torstai 27. elokuuta 2015

YLE RAJAA MONIARVOISUUDEN VAIN VASEMMISTOLIBERAALEIHIN ARVOIHIN


Kansanedustaja Olli Immonen kysyi aivan perustellusti moniarvoisuudella rehavastelevan Ylen perään kun hän ihmetteli Facebookissa 24.7.2015 miksi valtionyhtiön toimittajat ja heidän markkinoimansa arvomaailma on pelkästään punaliberaali:
Osaako kukaan mainita nimeltä edes yhtä kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa? Minä en ole sellaista vielä löytänyt vaikka olen asiaa tässä jo jonkin aikaa selvitellyt. Sen sijaan monikultturistisen ja arvoliberaalin ajatusmaailman jakaviin toimittajiin törmää jatkuvalla syötöllä. Miten kukaan ajatteleva ihminen voisi kuvitella Ylen olevan kykenevä tai edes halukas tuottamaan puolueellisesti riippumatonta ja tasapuolisesti koko kansaa palvelevaa tietoa, kun kaikki sen toimittajat näyttävät olevan poikkeuksetta kallellaan poliittisesti yhteen suuntaan.
Pari satunnaista esimerkkiä Ylen uutislinjasta kertoo karua kieltä mikä on pelin henki epäisänmaallisten globalistien miehittämässä valtionyhtiössä. Siltä on turha odottaa ohjelmia ja uutisiointia, jossa otettaisiin huomioon kaikki kansalaiset, myös ne punavihreän kuplan ulkopuolella asuvat maan hiljaiset, maan enemmistö.

Esimerkki 1: Liberaalia konformismia nuorisolle tyrkyttävä Yle Kioski on foorumi, jossa esille pääsee vain koulujen kulttuurimarxilaisen opetussuunnitelman kritiikittä nielleet opportunistiset  kympin tytöt ja muka-kaikkitietävät rasittavat maailmanparantajat. 

Kioskin poliittisen oikeaoppineisuuden fundamentaalisesta noudattamisesta kertoo paljastavasti Emma Grünnin artikkeli "Lukiokirjan lause kummeksuttaa: ”On monia syitä, miksi homojen ei pitäisi saada adoptoida” Näin vastaa Otava". Jutussa moraalipaniikki syntyy Otavan lukion englannin kielen kirjasta Open Road 4., jonka eräässä tehtävässä lukee: There are many reasons why gays should not be allowed to adopt children [On useita syitä miksi homoille ei pitäisi antaa adoptio-oikeutta]. Otavan vieraiden kielien oppimateriaalin tuotepäällikkö Kaija Kaasinen yrittää kunnon eurokansalaisen tapaan anteeksipyydellen puolustaa virallisesta totuudesta hairahtunutta vihatotuutta kertomalla että kirjan ensimmäinen painos ilmestyi jo 2009, jolloin tilanne oli toinen ja Kehitys™ ei ollut vielä kehittynyt sellaisiin upean fantastisiin ulottuvuuksiin kuin tänään:

– Täytyy sanoa, että jos tämä kirja tehtäisi vuonna 2015, niin tämä lause ei varmaan olisi tässä. Kyllähän Suomi on tässä kuudessa vuodessa muuttunut. Ehkä tämä jäisi tänä päivänä pois, en tiedä. Kaasinen sanoo, että lause ei edusta Otavan kantaa. – Ei todellakaan edusta meidän kantaa. Siinä koko aukeamalla on aika lailla provosoivia juttuja. On urheilua, äänestämistä, rikosasiaa, tulevaisuuden ennustamista. Myös näin, että avioliitto on koko elämän kestävä ja kirkot ovat aikansa eläneitä, hän luettelee. – Emmehän me näitä muitakaan totuuksina sano, hän lisää.
Esimerkki 2: Yle Uutiset puolestaan puffaa raivolla monikulttuurisuutta varsinkin nyt kun sen perusteet alkavat Eurooppaan kohdistuvan ulkomaalaisten ihmistaakan seurauksena horjua. Yle marssittaa jatkuvasti esille jos jonkinlaista "asiantuntijaa", joista jokainen toistaa samaa virttä, että suomalaisten on nurisematta alistuttava kansainvaellukseen, johon muka "kansainväliset sopimukset" ja "länsimaiden vastuu" meitä velvoittavat. Nämä asiantuntijat puhuvat lämpimästi ihmisoikeuksista ja jopa demokratiasta, jonka enemmistövaltaa he eivät kuitenkaan soisi kansalle, joka haluaisi estää invaasion ja kansanmurhaavan kansanvaihdon.

Euroopan Unionin polliittisen eliitin ja globaalitalouden harmaiden eminenssien tarkoitus on jo pitkään ollut romuttaa varsinkin valkoiset kansallisvaltiot ja bastardisoida niiden väestö etnisesti sopeuttamattomilla päiväntasaajan alueen ylijäämäväestöllä. Tämä jokaisen silmin nähtävä tietoinen prosessi yritetään nyt asiantuntijoiden kuten Siirtolaisuusinstituutin johtaja Tuomas Martikaisen suulla häivyttää kansan mielistä kokonaan. Martikainen kiinniittää huomion muualle väittämällä että todellinen salaliitto onkin siinä, että kansalaiset  vastustavat pakolaiskeskusten perustamista! Yle Uutisen verkkosivuilla tänään ilmestyneessä jutussa "Siirtolaisuusinstituutin johtaja: Pakolaiskeskusten vastustaminen on järjestäytynyttä ja suunnitelmallista" kerrotaan, että:
Siirtolaisuusinstituutin johtaja ja maahanmuuttotutkija Tuomas Martikainen sanoo, ettei kyseessä ole pelkästään salolaisten spontaani mielenilmaus.  – Tällaista vastahankaisuutta on ollut myös monilla muilla paikkakunnilla. Kyllä se on järjestäytynyttä ja jollain tavalla suunnitelmallistakin, Tuomas Martikainen sanoo. Sekä Forssaan, Saloon että monelle muulle paikkakunnalle kaavaillut vastaanottokeskukset ovat saaneet kiivasta vastarintaa sosiaalisessa mediassa, erityisesti tietyillä Facebook-sivuilla. – Niiden kautta ihmisille välittyy se ajatus, että pakolaiskeskuksia voi ja kannattaa vastustaa, sanoo Tuomas Martikainen.

Martikaisen lausuntoa voi pitää jo kaksinaamaisen kierouden huippuna, kun siinä vaietaan EU:n ja suomalaisten poliitikkojen suunnitelmallisesti sallima paperittomien maahantunkeutuminen, mutta sen sijaan syyttävä sormi nostetaan kohti tavallisia suomalaisia, jotka "salaliittomaisesti" vastustavat "täysin luonnollista siirtolaisten maahantuloa". Lausunnossa ei paina mitään se, että Suomen valtiovalta sisäministeri Petteri Orpon johdolla rikkoo jatkuvasti EU:n omaa Dublin II -asetusta, jonka mukaan
Dublin-sopimuksen (1990) pääperiaate on, että turvapaikanhakijan on haettava turvapaikkaa EU:ssa ensimmäisestä YK:n pakolaissopimuksen allekirjoittaneesta maasta, jossa hänen on mahdollista ottaa yhteyttä viranomaisiin. Jos tämä valtio epää turvapaikan, päätös pätee koko EU:n alueella. 
Koska suurin osa "Syyrian pakolaisista" (lue: somalit ja muut afrikkalaiset) tulevat tällä hetkellä Suomeen Ruotsista, maasta, joka on allekirjoittanut sekä YK:n pakolaissopimuksen että Dublin-asetuksen, Suomen pitäisi välittömästi karkottaa maahantulijat takaisin länsinaapuriin tai jopa Kreikkaan. Tästä sopimusrikkomuksesta Yle ei kerro uutisjutuissaan mitään, mutta antaa suunvuoron viidennen kolonnan hyysäreille, jotka syyttävät tavallisia kansalaisia salaliittolaimaisesta vehkeilystä, koska kehtaavatkin aktivoitua vastustamaan luvattomien pakolaisten majoituskeskuksien perustamista.

Vastaavasti Ylen mielestä myyttien murtaminen olkiukkoja rakentelemalla ja yksipuolisia vastauksia antamalla on olevinaan kriittistä mediajournalismia, vaikka motiivina ei ole muu kuin puolustaa kestämätöntä pakolaispolitiikkaa. Tämä epätoivoinen yritys näkyy tyypillisimmään Ylen uudessa kysymys-vastaus -artikkelissa "Totta vai tarua? Yle selvitti turvapaikanhakijoihin liittyvien väittämien todenperäisyyden", jossa puhutaan aidan seipäistä vaikka pitäisi puhua aidasta, toisin sanoen luvattomien maahantulijoiden invaasiosta mielekkyydestä ylipäätään. Tällaisten juttujen ja "faktojen" esille tuomisen tarkoitus ei muu kuin johtaa keskustelu pois sen alkuähteestä.


Joihinkin tällainen röyhkeä Chutzpah-kusetus saattaa upota, mutta suomalaisten enemmistö alkaa olla sen verran medialukutaitoista, etteivät aivan kaikki Ylen puliveivaukset mene läpi. Kysyä vain sopii, onko Ylellä enää jäljellä mitään vakavampaa uskottavuutta maahamuuttokysymyksessä.


-------------  -------------  -------------  -------------  ---------------



Yle TV1, 27.8.2015 klo 22:00 Ulkolinja: Suuri siemenbisnes

Geenimuunneltujen kasvien väitetään tuottavan suuremman sadon pienemmällä torjunta-ainemäärällä. Totuus näyttää kuitenkin toiselta, mutta GMO-kasveja lobbaava teollisuus kuitenkin torjuu kritiikin tiukasti. HD Äänitekstitys: suomi.



Varsinkin Yhdysvalloissa siemenviljan monopoliasemaa pitävällä monikansallisella Monsanto-yhtiöllä on mielenkiintoiset historialliset juuret, mikä selittänee hyvin myös yhtiön omistava suvun nykyisen häikäilemättömyyden. Juutalaistaustainen Monsanton suku oli nimittäin 1700-luvun lopulla huomattava orjien välittäjä ja omistajasuku, tosiasia, josta kertoo rense.comin artikkeli Monsanto Family Were  Jewish Slave Dealers And Owners.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

YLE FEM ESITTI SVT:N UUSRUOTSALAISTA TRAGIKOMIIKKAA



Yle Fem esitti eilen 25.8.2015 tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo 0.15 SVT:n eli Sveriges Televisionin ajankohtaisohjelman Aktuellt, jossa yritettiin selvittää mitä voitaisiin tehdä alati kasvavalle muslimien jihad-matkailulle. Ohjelmaan saatiin asiantuntijaksi ja matkaoppaaksi entinen muslimi Mona Walter, mutta Rinkebyn kierroksella kaikki ei mennytkään ihan käsikirjoituksen mukaan. Ruotsin tilannetta seuraava bloggaaja Paavo Tajukangas kertoo viimeisimmässä raportissaan kuinka tapahtumat ryöstäytyivät käsistä, mutta SVT kertoi niistä vain sensuroidun version:
Mona Walter kertoo omassa julkaisussaan, että heti sen jälkeen kun SVT:n kuvausryhmä jalkautui Rinkebyn torille, alkoivat paikalla notkuvat kehitysmaalaiset uhitella. Ja kun muslimit tunnistivat kuvausporukasta Mona Walterin, oli koko kuvausryhmä hengenvaarassa. Kun kuvausryhmä sanoi porukalle, että Ruotsissa on vapaus kuvata yleisellä paikalla, riistäytyi tilanne käsistä: "Tämä ei ole mikään Ruotsi. Syö paskaa vitun idiootti. Sinä olet mukana kristityn naisen kanssa, joka on somali. Vitun huora saatana."  
Sen jälkeen kehitysmaamuslimit pakottivat kuvausryhmää sammuttamaan kameran ja lopulta koko porukka joutui juoksemaan henkensä edestä karkuun. Kun porukka pääsi autoihin sisälle, vandalisoivat kehitysmaalaiset SVT:n autoja heittelemällä niitä kananmunilla ja potkimalla peltejä klommoille.  Mona Walterin mukaan edes mukana olleet kaksi poliisia eivät voineet suojella porukkaa vaan hekin joutuivat pakenemaan. Tapahtuman jälkeen päästyään paikalta hengissä karkuun kuvausporukalta kesti pitkän aikaa tasaantua pelon aiheuttamasta tärinästä. 
SVT siis ei kertonut eillisessä ohjelmassaan tapahtuneen oikeaa luonnetta, vaan kertoi pelkästään poistuneen paikalta tunnelman käydessä vihamieliseksi. SVT:stä kerrotaan, että munien heittelyn kertominen on epärelevanttia ja vie asian sivuun aiheesta. SVT yrittää tehdä siis kaikkensa suojellakseen kehitysmaamuslimeja.
Ruotsalaisessa itsesensuurin kulttuurissa SVT:n raportoinnissa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta huvittavaksi jutun teki se, että monikulttuurista yhteiseloa palvovat ja rauhanuskontoa ymmärtävät ruotsalaistoimittajat saivat kerrankin maistaa ruohonjuuritasolla miltä se Suuri Unelma tuntuu tavallisista ruotsalaisista ja ei-muslimeista. On silti epätodennäköisesti, että toimittajaparat luopuisivat näin helposti harhaisesta utopiastaan, vaan he jatkavat satuiluaan katkeraan loppuun asti. 

Naapurimaan esimerkki on varoittava, sillä samanlaista kovakalloisuutta esiintyy myös suomalaistoimittajissa. Suomalaisten etuna on onneksi se, että olemme Ruotsin "kehityksestä" 20 vuotta jäljessä, jonka vuoksi hermeettisesti suljetuksi tarkoitettu mediakupla vuotaa pahasti ja kansan indoktrinoiti uhrilampaiksi käy todella vaikeaksi.

-------  ---------  --------  ---------  ---------



Ja sitten Yle tv:n perus-scheisset keskiviikon ratoksi:


Yle TV1, 26.8.2015 klo 21:05, A-studio  

Säästääkö hallitus oikeasta kohtaa säästäessään kehitysavusta? Asiasta keskustelemassa kehitysministeri Lenita Toivakka ja Kirkon Ulkomaanavun vt. toiminnanjohtaja Jouni Hemberg. Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio.


Yle TV1, 26.8.2015 klo 23:35 ,Ulkolinja: Etulinjassa Ebolaa vastaan 

Sierra Leonea koettelee historian pahin ebolaepidemia. Virus on vaatinut jo tuhansia uhreja. Dokumentti seuraa työtä Lääkärit ilman rajoja -järjestön klinikalla, jossa toivo elää yhä vastoinkäymisistä huolimatta. T: BBC HD Äänitekstitys: suomi


Yle TV2, 26.8.2015 klo 22:00, Reggie Yates: Venäjän nuoret  

2/3. Piinatut homot. Jyrkät asenteet homoutta kohtaan ovat ajaneet seksuaalivähemmistöt ahtaalle Venäjällä. Kokoontumisia häiritään ja pahoinpitelyt ovat yleisiä. Moni nuori haaveileekin muutosta ulkomaille. HD Äänitekstitys: suomi.


Yle TV2, 27.8.2015 klo 00:00, The Act of Killing  

He surmasivat satoja kommunisteja raakojen elokuvien näyttämän mallin mukaisesti. Nyt he tuottavat itsestään elokuvaa ja näyttelevät myös uhreja. O: Joshua Oppenheimer, Christine Cynn. Esitetty Docventuresissa 2014. (U) HD Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

Yle Watch teki tästä krouvin arvion 6.11.2013 - turhia kainostelematta.


Yle Teema, 26.8.2015 klo 19:00, Ranskalainen kylä 

Kausi 5, 4/12. Arkirutiineja. Elämä vastarintaliikkeen piilossa on ankeaa, mutta Antoine tekee parhaansa kohottaakseen mielialaa. Heinrichin käytös on yhä hankalampaa, joten Hortense yrittää haalia keinoja kivunlievitykseen. (U) Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta)


Yle Teema, 26.8.2015 klo 23:45 Marja-Sisko 

Kirkkoherra Olli Aalto lopettaa vuosikymmenten salailun ja ryhtyy täyspäiväisesti Marja-Siskoksi. Dokumentti hyväksynnästä, armosta ja anteeksiannosta. O: Reetta Aalto. T: Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu/2010. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.

Suvaitse tai kuole Helvetin liekeissä, siinä uusi "kristinuskon" ukontunnustus. Suvaitse, suvaitse, suvaitse, suvaitse, suvaitse, suvaitse, suvaitse....Ylen Isoisisko kyllä tietää, sinunkin puolestasi.


tiistai 25. elokuuta 2015

PAKOON, PAKOON.... MUTTA MINNE EUROOPPALAISET PÄÄSEVÄT MONIKULTTUURIA PAKOON?




Yle TV2, 25.8.2015 klo 21:00 
Ajankohtainen kakkonen 

Paperiton ja raskaana, mutta neuvolan ovi ei aukea. Trans- ja interseksuaalit kiehtovissa kuvissa. Syö, juo ja rakastele - 88-vuotiaan vanhan ja viisaan italialaisen Enzon elämänohje. HD


Ajankohtainen Kakkosen lempiteemat eli paperittomat (so. laittomat l. rikolliset) pakolaiset ja seksuaalisesti poikkeavat (yrittäkääpä katsoa noita Miina Savolaisen "voimauttavia" valokuvia!) samassa lähetyksessä, kuinkas sattuikaan. Länsimaiden lopun ajan solipsistinen
 kulttuuripatologia näyttäytyy jälleen kerran kaikessa hulluudessaan.

Tämän iltainen ohjelma syyllistää rutinoidun ammattimaisesti suomalaisia kuinka he eivät kohtele toiselta puolelta maailmaa tänne ujuttautuneita muukalaisia kuin Suomen kansalaisia. Ylen kansanvihollisten mielestä jokainen on vähintään uussuomalainen kunhan vain on ylittänyt maamme rajan. Näillä kunniakansalaisilla ei ole tietenkään mitään velvollisuuksia, ainoastaan oikeuksia, joista varsinkin Demlan juristit jaksavat tarpeen tullen muistuttaa.

Jatkuvaa pakoloisten motiivien parhain päin selittämistä, jatkuvaa "yhteiskunnnallista keskustelua" kuten eilisessä A-Studiossa. Mediarummutus on vimmaista, loputonta ja monotonista. Se mihin Euroopassa ja Suomessa on nyt tultu voi tarkoittaa vain yhtä: keskustelut on käyty, on aika tehdä ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Jatkuva lörpöttely "pakolaisongelmasta" ja "taakanjaosta" ei ole muuta kuin ajan pelaamista, josta hyötyy vain muukalaiskiimaiset kansanviholliset. Rajat vuotavat koko ajan ja aika kuluu...

Kylmät faktat peliin: parasiittiset, usein vielä kognitiivisesti haasteelliset populaatiot, jotka eivät pysty kyvillään ja itsekurillaan luomaan vaurautta pyrkivät Euroopan ja Amerikan valmiisiin pöytiin. He pakenevat Afrikkaa, mutta tuovat mukanaan Afrikan ja kun heitä on täällä tarpeeksi paljon, maa muuttuu Afrikaksi. Sen jälkeen - jos siis neitseelllsiä valkoisia vauraita maita vielä löytyy - nämä heinäsirkat siirtyvät uuteen kohteeseen kunnes koko planeetta on imetty tyhjiin.

Normaalisti vapaamatkustajamassojen pyrkimys päästä loisimiaan on kyetty torppaamaan jo rajoilla, mutta nyt valkoisissa maissa vaikuttavat vihamieliset eliitit, suuren volyymin mielipidemanipulaattorit ja omien kansojensa petturit ovat saaneet niin kovan otteen enemmistöstä, että he voivat toteuttaa Suuren unelman, jossa Edistyksen esteenä oleva yhtenäinen valkoinen populaatio saadaan hajotettua osiin ja lopulta upotettua kansojen mereen. Välimerellä ja Balkanilla puhjennut "pakolaisongelma" tarjoaa tälle kansanmurhaavalle porukalle nyt ainutlaatuisen mahdollisuuden toteuttaa koko mitassaan Unelman, jota kreivi Richard Nicolaus Coudenhove-Kalergi hahmotteli tovereineen jo 1920-luvullla.

Massojen näennäisestä passiivisuudesta huolimatta vastarinta on edelleen olemassa ja sillä on mahdollisuus voittaa olemassaolonsa taistelu, kunhan eurooppalaiset ymmärtävät, että kolmannen maailman monikulttuurin täyttäessä mantereen meillä ei paikkaa minne paeta monikulttuuria. Meillä ei ole muuta kuin Eurooppa ja meille suomalaisille vain yksi Suomi. Kun tämä tietoisuus saavuttaa suuret massat, kun sisäinen vihollinen ja sen harhaiset opit on pyyhitty pois, saa Eurooppa suurimman voittonsa, palauttaa itsekunnioituksensa ja kulttuuriensa loiston - aidon monikulttuurin.

----------   -----------------   -----------------------



Yle Teema ei petä (paitsi Suomen kansan):
Yle Teema, 25.8.2015 klo 19:00, Ranskalainen kylä (12)  

Kausi 5, 3/12. Johtaja-ainesta. Puhuttuaan Marien kanssa Claude ja Antoine pohtivat liittyäkö vakavissaan vastarintaliikkeeseen. Daniel kohtaa Ezéchielin, jota poliisi etsii. Chassange kärsii Heinrichin mielivallasta. (U) Äänitekstitys: suomi. K7 (väkivalta, seksi).
Yle Teema, 25.8.2015 klo 21:00 
Maanalaiset taistelijat (16)  

Osa 6/6: Illuusiot murtuvat. Moni oli uskonut, että vastarinnasta kasvaisi uusi, vapaampi Eurooppa. Mutta sodan päätyttyä kansakuntien kohtalot ratkaistaan taas kerran suurvaltojen kesken pieniä kuulematta. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).

maanantai 24. elokuuta 2015

YLE KIOSKI: KOSKA HAN-SUOMALAISET, NIIN 15 000+ KEHITYSMAALAISTA PER VUOSI




Valtamedialta kuten Yleltä on turha odottaa mitään perustavanlaatuista kritiikkiä tai edes tasapainottavaa uutisnäkökulmaa Välimeren yli hyökyvästä kehitysmaalaisten invaasiosta, vaan se on sidottu multikulti-ideologiaan, jonka vuoksi se yrittää selittää kansainvaelluksen parhain päin. Kansan enemmistön vastustuksella ei ole merkitystä kun Yle peesaa sooloilevan ulkoministeri Petteri Orpon epädemokraattista rajat auki -linjaa.

Ylessä on reagoitu kriisiin nopeasti ja se yrittää kaikin keinoin oikeuttaa laittomien turvapaikkaturistien vyöryn syyllistämällä ja kiristämällä suomalaisia. Tuorein esimerkki löytyy nuorille trendipersehölmöille suunnatusta Yle Kioski -tv-ohjelmasta, jonka verkkosivujen jutussa Maahanmuuttokirjoittelua Amerikassa 1900-luvun taitteessa: "Suomalaismiehellä varpaiden sijasta peukalot"  turvaudutaan vanhaan kunnon Han-suomalaiset virheargumenttiin, jota on käytetty useasti afrikkalaisen raiskausepidemian yhteydessä: neekerien ja arabien tekemät joukkoraiskaukset selitetään pois sillä, että raiskaavathan suomalaisetkin.

Yle Kioskin jutun pääviesti on, että ovathan suomalaisetkin olleet elintasosiirtolaisia kun heitä muutti aikanaan Amerikkaan. Pilkallisessa, etnomasokistisessa ja miesvihamielisessä sepustuksessa jää vain kertomatta se, että Yhdysvallat on aina ollut eri Euroopan kansojen sulatusuuni ja perustuslailtaan abstrakti sopimusten ja oikeuksien kansakunta toisin kuin monet etnonationalismiin, vereen ja turpeeseen, sidotutut Euroopan kansat kuten Saksa, Suomi, Italia, Kreikka, Irlanti jne. On historiallisesti valheellista tehdä jo alunperinkin monietnisestä Yhdysvalloista ohjenuora Euroopan kansoille, joiden identiteetin muodostuminen on noudattanut täysin erilaista tietä ja paljon vanhempaa traditiota.

Sitä paitsi on Yhdysvaltojen oma asia miten se on järjestänyt siirtolaispoltiikkaansa. Tai se, että Ruotsi otti aikanaan vastaan suomalaisia lapsia sota-aikan turvaan ja sodan jälkeen työväestöä tehtailleen maamme maaseudulta. Ei ole mitään kosmista vastavuoroisuuden tai "reiluuden lakia", jonka perusteella meidän pitäisi oman maahanmuuton vuoksi ottaa Lähi-Idästä ja Afrikasta tänne joutoväkeä elätettäväksi hamaan tulevaisuuteen asti. 

Yle Kioskin suomalaisia herjaavassa kirjoituksessa kai kuvitellaan ihan vakavissaan, että politiikassa ja kansainvaelluksissa olisi kyse vain kantilaisen moraalin sormiharjoituksesta eikä realismista, jossa etniset konfliktit ovat väistämätön uhka varsinkin kun niitä tuotetaan tietoisesti avaamalla rajat globaalille enemmistölle. Pahoin pelkään ettei kyse ole edes tästä, vaan kylmäverisestä kansojen erityisyyden tuhoavasta monikultturismista, harhaisesta jälkimarxilaisesta utopiasta, joka toteutuessaan on ihmisille dystopia. Tähän dystopiaan Yle näyttää olevan edelleen sitoututunut, vaikka painajaisen merkit ovat jo kaikkien nähtävillä.

--------- ------------ -------------- -------------



Yle TV1 24.8.2015 klo 21:00, 
A-studio 

Pakosalle joutuneiden ihmisten virta osuu myös Suomeen. Hallitus varautuu jopa 15 000:een turvapaikanhakijaan. Uusia vastaanottokeskuksia perustetaan ympäri maan. Miten Suomi selviää velvoitteistaan? Juontajana Seija Rautio. #yleastudio


Keskustelijoina Vasemmistoliiton Li Andersson ja perussuomalaisten Sampo Terho. Li Andersson: "meillä on velvollisuus, meillä on varaa..."

sunnuntai 23. elokuuta 2015

YLEN TV-UUTISET HYVÄKSYY MUUKALAISTEN HYÖKKÄYKSEN SUVEREENIIN MAAHAN

Tuhannet kehitysmaalaiset miehet hyökkäsivät Makedoniaan.


Vaikka Yle uutisten verkkosivut kertovatkin 23.8.2015  maahantunkeutujien rajaloukkauksesta ja lopulta sisäänvyörystä Makedoniaan asiallisen niukasta ja kuivasti, antaa toista miljoonaa katsojaa keräävä tv:n pääuutislähetys (kohdasta 6.40" eteenpäin) puoli yhdeksältä aivan toisenlaista viestiä. Siinä uutistenlukija 
Jussi-Pekka Rantanen kertoi Makedonian törkeästä rajaloukkauksesta ja invaasiosta pelkästään hyökkääjien näkökulmasta. 

Kun Makedonian viranomaiset lopulta väsyivät eilen muukalaisten väkivaltaisille yrityksille murtautua suvereenin valtion sisään,  Ylen tv-uutiset kertoi
 tyytyväisenä, että "Makedonian ja Kreikan rajalla pakolaisten ahdinko on helpottunut" ikään kuin suomalaiset ja eurooppalaiset olisivat jännittyneinä odottaneet etteivät maahantunkeutujat pääsekään Euroopan sydänmaille ja meidän elätettäviksi!

Ruotsissa vaikuttava bloggaaja Paavo Tajukangas kertoi viimeisessä jutussaan Makedonia avasi rajansa kokonaan, että tapahtuma on verrattavissa kehitysmaalaisten muukalaisten sotilasoperaatioon:
On siis selvää, että kyse ei ole pakolaisista, vaan puhdasoppinen laiton tunkeutuminen vieraan maan alueelle. Samanlainen tilanne oli Suomessa 1939, jolloin tulijoita oltiin vastassa itärajalla. Syyrialaisten kesken on levinnyt huhu, että Euroopassa voi elää mukavaa elämää eikä sen eteen tarvi rehkiä. Muutenhan he olisivat voineet jäädä jo Turkkiin tai Kreikkaan odottamaan sodan rauhoittumista, mutta tosiasiassahan he ovat ihan muuta kuin pakolaisia.
Euroopan koskemattomuuden puolustajia on täysin turha syyttää mistään vainoharhaisesta alarmismista, sillä "syyrialaisten" luvaton rajanylitys oli puhdas sotilaallinen invaasio suvereenin maan sisälle. Se täyttää YK:n peruskirjojen mukaisen sotilaallisen hyökkäyksen kriteerit, vaikka kehitysmaalaisilla ei ollutkaan muita aseita kuin nyrkit ja karahkat. On siis tapahtunut vakava kansainvälisen oikeuden loukkaus, mutta kansainvälistä oikeutta puolustavat kosmopoliittiset juristit eivät näekään tässä mitään ongelmaa ja ovat sattuneesta syystä täysin vaiti.

Eurooppa on hälytystilassa, mutta silti suuri osa kansalaisista nukkuu Ruususen untaan nettipelien, instagramin ja Hollywoodin levittämän henkisen saastan keskellä. Ikuisesti ei voi juosta pakoon, ikuisesti ei voi sulkea todellisuutta ympäriltään, sillä ennen pitkää todellisuus löytää joka ikisen eurooppalaisen. Mikä siis nyt eteen?

Maanosamme pelastuminen tarvitsee totaalisen arvomuutoksen, hätätilan yhteiskuntafilosofian, jossa ylimenokaudeksi siirretään syrjään globaali-kommunismi ressurssien jaosta vapaamatkustajille sekä kaikki taikauskoiset konstruktiot yhteisestä ihmiskunnasta ja universaalista tasa-arvosta. Vasta verisen ylimenokauden jälkeen - kun on jälleen tilaa hengittää - voivat luonnon reunaehtoja noudattavat paikallispopulaatiot leikkiä taas tasa-arvo ja demokratia leikkejään.

1960-luvun jälkeisestä indoktrinaatioista vapautuneet vapaat sielut ovat ymmärtäneet tämän jo pitkään ja on todennäköistä että massoille se valkenee vasta kantapään kautta kun taistelu rajallisista resursseista kiihtyy. Eurooppalaiset olisivat voineet selvitä tästä paljon helpommalla, mutta nyt tämä täytyy käydä sitten vaikeimman kautta.

torstai 20. elokuuta 2015

MIKSI EU JA SUOMI ANTAUTUU?

Meitä on Afrikassa pari miljardia ja olemme tulossa kotiisi.


Yle Uutiset kertoi tänään 20.8.2015 jutussaan Jopa 15 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna – vastaanottokeskuksia tarvitaan vielä lisää maatamme kohtaavasta tulevasta katastrofista. Hulluuden siemenet on kylvetty aikoja sitten, jonka vuoksi poliitikot tekevät päätöksiä kansan enemmistön tahdosta piittaamatta. Eniten hämmästyttää se, että kansalaiset ovat suuttumuksesta huolimatta alistumassa tilanteeseen, katastrofiin, jossa loisivat muukalaisväestöt ovat syrjäyttämässä alkuperäisen kansan.

Eräs selitys passiivisuuteen voi olla se, että maanosamme maat eivät ole enää ylpeitä ainutlaatuisesta kulttuuristaan ja perimästään. Ne ovat menettäneet itsekunnioituksena ja ovat siksi vapaata riistaa jälkimarxilaisten ja globaalikapitalistien yhteistoimin masinoimalle moraaliselle kirstykselle.

Tiedotusvälineillä ja viihteellä on ollut oma roolinsa identiteettimme alasajossa. Suomessa valtionyhtiö Ylellä on ollut valtava vaikutus "uusien arvojen" iskostamisessa aina 1960-luvun lopun Repo-radiosta lähtien. 

Satunnainen otos tämän päivän Yle tv:n ohjelmistosta kertoo paljon mitä meidän halutaan uskovan ja miksi tietyt itsetuhoiset rappioilmiöt esitetään suorastaan herkullisen "edistyksellisinä". Olkaa hyvät ja voikaa pahoin:



Yle TV1, torstai 20.8.2015 klo 22:00, 
Ulkolinja: Etulinjassa Ebolaa vastaan  

Sierra Leonea koettelee historian pahin ebolaepidemia. Virus on vaatinut jo tuhansia uhreja. Dokumentti seuraa työtä Lääkärit ilman rajoja -järjestön klinikalla, jossa toivo elää yhä vastoinkäymisistä huolimatta. T: BBC HD Äänitekstitys: suomi.


Meidän vastuu (kukahan sen meille antoi?) on huolehtia kaikista maailman 7 miljardista ihmisestä, myös niistä, jotka luontoäiti olisi hoitanut pois luonnollisen kierron kautta, ekologisesti.


Yle TV2, torstai 20.8.2015 klo 10:00, Reggie Yates: Venäjän nuoret  

1/3. Äärioikeisto. Reggie Yates tutustuu ääriliikkeiden toimintaan Venäjällä. Propagandalla on maassa pitkät perinteet, mutta nyt avuksi on otettu sosiaalinen media. Maahanmuuttajat pelkäävät väkivaltaa Moskovan kaduilla. HD Äänitekstitys: suomi.


Uusinta eilisestä (katso Yle Watchin arvio täältä).


Yle TV2, torstai 20.8.2015 klo 13:30, Sukujuuria etsimässä

5/6. Poliitikko Saera Khan sai 17-vuotiaana kuulla isältään, että hänellä on puolisisaruksia. Nyt hän lähtee Noman Mubashirin ja isosiskonsa Lailan kanssa isänsä kotimaahan Bangladeshiin. HD Äänitekstitys: suomi


Saera Khan, "eurooppalainen" poliitikko, jonka etniseen taustaan meidän pitäisi suhtautua äärimmäisellä mielenkiinnolla ja empatialla. Ainakin Ylen mielestä, koska sellaista ohjelmaa meille tyrkyttävät.



Yle TV2, torstai 20.8.2015 klo 20:00, YleX kesäfestarit: Mikael Gabriel

Helsinkiläisräppäri veti Oulun Kauppatorin ääriään myöten täyteen YleXPopissa toukokuussa 2015. Keikalla kuultiin esim. hittibiisit Älä herätä mua unesta ja Viimeisen kerran. Mukana Mikael Gabrielin haastattelu. HD


Hiphoppia ja muuta heimokilinää YlenX:n aivolävistämälle tooosi fiksulle nuorisolle – vai oliko se Nuorisolle™?


Yle TV2, perjantai 21.8.2015 klo 00:00, Ikuiset ystävät  (Il sole dentro)

Traaginen draama paperittomista afrikkalaispojista, joita rahdataan Italiaan jalkapallounelman perässä. Jotkut menestyvät. Kuinka käy niille, jotka eivät pärjää? Onko Euroopalla heille mitään annettavaa? (U) Äänitekstitys: suomi. K12 (ahdistus).


Mitähän me vielä voitaisiin antaa näille kunniakansalaisille? Vai pitäisikö kysyä kerrankin, että mitä he voisivat antaa Euroopalle. Esimerkiksi lähteä kotimaahansa. Se on parasta mitä nämä Voimavarat voivat tehdä kaikille.


Yle Teema, torstai 20.8.2015 klo 18:05, Kauniit ihmiset  

6/7. Panama. Pääkaupungissa pätevät länsimaiset kauneusstandardit. 15-vuotiaat viettävät näyttäviä aikuistumisjuhlia. Pienellä saarella heimon naiset pukeutuvat värikkäisiin ja taitavasti kirjottuihin mekkoihin. Äänitekstitys: suomi.


Sarjassa ollaan käsitelty vain ei-valkoisia kansoja, millä kai halutaan viestiä jotain. Ja kun vielä päälle painavat ne saatanallisen salaliiton istuttamat "länsimaiset kauneusstandardit" niin valkoinen liberaali ei voi kuin raivota naama punaisena tällaisen informaatiopaketin edessä. Kiitos Yle tästäkin.



Yle Teema, torstai 20.8. klo 19:50, L
intu toiselta taivaalta 

Yhdeksänvuotias Esther on syntynyt Libanonissa nigerialaisille, laittomasti maassa oleskeleville vanhemmille. Vanhempiensa tapaan Esther elää välitilassa, matkalla jonnekin. O: Katja Lautamatti T: Aalto-yliopisto HD Äänitekstitys: suomi.


Toiseuden ymmärtäminen ja palvonta mukavalta kotisohvalta käsin on Suvaitsevaisuuden alfa ja omega. Sen tarjoaa meille valikoivan suvaitsevainen Yle.



Yle Fem, torstai 20.8.2015 klo 22:00, 
Dok: Kohti unelmien maata  

Per Persson lähti Ruotsista 40 vuotta sitten, rakastui ja perusti perheen Pakistaniin. Tyttäret kuitenkin unelmoivat elämästä Ruotsissa, joten lopulta perhe päätti muuttaa onnelaan - mutta päätyikin asuntovaunuun. (U) HD Äänitekstitys: ruotsi.


Ruotsi, tuo rakenteellisen piilorasismin luvattu maa, jonne kuitenkin miljoonat haluavat muuttaa rasistien kiusattaviksi. Kun roturutsaperhe epäonnistuu unelmassaan, on syynä tietenkin umpirasistinen Ruotsin valtio ja maan muukalaisvihamielinen kulttuuri.



Yle Fem, torstai 20.8.2915  klo 23:45 
SVT: Vi är flator 

Hitta partner. Homosexuella kvinnor i Köpenhamn berättar om sina erfarenheter av att försöka hitta en partner, glädjeämnen och möjliga mötesplatser i staden. Vi möter bl.a. Maria och hennes vänner som ger sig ut på kärleksspaning, dans och nattlek. Del 2 av 4. UR.


Illan viiletessä pientä matonpurentaa Yle FST:ltä? No älkääs nyt, kyllähän sitä aina vähän, joka päivä. Upeaa, vapauttavaa ja voimaannuttavaa.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

PUNA-YLEN POLIITTINEN VIHOLLINEN: SE, JOKA EI OLE PUNAVIHREÄ PIKKUPORVARI

Komupartio agitoimaissa. Kuin Ylen toimittajat.



Yle Fem, 19.8.2015 klo 17:25, 
Spotlight : Valkoisen vallan soturit 

Vannoutuneet kansallissosialistit valmistautuvat vallankumoukseen. Suomen Vastarintaliikkeen tavoitteena on demokraattisen järjestelmän murskaaminen. Toimittaja: Marko Hietikko. (U) Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: ruotsi. Äänitekstitys: ruotsi

Uusinta eilisestä. Vanha juttu, kaiken kaikkiaan neljäs lähetys Ylen kanavilta. Helppoa ja hyödyllistä viholliskuvaa kannattaa muistin virkistämiseksi aina silloin tällöin uusintaa. Suurinta hilpeyttä punavalottuneessa rainassa herätti ns. asiantuntijakaarti, johon kuului mm. Äärioikeisto Suomessa kirjan kirjoittajat Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila, jotka saivat omassa asiassaan esittää sekä syyttäjää että todistajaa.


Yle TV2, 19.8.2015 klo 22:00, Reggie Yates: Venäjän nuoret  

1/3. Äärioikeisto. Reggie Yates tutustuu ääriliikkeiden toimintaan Venäjällä. Propagandalla on maassa pitkät perinteet, mutta nyt avuksi on otettu sosiaalinen media. Maahanmuuttajat pelkäävät väkivaltaa Moskovan kaduilla. HD Äänitekstitys: suomi.

Venäjän suhteen saa ja pitääkin olla kriittinen, mutta Ylellä se kriittisyys tuppaa koskemaan vain niitä arvoja ja politiikkaa, joita punamädäntynyt länsimainen "eliitti" inhoaa myös lännessä. BBC:n rotukiintiöön kuuluva mulatti"britti" Reggie Yates kertomassa meille länsimaalaisille valikoitua tarinaa siitä, mikä valkoisten nationalismissa on pahaa.


tiistai 11. elokuuta 2015

YLEN TAVALLISTA ELÄMÄÄ POLIITTISESTI HYSTEERISESSÄ MEDIAKUPLASSA

Me tiedämme ja te kuuntelette. Muu on vihapuhetta.



Yle Radio 1, 11.8.2015 klo 08.10, Ykkösaamu Media - perussuomalaisten rakas vihollinen?

Keskustelijoina perussuomalaisten Matti Putkonen, päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi ja Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen. Historiantutkija Jussi Jalonen kertoo suomalaisista vierastaistelijoista kautta aikain. Aktian pääekonomisti Anssi Rantala arvioi Kreikan lainaneuvotteluja. Kolumnisti Hannu Reimen aiheena moraalin ja evoluution suhde. Juontaja Olli Seuri.

Linkki ohjelmaan.




Suomi lahjoittaa kansalaisten verovaroja Kreikkaan, EU avaa loppumattoman maahantulopiikin Välimeren eteläpuolisille maahantunkeutujille, eksoottinen ei-eurooppalainen väki murhaa ja raiskaa suomalaisia naisia viimeksi Porissa ja Oulussa, Ruotsin Malmössä monikulttuurinen kehitys kehittyy....

Siinä olisi koko joukko materiaalia kriittiselle yhteiskunnalliselle tarkastelulle, jonka pitäisi olla poliitikoista riippumattoman median tehtävä. Mutta mitä se on tehnyt viimeisen kuukauden ajan Ylen ja Helsingin Sanomien johdolla? Märehtinyt päivästä toiseen mikroskooppisen pientä yhteiskunnallista aluskasvillisuutta kuten sitä millaisessa valokuvassa kansanedustaja Olli Immonen on esiintynyt; tehnyt loppumatonta diskurssianalyysiä samaisen kansanedustajan facebook-päivityksestä, josta luodusta härkäsestä synnytettiin "somekohu", jotta kieli pitkänä lähtötelineissään odottanut punavihreä marginaali saisi koottua vihdoin oman "marssin Roomaan". Ja kuin kohtalon johdattamana, Immosesta loihditun mediakuplan jälkeen sille putosi syliin "Jyväskylän verilöyly", "mellakka", jossa rauhallisen mielenosoitusmarssin jälkeen parin kansallissosialistin ja anarkokommunistin välillä käyty käsirysy sai kansakunnan natsihysteeriseen hätätilaan viikoksi mitä tulee maamme poliittisen johdon ja median selkäydinreaktiohin.

Tällä vainoharhaisella mediakampanjalla on saatu aikaan vain kansan jako kahtia, mikä näkyi kuuleman mukaan Turun puoluekokousviikonloppuna: kellokäyrän vasemman puolen 
 toisin sanoen vasemmistolaisen puolen  kulkijoissa se on synnyttänyt väkivaltaisen joukkohysterian. Eräs tämän kampanjan uhri avautuu Facebookissa:
Olin lähipubissa Vxxxx muutamalla oluella, ja tutustuin ihmisiin ja poliittinen ideologia nousi esiiin. Mua potkaistiin kerran päähän ja kolme kertaa iskettiin nyrkillä korvaan, pysyin edelleen viileänä ja kerroin että muistan teidät kaikki ilman kameraa. Sain tappouhkauksia jne. Pyysin omistajaa soittamaan poliisin, mutta hän sanoi että ei halua tänne poliisia. En jaksa tehdä rikosilmoitusta, mutta tämän tapauksen täytyy olla seurausta siitä, että mediassa on paukutettu rasismia ja natsia 24/7 - istuin neljän ihmisen pöydässä, missä keskustelun aiheeksi nousi maahanmuutto ja "Meillä on unelma". Saman pöydän äärellä istuva nainen kysyi minulta "olenko natsi" ja vastasin siihen että olen "kansallissosialisti". Ensin tuli potku päähän istuessani ja kun kylmän tyynesti nousin seisomaan ja sanoin että en tarvitse kameraa kun muistan viereisen pöydä kuusi henkilöä. Iältään alle kolmekymppisiä, miehiä ja naisia. Nainen tuli ensin aukomaan päätään pöytäämme ja kolme nyrkiniskua tuli potkun jälkeen. Baaria oltiin jo sulkemassa ja omistaja hätisteli asiakkaita ulos. Ulkopuolella raivon aloittanut nainen huusi minulle vielä tappouhkauksia. Ihme etteivät alkaneet seuraamaan, se suulain nainen (musta lippis) karjui vielä edessäni "tapan sut jos tulet jossain vastaan". Kehenkään en illan aikana koskenut fyysisesti. Onneksi. Eletään mielenkiintoisia aikoja. Medialle siitä suuri kiitos. Aivan käsittämätöntä raivoa niiltä ihmisiltä, puheeni eivät kohdistuneet heihin, vaan kritisoin maahanmuuttoa ja EU:ta tavalliseen tapaani.

Viime viikonlopun Perussuomalaisten puoluekokous ja "sattumoisin" samaan aikaa orkestroitu Meillä on unelma -mielenilmaus Turun kauppatorilla olivat tuoretta jatkoa vihervasemmiston Suurelle kertomukselle, jossa kevään vaalipettymyksen jälkeen punaisen toimittajakoulun mankeloimat toimittajat saivat houkuteltua fasistisen lohikäärmeen esiin, jota he sitten pääsivät mätkimään niin tv:ssä, radiossa, lehdissä kuin myös lukuissa nettikolumneissa. Koska toimittajien puhaltama natsirauta on edelleen kuumaa, eivät he malta olla takomatta aihiota, joka on heille henkilökohtaisesti niin rakas. Siitä kertoo tämän aamuinen Ylen radio 1:n Ykkösaamun sakinhivutus, jonka kohteena oli perussuomalaisten Matti Putkonen.

Ohjelma on herättynyt luonnollisesti mediakuplassa kohua kuten Helsingin Uutisissa. JNS:n puheenjohtaja Risto Uimonen ihmetteli närkästystä teeskennellen, miksi Timo Soini ei suostunut kommentoimaan Immosen some-kohua välittömästi, vaan vetosi lomaansa: "Miten puheenjohtaja ja ministeri, voi sanoa näin, kun valtakunta kuohuu", Uimonen ihmetteli.


Jos nyt jotain pitää ihmetellä niin sitä, että miksi yksikään toimittaja ei ole uskaltanut sanoa ääneen mikä taho nosti Immosen vapaa-aikana kirjoittamasta täysin laillisesta kommentista kaikki suhteellisuuden rajat ylittävän kohun. Tietysti on selvää, ettei valtamedia näe rikkaa omassa silmässään ts. omaa rooliaan politiikassa, jossa se voi äärimmäisellä paisuttelulla nostaa mitättömän asian tikun nokkaan oikeasti tärkeiden asioiden yläpuolellle – ja vain siksi että se sopii sen omaan poliittiseen agendaan eli monikulttuurisuuteen! 

Muutoinkin radio-ohjelma oli jopa Ylen mittareilla mitattuna rimanalitus, varsinkin kun sen asiantuntijaksi oli hankittu jälleen kerran päivät pitkät punk-foorumilla viihtyvä kepulinpunainen "historioitsija" Jussi Jalonen, jonka kommenteista huomasi heti, ettei kansainvälinen oikeus ole todellakaan hänen alaansa. Ilman Jalosen roskapuheitakin ohjelma oli täynnä valheita, kuten siinä kohtaa, jossa Olli Immosen kerrottiin istuneen samassa pöydässä (ajatella!) kuin kansallisradikaali Kai Murros. Kuulijoille valehdeltiin kylmän rauhallisesti Murroksen olevan Suomen Vastarintaliikkeen jäsen, mitä hän ei minkään lähteen perusteella ole. No mitäs pienistä, tärkeintä on hyvä tarina, kuten Ylellä on tapana.

Ja jottei kuulijalle tule tunnetta, ettei näistä asioista ole puhuttu vieläkään tarpeeksi, voi hän jälkiruuaksi kuunnella Saksasta Suomeen muuttaneen besserwisseri Roman Schatzin tuoreen Maamme-kirja-ohjelman jakson Monikulttuurishokki:


Yle Radio 1, 10.8.2015 klo 12.15 Roman Schatzin Maamme-kirja: Monilkulttuurishokki

Suomi on tänä kesänä keskustellut äänekkäästi kulttuurista. Toiset pelkäävät ja vihaavat vieraita kulttuureja vaikkeivät tietäisi niistä mitään. Toisilla taas on valmiiksi lämmin ja mukava asenne kaikkia vieraita kulttuureja kohtaan, vaikkeivat hekään tietäisi niistä mitään. Mistä oikein keskustellaan kun puhutaan monikulttuurisuudesta ja monikulttuurisesta Suomesta? Roman Schatzin vieraina ovat Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sampo Terho ja standup-koomikko ja juontaja Ali Jahanghiri.



*********************   ************************************   ****************************

Ja mitäköhän tänään Yle Teemalta? No, Teemalla on jälleen teemat järjestyksessä:




Yle Teema Tiistai, 11.8.2015  klo 19:00, Ranskalainen kylä

Kausi 4, 9/12. Varastetut suudelmat. Marcel pyrkii syrjäyttämään Edmondin Villeneuven vastarintaliikkeen johdosta. Saksan joukot lähestyvät uhkaavasti etelästä, ja Jean apulaisineen jäljittää gaullisteja. (U) Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, seksi).



Yle Teema Tiistai, 11.8. klo 19:55, Peter Lund Madsen opintomatkalla

2/6: Rasismi. Kertomuksia ihmisten elämän suunnan muuttaneista tapahtumista. (U) Äänitekstitys: suomi.



Yle Teema, Tiistai 11.8. klo 21:00, Maanalaiset taistelijat (16)  

Osa 4/6: Vastarinta kovenee. Saksan kärsittyä takaiskuja Afrikassa ja Neuvostoliitossa natsivallan loppu alkaa näyttää mahdolliselta. Yhä useampi valitsee yhteistoiminnan sijaan maanalaisen taistelun natseja vastaan. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. K12 (väkivalta, ahdistus).


