torstai 17. joulukuuta 2015

RAPPIOLIBERAALI MEDIAMÄDÄTTÄJÄ VICE YHTEISTYÖHÖN YLEN KANSSA



Yle kertoo nettisivuillaan ryhtyneensä yhteistyöhön amerikkalaisen rappioliberaalin Vice Median kanssa. Vicen tarjoamat d
okumenttiohjelmat ovat periaatteessa samaa jatkoa Docventuresin "tiedostaville" ohjelmille, jotka eivät ole muuta kuin vaivoin peiteltyä vasemmistolaisen maailmankuvan iskostamista. Pahaa aavistamattomalle Yle-veron maksajalle ei kerrota mitään Vicen taustoista ja arvomaailmasta, vaan lyhyehkössä puffissa mainitaan vain Essentials-dokumenttisarjasta, joka tarjoaa parhaita (sic) paloja suomalaiskatsojille lifestylestä, teknologiasta, musiikista, ilmiöistä ja ajankohtaisaiheista:
Vuoden mittainen sopimus tuo Vicen sisältöjä Yle TV2:een ja katalogina Yle Areenaan. Keväällä nähdään keskiviikkoiltaisin VICE Essentials -sarjan parhaita dokumentteja. Sisällöllisesti liikutaan mm. lifestylen, teknologian, musiikin, ilmiöiden ja ajankohtaisten aiheiden maailmassa. Syksyllä esitetään VICEn uusia televisiosarjoja, joita Yle julkaisee samanaikaisesti Yhdysvaltojen ensi-iltojen kanssa – odotettavissa on siis aivan tuoretta VICE-ohjelmistoa. Kokonaisuuden täydentää vain Areenassa esitettävät lyhyet VICE-sisällöt, joita tuottavat VICEn futuristinen Motherboard, taidetta ja teknologiaa yhdistelevä Creators Project, sekä naisille suunnattu Broadley -kokonaisuus.
Ylen nuorisokanava YleX on nettisivullaan hieman runsassanaisempi, sillä onhan Vicen kulttuurimädätys suunnattu juuri nuorisolle, josta halutaan tehdä aivottomia suvaitsevaisuuszombeja ja trendipersekuluttajia. Sen sijaan kaikkea rahassa mittaava Kauppalehti ei kursaile kehuissaan, vaan ylistää surutta juutalaisten valtaamaa Vice Mediaa ja sen kanssa yhteistyön aloittaneita Ylen pomoja. Myötähävettävän lapsenintoisessa jutussaan Kauppalehti suorastaan riemuitsee siitä, että Yleisradio "nappasi" pahamaineisesta kulttuurimarxilaisesta propagandastaan tunnetun Vicen dokumenttituotannon TV 2 kanavalle.

Ollaanpa kulttuurimarxilaisuudesta sitten mitä mieltä tahansa, niin ainakin Vicen kohdalle kaikki syytökset osuvat maaliinsa. Aidosti libertaarina ja anarkistisena punk-lehtenä vuonna 1994 Kanadassa aloittanut Vice on sittemmin multimediaksi muuttuneena luutunut poliittisesti korrektin uusvasemmiston äänitorveksi, mikä näkyy sen yksipuolisena ideologisena ohjelmapolitiikkana sekä itsesensuurina. Tämä on tullut selväksi varsinkin sen jälkeen kun yhtiöön investoineet todelliset mediavaikuttajat savustivat ulos lehden perustajan Gavin McInnessin, jolla oli liian konservatiivisia so. maalaisjärkeen perustivia näkemyksiä miehisyydestä, transsukupuolisista ja valkoisesta identiteetistä ( "I love being white and I think it's something to be very proud of ... I don't want our culture diluted. We need to close the borders now and let everyone assimilate to a Western, white, English-speaking way of life.").

Luonnollisesti
 amerikkalaisen valtamedian sisältöä mustasukkaisesti valvovat ja sen portinvartijoina toimivat punaliberaalit juutalaiset mediamogulit eivät voi sulattaa, että tällainen toimija vaikuttaa suuressa mediayhtössä. McInnesin savustamisen jälkeen Vice Media onkin muuttunut entistä raivokkaammaksi monikultturismin puolustajaksi. Sen peilikuvana on puolestaan valkoisen itsesäilytyksen vastustaminen, jota se kutsuu jutuissaan rasismiksi kuten tässä artikkelissa (kannattaa tutustua kommentteihin, joissa Vice saa tuta).

Toisaalta Vicen ohjelmat eivät muuta maamme tajuntateollisuutta juuri mitenkään, sillä Ylellä itsellään on sama ripuloiva pakkomielle (valkoiseen) rasismin ja monikultturismiin kuin Amerikan serkuilla. Yle antama mediatila Vicen nilkkiliberaalien saastalle ainoastaan lisää propagandan volyymia sisällön pysyessä samana. Vihapuhetta? Tässä yhteydessä on turha käyttää tätä Amerikan itärannikon yliopistoissa (Ivy League) kehiteltyä poliittisesti motivoitunutta koodisanaa, vaan on parempi puhua totuuspuheesta. 

1 kommentti:

  1. Ylen hallituksen entinen puheenjohtaja (2008-2014) Kari Neilimo on vapaamuurari. Tähän kun lisää sen, että toimitusjohtaja Lauri Kivinen on David Rockefellerin perustaman Trilateraalisen komission jäsen ja uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Atte Jääskeläinen on Bilderberg-kokouksen kävijä, niin on turha enää ihmetellä, miksi Yle suoltaa saastaista globalismi- ja monikulttuurisuuspropagandaa. Se ei näy vain ajankohtaisohjelmissa, vaan myös viihdeohjelmissa.

    VastaaPoista