lauantai 23. toukokuuta 2015

BLACK POWER!





Yle Teema, 23.5.2015  klo 21:00, 
Muhammad Alin oikeustaistelut  

Dokumenttielokuva Muhammad Alin toisesta taistelukehästä, oikeussalista, sekä roturistiriitojen ja Vietnamin sodan jakamasta Amerikasta. O: Bill Siegel. (The Trials of Muhammad Ali, USA 2013) HD Äänitekstitys: suomi.


Juutalaispoika Bill Siegelin myötäkarvainen dokumentti mustasta islamilaisesta rasistista ja maailman tunnetuimmasta raskaan sarjan nyrkkeilijästä.

Yle Teema, 23.5.2015  klo 22:28 Black Power Mixtape

Harvinaisesta materiaalista ja hienosta musiikista koottu komea kollaasielokuva Black Power -liikkeen noususta Amerikassa 1960-luvun lopulla. O: Hugo Olsson. (The Black Power Mixtape 1967-1975, Ruotsi 2011) HD Äänitekstitys: suomi.



Linkki ohjelmiin.


Nyt Yle tunnustaa jo suoraan väriä: BLACK POWER! Rotutietoisuus on Ylen kulttuurikommunistien mielestä ihanaa, upeaa ja voimaannuttavaa kunhan sitä sitä harjoittavat vain muut kuin valkoiset.



Yle TV1, 23.5.2015,  klo 18:15, Rouva varapresidentti 



Kausi 2, 10/10. D.C. Epävakaat ajat saavat koko henkilökunnan ryhtymään hillittömään työnhakuun. Jääkö kukaan paikalleen, vai lähtevätkö kaikki eri suuntiin? T: HBO. Sarja jää tauolle. HD Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.



Tälläinenkin jenkkijuutalaisten hallitseman HBO:n sarja on ehtinyt mädättää jo entisestään hölmöjen punaliberaalien aivoja peräti kymmenen jakson verran Yle TV 1:n kanavalla. Viimeisen jakson perusteella sarja simuloi juutalaista fantasiaa siitä miten asioiden pitäisi olla eli varapresidenttinä olisi helposti kulissien takaa ohjailtava feministi, joka toimii pääasiassa valkoisen enemmistön intressejä vastaan. Samalla suurta yleisöä totutellaan fantasian avulla tilanteeseen, jossa presidenttinä on feministinainen, mikä sopiikin hyvin yhteen sen kanssa, että media on nostamassa demokraattien Hillary Clintonia uudeksi Amerikan "johtajaksi". Sama manipulatiivinen temppu tehtiin ennen mulattipresidentti Barack Obaman valintaa, jolloin tv-ruudussa pyöri parikin sarjaa (mm. 24) ja valkokankaalla suuren budjetin elokuvia, joissa maata johti musta presidentti.

Tunnettu tosiasia on, että 50% demokraattien vaalikampanjan tukivaroista tulee juutalaisilta kun taas republikaanien vaalirahoituksesta juutalaiset vastaavat 30%:in osuudella. Tässäkin pätee se vanha pörssispekulantin strategia, jossa sijoitukset pannaan moneen koriin, ja Yhdysvaltain vaalisysteemin tapauksessa molemmille pääpuolueelle. Näin et voi kuin voittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti