keskiviikko 2. joulukuuta 2015

SUOMALAINEN VIHARIKOS: KERTOO NETISSÄ PAKOLAISTEN RIKOKSISTA




Kansalaisten ja vaihtoehtomedioiden valtavan paineen vuoksi poliisi on joutunut tiedottamaan avoimemmin turvapaikanhakijoiden rikoksista. Tämän vuoksi myös Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat olleet pakotettuja kertomaan rikollisten ulkomaalaistaustasta, mikä on näkynyt mm. tämän päiväisessä Ylen uutisten jutussa Poliisi: Puskaraiskauksissa selvä piikki Helsingissä – tekijät ulkomaalaisia. Siinä todetaan, että 
Helsingissä tapahtuu vuosittain noin 300 seksuaalirikosta, joista moni on yhden ja saman henkilön tekemiä. Poliisin mukaan kaikista seksuaalirikoksista arviolta 20 – 30 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä.  Kaikki tänä vuonna poliisin tietoon tulleet tuntemattomien tekemät raiskaukset ovat Helsingin poliisin mukaan ulkomaalaisten tekemiä. Tekijöiden joukossa on myös muualta Euroopasta tulleita.  – Lyhyen ajan sisällä niin sanotuissa puskaraiskauksissa on selvä piikki, kertoo Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki poliisin keskiviikkona järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Yle Uudenmaan klo 18.20 uutisissa Helsingin turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikkö Matti Koskinen kuitenkin vakuuttaa, että Helsinki on kansainvälisesti verrattuna turvallinen kaupunki ja että kaupunkilaiset ovat "tutkimusten mukaan edelleen tyytyväisiä kaupungin turvallisuuteen". Saa uskoa ken haluaa. 

Ulkomaalaisinvaasion aiheuttamaa rikollisuutta on arvioitu myös koko Suomen tasolla, kun Ilta-Sanomat julkaisi tänä aamupäivänä jutun otsikolla "Tarusta tulikin totta – IS: 100 ahdistelua, 500 rähinää kuukaudessa". Iltaan mennessä artikkeli oli kuitenkin poistettu, mutta onneksi Helsingin Uutiset otti jutun talteen ja kertoi siitä itse saman nimisessä uutisessaan

Ulkomaalaisrikollisuuden räjähdysmainen kasvu tämän syksyn aikana on saanut myös muut tahot kuten Vihreän puolueen ryhtymään itsesensuuriin ja poistamaan verkkosivuiltaan aikaisempia lausuntoja. Vielä joku päivä sitten puolueen verkkosivulla oli juttu "11 faktaa pakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista", mutta tänään juttu on muutettu muotoon 
10 faktaa pakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista. Minne katosi fakta numero 11 ja mitä se sisälsi?

Onneksi eräs valpas kansalainen oli ottanut aiemmin talteen tuon poistetun kohdan: Turvapaikanhakijoiden ei ole todettu lisäävän rikollisuutta tai muita ongelmia. Myöskään vastaanottokeskusten lähiseutujen turvattomuus ei ole lisääntynyt. Turvapaikanhakijoiden kotoutumiseen panostetaan ja heille opetetaan suomalaista kulttuuria ja arkea




Maahantunkeutujen ryöstö- ja raiskausretkien paljastuminen koko kansalle on ollut kova kolaus valtamedian ja himohyysärien edistämälle monikulttuuriprojektille. Siksi nämä tahot yrittävät kaikin tavoin neutralisoida negatiiviset uutiset, joko kertomalla vanhaan tuttuun tapaan sankaritarinoita yksittäisistä turvapaikanhakijoista, tai sitten nostamalla esiin suomalaisten huonot asenteet ja rikokset turvapaikkaturisteja vastaan. Kun Yle kertoi tänään Helsingin puskaraiskauspiikistä, johon on syynä uudet turvapaikanhakijat, piti uutista "tasapainottaa" kertomalla han-suomalaisten rasismirikosten kasvusta, sillä tappelevathan ja raiskaavathan suomalaisetkin. 