Yle Teema, Tiistai 11.8. klo 22:20, 
Me vasta vallankumoukselliset  

(1971) Inga Sulin, Acre Kari ja Pauli Räsänen johdattavat musiikilliseen ilakointiin Vänrikki Stoolin ja muiden vekkuleiden kustannuksella. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.


(Yle TV 2:ssa...
Ajankohtainen kakkonen,11.8.2015 klo 21:00
Onko häähömpötys karannut käsistä - miksi häiden pitää maksaa kymppitonneja? Millaista on elämä Utøyan saarella neljä vuotta terrori-iskujen jälkeen? Japanilaistaitelija tallentaa suomalaiskaraoken sielunmaisen.)

torstai 6. elokuuta 2015

YLE KIOSKI JA YLE X3M TOIVOTTAVAT EUROOPALLE MENOLIPPUA HELVETTIIN

Hyväosaiset punaporvarit moraaliposeeraavat.



Yle Fem, 6.8. klo 20:00, 
Menolippu Eurooppaan  

Osa 1/2. Miksi kukaan antaa henkensä ihmissalakuljettajien käsiin? Kuinka rekka-auton konttiin piiloudutaan 12 päiväksi? Sami ja Hawkar maksoivat kovan hinnan menolipusta Eurooppaan. Toimittaja: Ida Henrikson. HD Äänitekstitys: ruotsi



Kaikilla Ylen kanavilla niin radiossa kuin televisiossa on pyörinyt koko kesän Yle Kioskin ja ruotsinkielisen (hupsis ja ylläri) nuorisoradiokanava 
Yle X3M:n projektin Menolippu Eurooppaan mainos. Valitettavasti vähänkin Yleisradion ohjelmia seuraava Yle-veron maksaja ei ole voinut välttyä näkemästä ja kuulemasta ohjelman mainosta, jonka tähtinä ovat vasemmistolaiset hyödylliset idiootit par excellance eli Paleface (Karri Miettinen) ja Rakel Liekki, joista ensimmäisen tekee monotonisen infantiilia heimokilinää ja jälkimmäinen tunnetaan entisenä pornohuorana. 

Ohjelman tarkoitus on tietenkin pehmittää suomalaiset myöntyväiseksi Välimeren yli hyökyvälle miljoonien maahantunkeutujien invaasiolle. Projektissa käytetään hyväksi havaittua modernin propagandan kikkaa eli katsojan samaistamista Toiseen:
Osana ihmissalakuljetukseen liittyvään keskusteluun sulkeutuu Vaasassa Taiteiden yönä 6. elokuuta neljä vapaaehtoista konttiin. He viettävät pimeässä kontissa vuorokauden ja pyrkivät näin levittämään tietoisuutta hengenvaarallisesta, Eurooppaan suuntautuvasta ihmissalakuljetuksesta. Kokeen tavoitteena on kiinnittää huomio ihmissalakuljetukseen liittyviin kysymyksiin. On mahdotonta eläytyä täydellisesti toisen tilanteeseen, mutta samaistuminen voi auttaa ymmärtämään asiaa siitäkin huolimatta, että puitteet ovat erilaiset.
Tällainen käsittelytapa luvattomasta siirtolaisuudesta on mediassa vallitseva ja samalla erittäin kapea-alainen, sillä siinä nostetaan esille vain yksilön kokemus eikä haluta nähdä kokonaisuutta populaation, kulttuurin ja ekologian kannalta. Kuten syväekologi Pentti Linkola on tuskastuneena todennut, populaatiolla on paikkansa (niche) ja elinympäristöönsä sopiva kokonsa ja tämän biologisen lain rikkominen on rikos koko luontoa kohtaan. Samalla väestönkasvun (kiitos valkoisen miehen humanismin ja lääketieteen) synnyttämässä monikulttuurivaasiossa eri kulttuurit revitään juuriltaan, jolloin tehdään valtava karhunpalvelus sekä lähtö- ja kohdemaille.

Ohjelman toinen harhautus on esittää kolmannen maailman kestämättömän kansainvaelluksen suurimpana ongelmana ihmissalakauppa, josta meidän pitäisi tuntea myötätuntoa sen "viattomia uhreja" kohtaan. Mitään ihmissalakaupan moraalista ongelmaa ei olisi edes olemassa, jos maahantunkeutujat pysyisivät kotimaissaan, lisääntyisivät vähemmän ja ymmärtäisivät että läntisen viihteen glamour on pelkkää harhaa sillä ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Maahanpyrkijät ovat yhtä lailla rikollisia kuin heille kuljetuksia järjestävä mafia, sillä he tietävät tasan tarkkaan tulevansa Eurooppaan ilman lupaa ja asiapapereita. Tullessaan Eurooppaan he syyllistyvät samanlaiseen rikokseen kuin jos tämän kirjoittaja yrittäisi livahtaa salaa Venäjälle ilman passia, viisumia ja rahaa. Sakkoja ja linnaahan siitä rapsahtaisi. Valitettavasti pakoloisapujen umpikierojen juristien avulla maahantulomääräyksiä rikkovat Afrikan vapaamatkustajat palkitaan perusteettomasti turvapaikoilla ja oleskeluluvilla, vaikka oikeudenmukaisessa maailmassa heidät pitäisi panna kuukaudeksi vankilaan, antaa mojovat sakot, ikuinen porttikielto Eurooppaan ja passittaa lopuksi sinne mistä ovat tulleetkin. 

Kun miljoonat maahantunkeutujat saavat jalkansa Euroopan oven väliin, he odottavat pääsevänsä Paratiisiin. Eivät he ole mitään uhreja vaan rikollisesti ja tänne kutsumatta pyrkiviä vapaamatkustajia. Eurooppalaisille ja Euroopan kulttuurille se merkitsee puolestaan menolippua Helvettiin. Sitä meille ovat toivottamassa Menolippu Eurooppaan -ohjelmassa Paleface, Rakel Liekki, Dan Granqvist ja Susani Mahadura. 

Nämä todellisuudesta vieraantuneet haaveilijat uskovat, että niin kauan kuin jaettavaa eurooppalaisten selkänahasta riittää globaalin enemmistön lukutaidottomille kamelikuskeille, he voivat leikkiä laupiasta samarialaista, varsinkin kun he eivät oikeasti joudu uhraamaan mitään merkittävää ideologiansa puolesta. Kuitenkin nyt on jo selvää, että Eurooppa on täynnä ja koko manteretta on odottamassa Kreikan kohtalo, jossa ihmismassat joutuvat tappelemaan samoista leipäpaloista. Tietenkin tätä tosiasiaa voi olla vaikeaa selittää esimerkiksi Kioskia seuraaville nuorille kuhnureille ja kympin tytöille, näille Systeemin konformistisille "toisinajattelijoille", jotka opportunistisesti nielevät kaiken mitä maamme suomalaisvihamielinen koululaitos heille syöttää. Onneksi sentään Siperia opettaa, ehkäpä vielä yllättävän nopeasti.



Yle TV1, 6.8.2015 klo 22:00, Ulkolinja: Seksiorjat vailla suojaa  

Afrikkalaisnaisia tuodaan seksiorjiksi Eurooppaan. Heitä huijataan lupauksilla koulutuksesta ja hyvästä elämästä. Monessa maassa ihmiskauppiailla on parempi suoja kuin prostitutioon pakotetuilla naisilla. HD Äänitekstitys: suom

Ilmeisesti TV 1 esittää tämän dokumentin Yle Kioskin ja Yle X3M:n Menolippu Eurooppaan -projektin innoittamana. Ulkolinja-ohjelma on päättänyt omalla tahollaan syyllistää eurooppalaisia lähettämällä ohjelman neekerihuorista. Mikähän näiden prostituoitujen aids-prosentti mahtaa olla? Sitä pitää vain arvailla, koska asiaa ei mainita dokumentissa. 

tiistai 4. elokuuta 2015

JYVÄSKYLÄSSÄ MELLAKKA, MALMÖSSA MULTIKULTI-PICNIC



TV 2, 4.7.2015 klo 21.00, Ajankohtainen kakkonen


Äärioikeisto iski - mikä on Suomen vastarintaliike? Helsingin suurmoskeijahanke hämmentää kristittyjä että muslimeja. Biohakkeri virittää kroppansa ja mielensä teknologian avulla. Pohjois-Kreikassa talouskriisi tuntuu.


Linkki Yle Areenaan.


Mediassa viime lauantaista saakka jatkunut vimmainen uusnatsiripulointi tuottaa päivä päivältä vain enemmän uutissaastaa kun myös Ajankohtainen kakkonen esitti tänään oman erikoisraporttinsa Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) toiminnasta. Eilen asia oli esillä Ylen tv-uutisten pääuutislähetyksessä ja A-Studiossa. Suurten päivälehtien päivystävät desantit ja muut kolumnistit ovat sivukaupalla vaatineet ankaria toimia Vastarintaliikettä vastaan aivan kuin järjestön jäsenet olisivat tehneet WTC-iskun Jyväskylän keskustaan. Poliitkot ovat hätätilassa ja paskovat housuihinsa vaatimalla SVL:n laillisuuden tutkimista eli käytännössä kieltämistä. Tällaista ovat vaatineet ainakin kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (Kesk.), Pekka Haavisto (Vihreät) ja Eero Heinäluoma (SDP), jotka ovat median tapaan löytäneet sopivan syntipukin Suomen alamäelle ja arjen monikulttuurin ongelmille. 

Suomi ei ole tullut hulluksi, vaan maamme tiedostava toimittajakunta on vain humaltunut itse nostamistaan "uutisista". Kadun mies ja nainen ymmärtää välittömästi, että näiden somekohujen ja Jyväskylän turpakäräjien uutisarvo ei ole missään suhteessa niiden todelliseen merkitykseen. Jos niillä ylipäätään on mitään merkitystä, sen merkityksen vilpillisen älyn riivaamat toimittajat ovat keksineet omasta päästään. 

Ensinnäkin, mikä ihmeen päähänpinttymä kaikilla valtamedioilla on kutsua Jyväskylän mielenosoituksen jälkimainingeissa syntynyttä parin henkilön nujakointia mellakaksi? Ajankohtaisen Kakkosen SVL-raportin alussa hämmästeltiin liioitellen sitä, että Jyväskylän viime lauantainen "mellakointi" on äärimmäisyydessään (sic) äärimmäisen harvinainen tapaus suomalaisessa poliittiisessa lähihistoriassa. Niinkö? Kuka muistaa viime syksynä Helsingissä tapahtuneen joukkotappelun, josta mm. Aamulehti uutisoi valheellisessa jutussaan Rautaputkin varustautuneet uusnatsit tappelivat Helsingin keskustassa (myöhemmin otsikko muutettiin muotoon "Uusnatsit tappelivat Helsingin keskustassa"; vanha otsikko näkyy edelleen osoiterivissä)? Poliisi ja jopa Takku.net ovat myöntäneet sittemmin, että kyseessä oli 30 hengen joukosta koostuneen "anti"-fasistisen  Varis-verkoston väijytys noin viisitoistahenkistä Vastarintaliikkeen katupartiota vastaan, jossa rautaputkia yrittivät käyttää ainoastaan anarkistiset hyökkääjät. Mistään sovitusta tappelusta ei siis todellakaan ollut kysymys kuten myös Takku.net asian vahvisti. Omilla sivuillaan kaikenlaista patriarkaalista machoismia vastustavat "anti"-fasistit leuhkivat miehekkäästi  "vetäneensä natseja turpaan", mikä tuntuu kummalliselta väitteeltä, kun he lähes puolet suuremmalla joukolla aseinaan rautaputket pötkivät n. 30 sekuntia rähinän alettua pakoon heti kun poliisit ilmestyivät näkyviin.

Entä miten olisi vuoden 2013 Kiakkoviarasjuhlat Tampereella, jossa punk rockin ja päihteiden parissa viihtyvä joutoväki järjesti mielenosoituksen työväenluokan nimissä: kaksi poliisia hakattiin sairaslomalle, toisakymmentä poliisia loukkaantui lievemmin, kaksi poliisihevosta sai haavoja - toista yritettiin vammauttaa lyömällä kinnerjänteeseen, "mielenosoittajat" rikkoivat mm. kirkon ja pankin ikkunoita, tuhosivat liikenneopasteita ja romuttivat autoja. Kaiken kaikkiaan tuon hässäkän vahingot kohosivat satoihin tuhansiin euroihin. 


Yle kutsui Kiakkovierastapahtumaa mielenosoitukseksi toisin kuin Jyväskylän tapahtumaa, jossa mielenosoitusmarssi sujui rauhallisesti,  tosin marssin päätyttyä kolmea anarkoprovosoijaa piestiin jonkin verran. Kaikki mediat Yle mukaan lukien kutsuu tätä lieviin vammoihin johtanutta pikku läpsimistä mellakaksi. Vain punamustat anarkistit jos hekään voivat uskottella itselleen, että Jyväskylässä olisi ollut kyse täysverisestä mellakasta. Siksi onkin käsittämätöntä, miksi valtamediat haluavat syöttää kansalle moista pajunköyttä käyttämällä liioiteltua sananvalintaa. Yhteiskunnallisen paniikin luomiseen vaaditaan hieman enemmän, mutta ilmeisesti sananvalinta onkin osoitettu poliittisen eliitin suuntaan, jotta se ryhtyisi drastisiin toimenpiteiseen SVL:n suhteen.

Eihän tälle kaikki kohtuullisuuden rajat rikkovalle mediafarssille voi kuin nauraa. Mitä tulee median suhteellisuudentajun menettämiseen Jyväskylän uutisoinnin käänteissä mielessä, niin sellaisen esimerkin tarjoaa punavihreän goottipossu Maria Petterssonin kirjoittama tuore juttu Helsingin Sanomien NYT-liitteeseen, jossa hän yrittää epätoivoisen ironian avulla kertoa lukijoille, että Malmön monikulttuurin ongelmat ovat muukalaisvihamielisten Hommareinojen perusteetonta liiottelua. Toden totta, Pettersson on oikeassa siinä, että eihän siellä Malmössa mitkään käsikraanatit lentele ja eivätkä autot pala semminkin kun hän teki juttunsa päiväsaikaan. Lukuunottamatta ironista tyyliä Petterssonin tarinaa voisi verrata 1970-luvulla tehtyihin matkaraportteihin Itänaapurista, joissa kerrottiin että kapitalistien väitteet Neuvostoliiton kurjuudesta ovat silkkaa propagandaa, sillä oikeasti maassa toimii kaikki hyvin ja kauppojen tiskit suorastaan notkuvat herkkuja kaviaaria myöten, joista lännen työläinen voi vain haaveilla.

Toimittajien antama kuva Pohjoismaista elokuussa 2015: Suomessa arkinen viikonloppu-läpsyttely anarkojunkkarien korville on kansallinen hätätila, mutta Malmön kuolonuhreja vaatineet etniset jengisodat, käsikranaattien viskomiset ja sadat poltetut autot ovat ainoastaan joidenkin lehtien ja Hommafoorumin liioittelua, sillä oikeastihan  Ruotsin eteläisessä monikulttuuriparatiisisa on viihtyisää ja turvallista toisin kuin Jyväskylässä, jossa uusnatsit mellakoivat ja hyökkäävät valtavalla joukolla sivullisten kimppuun ja ovat siten uhka koko Suomen kansalliselle turvallisuudelle. 

***** ******* ******* ******** ************


Selkeän kontrastin Ajankohtaisen kakkosen SVL-reportaasille toi heti perään tullut juttu Helsingin suurmoskeijahankkeesta, jossa kristilliset dhimmit puolustavat kilpailevan uskonnon invaasiota parhain päin. Jutussa haastetelluista kaikkein kahelein kansallismasokisti oli lu
terilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, jonka varsinainen uskonto näyttääkin olevan monikultturismi eikä niinkään kristinusko. Kristinuskon nykytilaan voi perehtyä lukemalla tämän Jyrki Komulaisen kirjoituksen moskeijahankkeesta.

ONKO YLEN OHJELMATYÖNTEKIJÄT (YOT) PUNAVIHREÄ MIELIPIDEKARTELLI?



Suomalaisessa julkisessa keskustelussa ei tunnetusti märehditä kuin yhtä asiaa kerrallaan ja sitäkin pelkästään yksipuolisen propagandistisesti, vallitsevan punaliberaalin hegemonian mukaan. Varsinkin Ylessä tämä on näkynyt silloin kun punavihreät toimittajat pääsevät jankuttamaan mieliteemoistaan kuten homoudesta, rasismista (koskee rasistisesti vain valkoisia), feminismistä ja monikulttuurisuudesta.

Valtionyhtiö Ylessä nämä saateenkaariarvot on kirjattu monikulttuurismin nimissä jopa Yle-lakiin. Yle Watchilla ei ole tarkkaa tietoa milloin tällainen laki on tehty ja ketkä henkilöt siitä aikoinaan päättivät kansan tahdon ohi, mutta sekin varmaan selviää jossain piakkoin tulevassa kirjoituksessa. Joka tapauksessa näitä kulttuurimarxilaisia arvoja puolustaa Ylessä mustasukkaisesti Ylen ohjelmatyöntekijöiden järjestö YOT. Tämä tuli ilmi, kun Aamulehti uutisoi  YOT:n antamasta julkilausumasta, jossa se tuomitsee Yleen ohjelmia toimittaneen 
Abdirahim Husu Husseiniin kohdistuneet rasistiset solvaukset ja uhkailut, joita hän kertoi saaneensa Facebookissa. Aamulehti ei tosin kerro syytä lukijoiden kiukkuun, joka johtui Husseinin kansanedustaja Immoselle vinoilevasta fb-päivityksestä ja vaatimuksesta tämän erottamiseksi eduskunnasta. Lopullisen syyn uhkailuille YOT vierittää Olli Immoselle, jonka "monikulttuurisuutta vastustava julistus on rohkaissut uhkailijoita".

Samassa Aamulehden jutussa kerrotaan, että Ylen hallintoneuvostoon puolueensa toimesta valittu Olli Immonen ihmetteli 24. heinäkuuta päivittämässään viestissä
, että osaako kukaan mainita nimeltä yhtään kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa. Tässä kokonaisuudessaan Immosen fb-viesti:
Osaako kukaan mainita nimeltä edes yhtä kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa? Minä en ole sellaista vielä löytänyt vaikka olen asiaa tässä jo jonkin aikaa selvitellyt. Sen sijaan monikultturistisen ja arvoliberaalin ajatusmaailman jakaviin toimittajiin törmää jatkuvalla syötöllä. Miten kukaan ajatteleva ihminen voisi kuvitella Ylen olevan kykenevä tai edes halukas tuottamaan puolueellisesti riippumatonta ja tasapuolisesti koko kansaa palvelevaa tietoa, kun kaikki sen toimittajat näyttävät olevan poikkeuksetta kallellaan poliittisesti yhteen suuntaan.

Julkilausumassaan YOT vastaa Immoselle, että Ylen ohjelmatyöntekijöitä velvoittaa Yle-laki, jossa Ylen tehtävä on tukea mm. monikulttuurisuutta. Tämä herättää kysymyksen, että antaako YOT vastauksessaan ymmärtää, että Ylen palveluksessa ei nimenomaan nykyisen Yleisradiota koskevan lainsäädännön vuoksi voi esiintyä lainkaan kansallismielisiä ja konservatiivisia toimittajia. Mikäli näin on, niin lainsäädäntö syrjii törkeällä tavalla muita kuin punavihreitä ja arvoliberaaleja toimittajia. 

Yle-veron maksajien kannalta olisi suotavaa, että perussuomalaiset ryhtyisivät valmistelemaan kirjallista kysymystä hallitukselle Ylen puolueellisesta ohjelmapolitiikasta sekä toimittajien värväyksestä vain tietyistä puolueista ja arvomaailman kannattajista.

maanantai 3. elokuuta 2015

MEDIAN NATSIJAHTI KÄY JO YLIKIERROKSILLA



Viimeisen parin viikon aikana valtamedioiden itse tuottamat some-kohut ja uusnatsien nujakoinnit poliittisten vastustajien kanssa ovat saaneet toimitukset niin tolaltaan riemusta, että poliittisten intohimojen päästessä valloilleen kaikki lähdekritiikki ja objektiivisuus on heitetty romukoppaan. Samalla se kertoo karua kieltä median rappiosta, jossa sen päätehtävä tiedonvälittäminen on vaihtunut puhtaaksi propagandaksi.

Viimeisin joukkonärkästyminen koettiin viikonloppuna kun kansallissosialistinen Suomen Vastarintaliike järjesti 
Jyväskylässä Neste Oil Rallyn aikana mielenosoituksen. Se miten tapahtumien kulku kerrottiin valtamedioissa kuten Ylen uutisissa muuttui koko ajan sen mukaan kun valheellista tietoa jouduttiin korjaamaan. Aluksi myös Yle uutisoi muiden medioiden tapaan, että natsit hyökkäsivät käskystä ja ilman syytä tavarataloon, jossa he hakkasivat satunnaisia ihmisiä. Sittemmin paljastui, että tavarataloon mentiin, koska siellä oli aiemmin Jyväskylän kirjastoepisodiin osallistuneita anarkisteja, joten hyökkäyksen kohteeksi joutuneet eivät olleet mitään sivullisia ohikulkijoita. Valtamedioiden tasosta kertoo se, että Vastarintaliikkeen oma tiedonanto tapahtumasta on paljon lähempänä totuutta kuin vaikkapa Ylen raportit. Vastarintaliikkeen tiedotteessa sanotaan:
Tapahtuma piti sisällään marssin kaupungin halki sekä lentolehtisten jakoa. Ihmisten palaute aktivisteille oli pääosin positiivista. Tapahtuman loppupuolella paikalle saapui agressiivisesti käyttäytyneitä antifasisteja, joista yksi on tunnistettu tunnetuksi antifasistiksi Arto Savolaiseksi. Savolainen on aikaisemminkin ottanut aktivistien kanssa yhteen Jyväskylän kirjastossa vuonna 2013 sattuneessa joukkotappelussa. Tuolloin häntä puukotettiin tappelun yhteydessä.  Ryhmä oli poistumassa paikalta, kun Savolainen alkoi uhittelemaan ja viittomaan väkeä tulemaan tappelemaan. Hän lähti kavereidensa kanssa samaan suuntaan kun mihin aktivistit olivat matkalla. Pian tilanne eskaloituikin tappeluksi ja antifasistien mukanaan tuoma ongelma hoidettiin pois alta. Poliisi tuli kauppakeskukseen sisälle jossa he kaasuttivat väkeä. Tämän jälkeen tilanne hyvin pitkälti rauhoittui. Tämän jälkeen poliisi saartoi mielenosoitukseen osallistuneet ja ilmoitti ottavansa kaikki kiinni.  Suurin osa kolmestakymmenestä kahdesta kiinniotetusta on nyt vapautettu. Putkassa on vielä seitsemän henkilöä. Lehtitietojen mukaan neljäätoista epäillään rikoksesta. Rikosnimikkeet ovat pahoinpitely, väkivaltainen mellakka sekä väkivaltaisen mellakan johtaminen.  Palaamme tarkemmin asiaan myöhemmin.

Pääkohteeksi valittu Arto Savolainen ei ollut pelkkä kirjasto-kaustin uhri vaan hänet tuomittiin samassa kahinassa itsekin väkivallan käytöstä. Savolainen on istunut vankilassa ja häntä voi pitää täysin perustellusti vasemmistolaisena taparikollisena. Ensimmäisissä uutisissa tätä ei mainittu missään, eivätkä valtamediat ole vieläkään maininneet mitään siitä, että myös Savolainen tuomittiin kirjastokaustissa, joten hän ei ollut pelkkä uhri kuten media häntä kuvaa edelleen. 

Oman mielenkiintoisen lisän Ylen tiedottamiseen tuovat "puolueettomat silminnäkijälausunnot". Sattumoisin Ylen uutisissa mainittu silminnäkijälausunnon antaja "Anssi" olikin vasemmistohenkinen toimittaja Anssi Koskinen, joka jutun perusteella näyttää olleen paikalla "täysin sattumalta". Myöhemmin esiin tulleiden tosiasioiden valossa Koskisen silminnäkijähavainnot on nähty vahvojen punavihreiden silmälasien läpi. Vastaavasti Helsingin Sanomille tapahtumista kertonut "sivullinen" oli vihreiden monikultturisti Kyösti Ylikulju. Erikoista on myös se, niin ikään Helsingin Sanomille tapahtumasta "asiantuntijalausunnon" antanut tunnettu vasemmistotoimittaja ja luvattoman nationalistirekisterin ylläpitäjä Mikael Brunila on Marko Savolaisen hyvä tuttu ja facebook-kaveri. Facebookissa vaikuttava Poliittisen Korrektiuden Parhaat -sivusto kertoo miksi Brunilan asema äärioikeistoasiantuntijuuden puhuvana päänä on kovin ongelmallista:

Ottamatta tässä vaiheessa sen enempää tai vähempää kantaa Jyväskylän tapahtumiin, asiaan liittyvään uutisointiin on syytä ottaa heti alkuun kantaa.  Kun Mikael Brunilan kaltainen äärivasemmistolainen kaivetaan esiin "äärioikeistoasiantuntijaksi", tilanne on kääntäen sama, kuin sellainen jossa kansallissosialisti toimii istuvana tuomarina juutalaisen asiassa. Ihmeellinen on aikamme - huonosti naamioitu toisinto 1970-luvun Kekkosslovakian YYA-terrorista. "Pidän huonona, että perustuslaissa turvattua sanan ja kokoontumisen vapautta käytetään väärin. Aletaan mellakoimaan ja rähinöimään. On huolestuttava piirre, että väkivaltaa kohdistetaan sivullisiin ja virkatehtäviä suorittavaan poliisiin." Ylläpito pitää huonona sitä, jos poliisiylijohtaja valehtelee julkisesti. Sellaisessa yhteiskunnassa, joka julistaa olevansa "demokratia" ja "kansalaisyhteiskunta.Jyväskylästä tihkuneiden tietojen mukaan mitään "rynnäkköä tavarataloon" ei ole tapahtunut ja toinen osapuoli oli ihan kaikkea muuta kuin "sivullisia". Nämä "sivulliset" olivat se surullisenkuuluisan Jyväskylän edellisen episodin (laittomana järjestyksenvalvojana laitonta astaloa heilutellut) aiheuttanut anarkisti (joka on tuomittu myös huumausainerikoksista) ja tämän kaksi nais- ja kaksi miespuolista anarkistikaveria. Nämä anarkistit provosoivat alkuun huudoilla SVL:n mielenosoitusta ja kun se ei riittänyt, anarkistit kävivät päälle ja alkoivat töniä. SVL on ilmoittanut julkisestti puolustautuvansa tällaisessa tilanteessa. Ja näin tilanne repesi käsistä. Anarkistit aloittivat, jälleen kerran. Erkkomedian kampanjalta aluksi näyttänyt Suuri Natsijahti alkaa saamaan entistä rumempia piirteitä. Nyt näyttää siltä, että tällä ajojahdilla on poliittinen ohjaus.  * * * Jk. Kun polliisisetä on huolestunut siitä, että "väkivaltaa kohdistetaan sivullisiin ja virkatehtäviä suorittavaan poliisiin", tavallisten suomalaisten pitäisi olla aidosti huolissaan siitä, etä miksi poliisi antaa sosiaalitukivallankumoustaan puuhastelemvan anarkistisakin pistää säännöllisesti paskaksi julkista&yksityistä omaisyutta ja kohdistaa väkivaltaa sivullisiin. Säännöllisesti joka itsenäisyyspäivänä ja vappuna.
Ylessä tunnetut äärivasemmistolaiset toimittajat kuten Eero Mäntymaa ovat saaneet vuosikausia levittää omissa kolumneissaan vihaa tihkuvia totalitaristisia näkemyksiään. Viimeisimmässä purkauksessaan Mäntymaa pyytää valtiota apuun, jotta toisinajattelijoiden järjestötoiminta voitaisiin kieltää:  
Valtaapitävät voisivat ottaa vastuuta ja yhdistää näyttävästi voimansa yhteisen vihollisen edessä. Terveen yhteiskunnan vihollinen on orastava poliittinen väkivalta, ja odotan eduskunnasta rakentavia ehdotuksia rikkaruohon kitkemiseen.
Äärivasemmistolaiset ovat eittämättä tyytyväisiä valtamedioihin kuten Yleen, sillä jopa "porvarillisina" ne ovat omaksuneet takaportin kautta kulttuurimarxilaisen agendan ja ajavat eurooppalaisten kansakuntien vastaista propagandaa. Tämän todistaa jo se, että emme törmää netissä juurikaan vasemmistolaisiin mediakriittisiin blogeihin, sillä sellaisille ei ole tarvetta.

On syytä kysyä miksi media aina Ylen pääuutislähetyksiä ja tämän päivän A-Studiota (huomenna puolestaan Ajankohtaisessa Kakkosessa) myöten vatvoo päiväkausia tällaista mitätöntä nujakkaa, jonka kaltaisia sattuu harva se päivä kaikissa Suomen taajamissa, mutta joita ei silti kutsuta mellakoiksi. Jyväskylän "mellakassa" yhden pahoinpitelyn uhriksi joutuneen henkilön vammat olivat erittäin lievät, eivätkä ne vaatineet hoitoa. Kahden muun vammat olivat pieniä veriruhjeita ja iskujen seurauksesta syntynyttä kipua.  Valtamedia luo otsikoiden koon perusteella mielikuvaa kuin Jyväskylässä olisi tapahtunut Sellon ostoskeskuksen kaltainen massamurha, jossa Kosovon albaani surmasi viisi suomalaista sivullista. Viimeisen parin viikon aikana mediassa velloneet somekaustit ja Jyväskaustit ovat uutisarvoonsa nähden saaneet täysin suhteettoman huomion, joka selittyy vain toimittajien poliittisilla motiiveilla.