torstai 4. helmikuuta 2016

YLEN MIELESTÄ TURVAPAIKKA ON VIHREÄ KORTTI SUOMEEN ASETTUMISELLE.

Vastaus HUUTAVAAN työvoimapulaan.

Jo pelkkä Yle-uutisen otsikointi, Turvapaikanhakijat pyrkivät ammattiopistoihin – ja juuri sieltä hallitus nyt leikkaa, paljastaa mikä on toimittajien asenne turvapaikanhakijan statukseen Suomessa. Alkujaan ajatus poliittisesta turvapaikasta syntyi 1900-luvun Euroopan kuohuvina vuosina, mutta sotien jälkeen Geneven sopimus velvoitti Euroopan valtiot antamaan poliittisen turvapaikan myös mantereen ulkopuolisille vainotulle. Turvapaikan saamisen kriteerien tulkinta oli menneinä vuosikymmeninä tiukka ja yleensä suojaa annettiin vain poliittisille aktivisteille kuten yksittäisille toimittajille, poliitikoille ja kirjailijoille, siis aktiivisille toisinajattelijoille. Geneven sopimuksessa ei sodan jalkoihin jäämistä ole pidetty perusteena turvapaikalle. Paitsi nyt, eurooppalaisvihamielisten kansainvälisen oikeuden juristien mielestä. Heidän petollisen auktoriteettiasemansa vuoksi turvapaikan hakemisesta on tullut yksi monista väylistä, jolla kosmopoliitit kuten George Soros haluavat ohjata kolmannen maailman kognitiivisesti haasteellista ylijäämäväestöä Eurooppaan.

Turvapaikan saamisen perusteiden lisäksi myös sen sisältö on muuttunut. Ennen sen katsottiin olevan vain väliaikainen status, sillä turvapaikan saaneen uskottiin muuttavan heti kotimaahansa kunhan tilanne on siellä rauhoittunut. Tätähän meille toitotti mm. Paavo Lipponen 1990-luvun somaliaallon alussa, kun hän pokerinaamalla mörähti, että "pakolaiset ovat Suomessa, koska heidän kotimaassaan on sota. Kun olot siellä rauhoittuvat, he palaavat takaisin. Joka muuta väittää, on rasisti!". Hallitsevan klienteelin alaiset virkamiehet toimivat kuitenkin niin, että pakolaisten vastaanottaminen on rakennuttu oletukselle, että turvapaikan hakijat ovat tulleet maahan jäädäkseen ikään kuin he olisivat Amerikan siirtolaisia. Jopa innokkaasti rajatonta maahanmuuttoa kannattanut kurditaustainen päätoimittaja ja dokumentaristi Alexis Kouros pitää tätä lähtöoletusta vääränä:
Iranilaissyntyinen, 1990-luvun alussa Suomeen saapunut Alexis Kouros toivoisi, että turvapaikanhakijoita autettaisiin Euroopassa siten, että he itse voisivat myöhemmin kotiin palattuaan auttaa omaa maataan. Hänen ehdotuksensa on, että kotouttamisen sijasta Eurooppaan saapuneita turvapaikanhakijoita koulutettaisiinkin kotiinpaluuta varten. Turvapaikanhakijoihin pitäisi Kouroksen mukaan suhtautua kuin vaihto-oppilaisiin, jotka ovat Euroopassa vain kouluttautumassa ennen kuin palaavat taas takaisin kotimaihinsa.
On surkuhupaisaa, että ulkoeurooppalainen Kouros vaatii Geneven sopimuksen alkuperäisen hengen noudattamista samalla kun Suomen naisvaltainen virkamieshyysärikunta tekee kaikkensa, jotta väärällä oleskelustatuksella olevat turvapaikanhakijat juuttuisivat maahamme ikuisiksi ajoiksi. Juuri tästä jälkimmäisestä tuholaistyöstä on kyse, kun valtiovalta on ottanut tehtäväkseen kouluttaa kaikki maahamme tunkeutuneet barbaarit:
Ammattioppilaitosten edunvalvojan mielestä leikkausten ajoitus on turvapaikanhakijoiden kotoutumisen kannalta huono. – Koulutus on parasta kotouttamista. Koulu on ensimmäinen paikka, missä pääset luomaan suhteita ja hankkimaan niitä kavereita, mutta myöskin tutustumaan meidän yhteiskuntaan ja työelämään, Jallow muistuttaa.
Suomella ei ole mitään velvollisuutta kouluttaa ulkomaan käenpoikia, varsinkin kun siihen sijoitetut resurssit revitään pois muualta, suomalaisilta työläisiltä ja vähäosaisilta. Vähäisiä resursseja kuormittavien turvapaikkamaahanmuuttajien kotouttamisen sijaan olisi panostettava heidän kotiuttamiseen.

                                                *******************************


Yle Teema, 4.2.2016 klo 17:00, Ruotsalaisen feminismin historiaa  

3/3. Onko feminismillä tulevaisuutta? Belinda Olsson tapaa Ruotsin feminismin uusia tähtiä ja saa pr-tukea mieheltä, joka loi uuden linjan maltilliselle kokoomukselle. (U) HD Äänitekstitys: suomi.


Yle TV1, 4.2.2016  klo 22:00, Ulkolinja: Israelin mediasota  

Yhdysvalloissa Israelin maine on puhdas, vaikka Euroopassa Israelin iskut Gazaan on tuomittu laajasti. Israelilla on käytössään valtava propagandakoneisto, jolla se vaikuttaa tehokkaasti amerikkalaisten mielikuviin. HD Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).


Harvinainen dokumentti Yleisradiossa. Euroopan julkisessa keskustelussa vaikuttavat vasemmistolaiset ovat tunnetuja Palestiinan ystäviä, joten täällä Israel-propaganda ei ole läheskään niin massiivista kuin Yhdysvalloissa. Vasemmiston Israel-kritiikillä on perusteensa, mutta se jää tyhjäksi niin kauan kun he vaikenvat juutalaisten monikulttuuria ajavasta propagandasta, joka vaikuttaa Hollywood-viihteen kautta myös Euroopassa. Turha kuitenkaan pidättää hengitystä, sillä tässä kysymyksessä Euroopan vasemmisto on samassa rintamassa juutalaisten mediakeisarien kanssa.


Yle Teema, 4.2.2016 klo 23:05, Keikka

Ryhmäteatterin ensemble-elokuva lääkäristä, joka haluaa auttaa pakolaisryhmän Suomeen. N: Minna Suuronen, Robin Svartström, Juha Kukkonen, Minka Kuustonen. O: Jarmo Lampela, 2013. (U) HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K7


Yle Fem, 4.2.2016 klo 23:00 SVT: Opinion live 
Del 4 av 19. Ska Moderaterna samarbeta med Sverigedemokraterna och köra över regeringen? Och enligt en ny hyllad dokumentärfilm är svenskarna världens ensammaste folk. Stämmer det?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti