tiistai 1. joulukuuta 2015

PAINAJAINEN PAHENEE: PERHEENYHDISTÄMISET



Tuoreessa uutisessaan Tänä vuonna tulivat turvapaikanhakijat, ensi vuonna heidän perheensä yrittävät samaa, Yle on huolissaan vain käsittelyaikojen pitenemisestä ja virkamiesten valtavasta työtaakasta, eikä siitä, että perheenyhdistämisen myötä jo tänne jalkansa oven väliin saaneiden elintasohoppailijoiden määrä monikertaistuu kun myös suvun muut huippuosaajat, kaaputädit ja kameliajurit, saadaan suomalaisten elätettäviksi:
Lain mukaan perhesidehakemus pitää käsitellä yhdeksässä kuukaudessa, mutta tavoitteeseen ei päästä aina nytkään. Kun hakemusten määrä moninkertaistuu, lain sallima käsittelyaikaraja paukkuu huomattavasti useammin.
Mikäli tälle hulluudelle ei panna stoppia välittömästi ja karkoiteta jo tänne aiemmin loisimaan tulleita etelän joutomiehiä ja synnytyskoneita, Suomi ja Eurooppa negridisoituu seuraavan sukupolven aikana peruuttamattomasti. Ja tämä vain siksi, että on noudatettu orjallisesti hämärien kosmopoliittien määräämää pakolaissopimusta, josta kansalta ei ole kysytty mitään. 

Sopimukset eivät ole kiveen hakattuja, mutta demokratian ulottumattomissa olevat tahot ovat tässä tapauksessa päättäneet niin. On suurta ironiaa, että käytännössä pakolaissopimuksen kirjaimellisesta noudattamisesta perheenyhdistämisineen seuraa paikallisväestölle YK:n määritelmän mukainen kansanmurha, mutta mitäpä siitä, humanismin asialla tässä vain ollaan! Kansainvaellus (vain) Eurooppaan loppuu vasta siinä vaiheessa, kun maanosamme afrikkalaiset ovat muuttaneet sen Afrikaksi, jolloin ei ole enää mitään syytä muuttaa pois slummeista, kun toiset termiitit ovat jo imeneet maanosamme kuiviin. Toisaalta pakolaisopimusta ei ole noudatettu silloin kun siitä ei ole ollut etua maahantunkeutujalle, sillä EU:n Dublinin pöytäkirjan mukaan "turvapaikanhakijan" pitäisi rekisteröityä siinä maassa johon hän on ensimmäisenä saapunut, yleensä Kreikassa tai Italiassa. Eräät asiantuntijat ja riippumattomat mediat ovatkin sitä mieltä, että nuorten muslimien invaasio Eurooppaan on ennalta päätetty operaatio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti