sunnuntai 22. marraskuuta 2015

"KANSAN LUOTTAMUS YLE AURINKOISEEN ON JO 110%:IA !!1!", KERTOO YLE.




Tuoreen Yle-uutisen 
Luottamus Ylen uutisiin nousi ennätyskorkealle (22.11.2015 ) insertissä kerrotaan, että "Uutisarvostukset 2015 -tutkimuksen tuloksien perusteella Ylen uutisiin luotetaan entistäkin enemmän, ja Yle on selvästi Suomen luotetuin uutislähde." Uutinen kerrottiin myös Yle tv 1:n pääuutislähetyksessä klo 20.30.

Olisi hienoa tietää, millä metodilla ja minkäläisilla otoksilla Taloustutkimuksen tutkimus on tehty, mutta sitähän tämä uutinen ei kerro, paitsi sen että haastateltuja oli noin tuhat. Haalittiinko valtaosa kyselyyn osallistuneista eläkeläisistä sohvaperunazombeista ja Punavuoressa asuvasta punavihreästä kulttuuriväestä? Ilmeisesti. Tutkimustuloksen vääristymiseen on saattanut vaikuttaa myös se, että äskettäisessä Ylen uutiskampanjassa vaihtoehtomedioita vastaan kerrottin, kuinka varsinkin 30-40 vuotiaat suomalaiset seuraavat "vastamedioita" ahkerimmin, koska he eivät luota enää maksullisiin lehtiin ja Yleen.  Saattaa olla, että tämä ikäryhmä on jätetty tutkimuksesta tarkoituksella pois tai sen otos on ollut suhteettoman vähäinen.

Ylen omilla nettisivuillaan hehkuttama tutkimustulos vaikuttaa kunnon neuvostoajan "tutkimukselta", jossa joka vuosi todistettiin kuinka viljasadot ovat taas kasvaneet 110 prosenttia viime vuotisesta. Ylen on näköjään kehuttava itse itseään teettämällä tällaisia räätälöityjä tutkimuksia, sillä eihän sitä kukaan muukaan tee. 


Tutkimustulos on sikälikin outo, sillä netissä vellova kansalaiskeskustelu ja arkihavainnot toreilla, turuilla ja työmaaruokaloissa kertovat lähinnä siitä, että luottamus Yleen ja Hesariin on romahtunut ja niiden suoltamalle propagandalle vinoillaan aivan avoimesti. Näyttää siltä, että vain suurten ikäluokkien eläkeläiset ovat pelkästään Ylen uutisten varassa. Hehän eivät juuri nettiä käytä eivätkä vaivaudu aktiivisesti etsimään tietoa alkuperäisistä lähteestä, vaan luottavat Yleen kuin neuvostokommunistit Isä aurinkoiseen. Tähän uskon varmuuteen saattaa vaikuttaa se, että vielä yhteinäiskulttuurin aikana Yle oli koko kansan asialla ja siihen saattoi luottaa vilpittömästi. Omassa hyvinvointikuplassaan elävät suurten ikäluokkien eläkeläiset eivät ymmärrä maailman ja mediakulttuurin muuttumista ja uskovat siksi edelleen Yleen, vaikka se muuttui jo 1990-luvun globalismin myötä kansanvihollisten äänitorveksi. He ajattelevat, että kun uutinen eli Totuus (venäjäksi "pravda") kerrotaan oikein televiissio apparaatista, niin täytyyhän sen herranjumala olla totta! Eihän tässä sentään mitään kerettiläisiä nazzeja olla - mitähän naapuritkin ajattelisivat! Yle-uskovaisiin kuuluu myös
 vallassa oleva itsekkään hedonistinen 1968-sukupolvi, joka ei piittaa mitä jälkipolville käy, joten heille valtion virallisen propagandatehtaan ruokkima yksipuolinen kulttuurimarxilainen, moniarvoinen (poislukien kansallismielisyys) ja monikulttuurinen kuva maailmasta sopii heille vallan mainiosti.

