torstai 9. heinäkuuta 2015

HALLA-AHO PALJASTI AAMU-TV:N KEHITYSAPU-KUPPAAJIEN VALHEET



Siinähän ei ole mitään uutta, että aina kun Ylen studioon kutsutaan "asiantuntijoita" keskustelemaan pakolaisista, maahanmuutosta, homoista ja kehitysavusta,  he ovat poikkeuksetta näihin länsimaiden tuhoa edistäviin ilmiöihin positiivisesti suhtautuvia tahoja. Esimerkiksi pakolaiskysymyksessä "kansalaisjärjestöä" edustaa vain lisää pakolaisia hamuava Pakolaisapu ry:n edustaja, mutta ei koskaan vastakkaista ja tasa-painottavaa näkemystä esiin tuova Suomen Sisun edusmies.

Tämän aamun (9.7.2015)  Yle Aamu-tv:ssä keskusteltiin kehitysyhteistyön leikkauksista, jossa valtion virallista poliittista linjaa edusti kokoomuslainen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka. Muut keskustelijat olivatkin sitten pelkästään hallituksen politiikkaa vastustaneiden "kansalaisjärjestöjen" kuten Lastenoikeusjärjestö Planin ohjelmajohtaja Julia Ojanen, kehitysyhteistyö- ja pakolaisjärjestö Kepan toiminnanjohtaja 
Timo Lappalainen sekä Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg. Sen sijaan studioon ei oltu kutsuttu kehitysapuun ainuttakaan kriittisesti suhtautuvaa asiantuntijaa. Siksi veroeurojamme kuin omiaan käyttävät farisealaiset saivatkin sanoa mitä sylki suuhun toi, ilman, että toimittaja olisi ampunut alas edes ne poskettomimmat valheet:

Aamu-tv:n keskustelun jälkeen ministeri Toivakan esikunnasta otettiin yhteyttä ja pyydettiin täsmentämään Hembergin lausuntoa, jonka mukaan Suomen kehitysyhteistyön taso on samalla tasolla Romanian ja Bulgarian kanssa. Suomen kehitysyhteistyön osuus saattaa laskea leikkausten seurauksena 0,35 prosenttiin kansantuotteesta, Romanian ja Bulgarian osuus on Euroopan komission vuoden 2014 tietojen mukaan alle 0,1 prosenttia kansantuotteesta.

Kaikki tv:n katsojat eivät tätä kusetusta nielemättä hyväksyneet. Eräs heistä oli perussuomalaisten EU-edustaja Jussi Halla-aho, joka kirjoitti tuoreeltaan fb-seinälleen:

Suomen maksama kehitysapu on absoluuttisilla luvuilla kaksinkertaistunut reilusta 600 miljoonasta yli 1200 miljoonaan euroon viimeisten yhdeksän vuoden aikana. Myös suhteessa bruttokansantuotteeseen kehitysyhteistyörahat ovat jatkaneet kasvua koko seitsemän vuotta jatkuneen talouskriisin ajan. Onko tämä kohtuullista? "Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hembergin mukaan Suomi on pudonnut kehitysyhteistyössä nyt samaan kokoluokkaan Romanian ja Bulgarian kanssa." Jälleen haastateltava saa puhua puuppaa ilman, että toimittaja haastaa häntä millään tavalla. Suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomea merkittävästi vähemmän maksavat kehitysapua mm. Sveitsi, Belgia, Irlanti, Ranska, Saksa, Australia, Itävalta, Kanada, Uusi Seelanti, Islanti, Japani, Portugal, Yhdysvallat, Espanja, Italia, Etelä-Korea, Slovenia, Kreikka, Tshekki, Puola ja Slovakia. Vuonna 2013 Suomi maksoi suhteellisesti kuudenneksi eniten kehitysapua Euroopan maista. Edellä olivat vain Norja, Ruotsi, Luxemburg, Tanska ja Britannia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti