

Eurooppalaisten kansallismielisten 
– ja koko Euroopan  kannalta tilanne voi ratketa myönteiseen suuntaan vasta sitten, kun jompi kumpi puoli irrottautuu epäpyhästä poliittisesta liitosta ja alkaa kuunnella kansan tahtoa. Suomalaiseen politiikkaan kytkettynä voidaan kysyä, kumpi puoli herää ensin realismin paineeseen, stubbilaiset vai anderssonilaiset?

1 kommentti:

  1. Tulevien päivien valtamediahourailuun lisään vielä terrori-iskusta käytävän kansalaiskeskustelun paheksumisen ja siitä mielensä pahoittamisen, joka ilmenee vaatimuksina tiukentaa sananvapauden rajoja...tämä vaatimus esitetään muuten aina, kun jotain oikein makaaberia tapahtuu. Terrori-iskut aiheuttavat suvaitsevaistossa kiihkon saada tukkia ihmisten turvat. Iljettävää sakkia.

    VastaaPoista