Henkisesti laiskat sohvaperunat, eläkeläiset, kulttuurimarxilaiset ym. tv:n töllöttäjät ja Ylen verkkosivujen seuraajat ovat niitä kohderyhmiä, jotka eivät osaa eivätkä halua erottaa totuutta propagandasta ja tendenssitutkimuksesta. Hyvä esimerkki Ylen propagandasta, joka uppoaa kuin veitsi vanhaan ihmiseen, on uutisjuttu Voiko evakoita ja turvapaikanhakijoita rinnastaa toisiinsa? Tutkijan mukaan voi. Siinä tutkija Heli Kanasen arvovallalla Yle haluaa uusintaa sitä posketonta väitettä, että suomalaisilla olisi velvollisuus auttaa kaukaisia kolmannen maailman turvapaikkashoppailijoita samaan tapaan kuin omaan kansaan kuuluvia karjalaisia. Tosiasiassa Karjalan evakkojen asuttaminen muualle Suomeen on verrattavissa siihen, että terroristeja (tai armeijavelvollisuutta) pakenevat nuoret irakilaismiehet muuttaisivat Irakin rauhallisille alueille eivätkä tänne.

Filosofi Jukka Hankamäki kirjoittaa loistavassa median nykytilaa analysoivassa kirjoituksessaan Sanan vankeus, kuinka valikoituihin auktoriteetteihin vetoamalla ja heidän kirjoituksiaan julkaisemalla voidaan räikeällekin valhepropagandalle antaa tarvittavaa uskottavuutta:
Tiedotusvälineiden ”viides kolonna” ovat toimittajien ja pääkirjoitustoimittajien ohella kolumnistit ja ne asiantuntijat, joilta media tietää aina saavansa haluamansa mielipiteen. Kolumnisteiksi palkataan kirjoittajia, jotka myötäilevät maahanmuuton edistämistä, kehittämistä ja lujittamista, esimerkkinä nyt vaikka kirjoituksestaan ”Valkoinen roskaväki” (Ylen verkkosivut 28.9.2015) paljon kritiikkiä niittänyt Jari Tervo.   
Kirjoittajavalinnoilla luodaan kuvaa, että toimituksen ulkopuolellakin ajatellaan samoin kuin toimituksissa. Maahanmuuttoa arvostelevia ihmisiä häväistään mediassa perättömillä lausumilla ja solvauskampanjoilla, mutta ongelmien ytimestä, eli maahanmuutosta, ei sallita sanottavan mitään negatiivista. Maahanmuuttokriitikot leimataan pejoratiivisesti ja stereotyyppisesti ”reppanoiksi”, joita ilmeisesti on jo 88 prosenttia suomalaisista. Ironiaa, parodiaa ja sarkasmia ei suostuta suvaitsemaan tyylikeinoina, jos esittäjä on maahanmuuttokriitikko ja kohde maahanmuuttaja tai maahanmuuttopolitiikka. Mutta ivaa, pilkantekoa ja herjaamista ymmärretään ja harjoitetaan mielihyvin toimituksissa, jos kohteena ovat maahanmuuton arvostelijat.



********************************************************************************************************

Yle Watchin omat facebook sivut nyt täältä.


Yle Watchin juttuja, jotka liittyvät Ylen ohjelmiin ja uutisiin, voi myös postata eri Yleisradion Facebook-sivuille. Kun postaat, niin älähän trollaa, vaan toimi asiallisesti. Ohessa suorat linkit, klikkaa nimeä:


Yleisradio
Yle Uutiset
Yle Areena
Yle Teema
Yle Radio 1


2 kommenttia:

  1. Ovat osanneet kysyä sopivilta ihmisiltä...

    VastaaPoista
  2. Tutkimuksen tilaaja saa juuri sellaisen tutkimustuloksen mistä hän maksanutkin.
    Itseäni tyo YLE:n kusetus etupäässä huvitti. Aletaan olla pikkuhiljaa ruotsalaisessa tasossa.

    VastaaPoista