Millaiset suomalaisten "viharikokset" voisivat sitten vastata muukalaisten tekemiä raiskauksia, pahoinpitelyjä ja ryöstöjä? Kenties rasistiset väkivaltaiset hyökkäykset? Tuota...ei nyt ihan, vaan pahempaa: oikein intternetissä on puhuttu jotain kielteistä rikoksiin syyllistyneistä turvapaikkaturisteista! Näin meille kerrotaan Yle uutisten näyttävän raflaavassa jutussa Rasistiset rikokset lisääntyneet Helsingissä – vihapuhetta, syrjintää, pahoinpitelyitä:

Helsingin poliisi on kirjannut tämän vuoden aikana yhteensä noin 70 rasistista rikosta. Mukana luvuissa ovat muun muassa netin vihapuheesta tehdyt rikosilmoitukset, mutta myös poliisin tietoon tulleet syrjinnät työpaikoilla tai ravintoloiden ovella.
Yle Uudenmaan tv-uutisissa Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki ei kyennyt yksilöimaan muita "rasismi-rikoksia" kuin internet-kirjoittelun ja "huutelua kadulla", vaikka poliisiviranomaiset toteavat toisaalla, että huutelu ei ole rikos. Tosin tuossa edellä linkatussa Lapin Kansan jutussa mainitut huutelijat olivat ulkomaalaismiehiä, jotka ovat tehneet ehdotuksia lapsille, mutta voi olla, että lain tulkinta on sellainen, jossa suomalaisten huutelu aikuisille ulkomaalaismiehille olisi sittenkin rikos.

Yleensä nämä netin "rasismi-rikokset" ovat pelkkiä toteamuksia siitä, mitä rikoksia tuoreet ulkomaalaiset ovat tehneet. Tästä tulee mieleen se vitsi, jonka eräs kansalaiskeskustelija kertoi tänään Facebookissa:

Vangit keskustelevat, mitä olivat tehneet saadakseen kakkunsa. Ensin yksi kertoo raiskanneensa, sitten toinen ryöstäneensä, ja kolmas vie voiton pisimmällä tuomiolla: hän oli jakanut netissä tiedot edellämainituista rikoksista. No, tuo vitsi lienee itsessään rikollinen.

1 kommentti:

  1. Ei monikultturisuusideologia mitään kolauksia saa eikä voikaan saada. Sen tarkoitushan on juuri tehä kantaväestöstä paarialuokka. Vihattua kantaväestöä kuuluukin raiskata ja tehdä kaikenlaista pahuutta. Kansanmurha on koko projektin tarkoitus. Hyysärit eivät selvästikään piittaa mistään, joten mitään sinisilmäisiä he eivät ole. Kuinka sellaisia nyt vastuullisiin asemiin nostettaisiinkaan tai suuta mdiassa avaamaan päästettäisikään.
    Ehei, ns. suvakit ovat vain globaalille maailmanhallinnolle alistuneita uusia maailmankansalaisuuden kommunistisen identiteetin omaksuneita bolshevikkeja, jotka ovat puolensa valinneet. Ulkomailla on jopa yleistä, että ideologiaan kuuluu avoin kantaväestön vihaaminen ja kansanmurhavaatimukset valkoisia eurooppalaisia kohtaan.

    Raiskaukset ja ryöstöt ja tuhoamiset ovat olennainen osa koko touhuamista. Tietenkin asiaan kuuluu, että niistä vaietaan. Kantaväestön alistamista sekin ja eduski prosessille kynsin hampain taistella joka vaiheessa, jotta tyhmä kansa ei tajuaisi tarpeeksi ajoissa, että taistelu on ainaotie henkiin jäämiseen nyt ja että vastassa on vihollinen, joka haluaa tuhota kokonaan ja joka vihaa pohjattomasti kaikkea ja etenkin valkoisia.

    VastaaPoista