keskiviikko 3. syyskuuta 2014

YLEN 60-LUKULAISET ELÄVÄT MÄRKÄÄ UNELMAANSA AINA VAIN UUDESTAAN.



TV 1, 3.9.2014, klo 19.00, Historia: Marssi Washingtoniin 1963


Vuonna 1963 Martin Luther King tukijoineen järjesti protestimarssin Washingtoniin vapauden ja työpaikkojen puolesta. King piti 250 000 kuulijan edessä kuuluisan puheensa unelmastaan rotuerottelun lopettamisesta. T: BBC. HD

Ylen esittely ohjelmaan.


Ylen Historiadokumenteissa esiintyy lähinnä kaksi aihetta, natsit ja USA:n "kansalaisoikeustaistelu". Näitä ikivanhoja teemoja lämmitellään jatkuvasti uudestaan ja pelkästään poliittisista motiiveista, joilla pyritään tietenkin vaikuttamaan nykypäivän asenteisiin erityisesti maahanmuuttokysymyksessä. Katsojat siis maksavat itse heihin kohdistuvan indoktrinaation, jotta voisivat elättää lisää kolmannen maailman kansanvaeltajia.

Lähinnä juutalaisten liberaalien ja kommunistien masinoimaa neekerimarssia Washingtoniin vuonna 1963 pidetään punaliberaalissa sankaritarustossa eräänlaisena lähimenneisyyden moraalisena huipentumana, jota muistellaan housut märkinä vuosi toisensa jälkeen. Sen nykyisistä laajoista traagisista seurauksista lännelle tietenkin vaietaan, sillä liberaalit eivät koskaan halua ajatella pitemmän päälle millaisiin seurauksiin heidän pakkomielteinen matemaattinen tasa-arvofetisisminsä johtaa.

Valkoisten oikeuksia ja koskemattomuutta puolustaneet kansalaisaktivistit totesivat marssin aikaan, että neekerimiehiä ei kiinnosta segregaation lopettamisessa mikään muu kuin päästä laillisesti kiinni valkoiseen lihaan, mikä on rasistisessa huomiossaan myöhemmin paljastunut todemmaksi kuin he itsekään uskoivat.

Segregaatio ei siis toiminut vain yhteen suuntaan, "mustia vastaan", vaan se oli myös moraalinen pidäke ja itsesuojelu valkoisille, jolla estettiin lähimmät kontaktit arvaamattomiksi osoittautuneiden mustien kanssa. Vanha sanontakin tietää, että paras tae hyville naapurisuhteille on riittävän korkea aita. Nyt kun tämä aita on Amerikassa ja länsimaissa purettu, ovat kookkaammat, impulssiherkemmät ja väkivaltaisemmat mustat käyneet yli 40 vuotta veristä matalan intensiteetin rotusotaa valkoisia vastaan. FBI:n tilastot kertovat omaa kieltään mitä segregaation lopettamisesta ja "kansalaisoikeuksista" on seurannut:
After researching the FBI numbers for “Suicide of a Superpower,” this writer concluded: “An analysis of ‘single offender victimization figures’ from the FBI for 2007 finds blacks committed 433,934 crimes against whites, eight times the 55,685 whites committed against blacks. Interracial rape is almost exclusively black on white — with 14,000 assaults on white women by African Americans in 2007. Not one case of a white sexual assault on a black female was found in the FBI study.”  Though blacks are outnumbered 5-to-1 in the population by whites, they commit eight times as many crimes against whites as the reverse. By those 2007 numbers, a black male was 40 times as likely to assault a white person as the reverse.  If interracial crime is the ugliest manifestation of racism, what does this tell us about where racism really resides — in America?
Valtamediat kaikkialla lännessä ovat tehneet kaikkensa, jotteivat nämä pöyristyttävät tosiasiat pääsisi julkisuuteen ja siten yleiseen demokraattiseeen keskusteluun - puhumattakaan poliittisten päätäjien asialistalle. 

Näyttää yhä selvemmältä, että länsimaita hallitsevat eliitit, jotka ovat vihamielisiä oman kansansa etnistä etua ja hyvinvointia kohtaan. Ainoastaan internet on toistaiseksi ollut se henkireikä, jota kautta totuus on päässyt vuotamaan sille osalle kansaa, joka ei ole passiivisesti altistunut valtamedian harhaanjohtavalle propagandalle, jossa väkivaltaisista villeistä on tehty uhreja ja jossa todelliset uhrit saavat jatkuvasti kuulla olevansa ala-arvoisia rasisteja, mikäli uskaltavat peräänkuuluttaa oikeuksiaan. YouTuben flash mob -videot ja sekä koosteet mustien rasistisesta väkivallasta paljastavat, mistä valtamedia ei halua kansalaisten, tuota mustaa väestöä elättävien veronmaksajien, tietävän mitään.




Yle Teema, 
3.9.2014, klo 16.51, Historia: Hitler - pahan lähettiläs *UUSINTA*

(12) 2/2. Sodan uhka. Hitler on valittu Saksan valtakunnankansleriksi, ja demokratia sai tehdä tilaan kansallissosialistien diktatuurille. Samaan aikaan ilmassa alkoi olla enteitä suuresta välienselvittelystä. 

Yle Teeman vasemmistolaiset ohjelmanhankkijat ja ohjelmakoordinaattorit pyörittävät kanavallaan natseja luuppina. Suuri yleisö on jo kyllästynyt natsiohjelmiin, kun taas Ylen jälkitaistolaiset haluavat pitää kulttia yllä vaikka loputtomien uusintojen avulla.





Yle TV 2, 3.9.2014, klo 21.00, Docventures: Elokuvan esittely


Riku Rantala ja Tunna Milonoff esittelevät viikon dokumentin. Illan teemana aktivismi. Osallistu: yle.fi/docventures HD 


Yle TV 2, 3.9.2014, klo 21.15, Docventures: The Yes Men Fix The World

(S) Hulvaton elokuva gonzo-aktivisteista, jotka käyvät taistoa ahneutta vastaan eri puolilla maailmaa. Tällä kertaa tulilinjalla ovat mm. Bhobalin kaasuonnettomuudesta vastanneet. O: Andy Bichlbaum ja Mike Bonanno, USA 2008

Yle TV 2, 3.9.2014, klo 22.40, Docventures: jälkikeskustelu

Docventures-luolassa märehditään illan teemaa yhdessä vieraiden kanssa. Osallistu keskusteluun osoitteessa yle.fi/docventures HD 




Docventures-sarja alkoi tänään klo 21.00 TV 2:sta. Dokkarisarjassa sama meno ja agenda jatkuu kuin viimekin vuonna. Eli mikä ihme siinä on, että tämä tutkapari onnistuu a-i-n-a raahaamaan studioon jonkun komuintellektuellin tai vasemmistoaktiivin? Kuten nyt Päivi Uljasin. Ehkä siksi että Riku ja Tunna ovat itse vasemmistohenkisiä maailmanmädättäjiä?

Ylen ohjelmien kustantajat eli katsojat ovat kuitenkin 70%:sti muita kuin punavihreitä bolsuja, joten tämänkin sarjan poliittisen spektrin voisi olettaa heijastavan muitakin kuin punavihreitä sävyjä. Dokumenttisarja ja sitä peesaavat keskustelut eivät muutu aidosti mielenkiintoisiksi ja tasapuolisiksi kansalaiskeskusteluiksi ennen kuin studioon saadaan iänikuisten kulttuuribolsujen rinnalle vaikkapa Eero Paloheimo, Tatu Vanhanen, Timo Vihavainen, Yrjö Ahmavaara ja Timo Hännikäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti