keskiviikko 7. toukokuuta 2014

YLEN EU-SOSIALISTIT ELÄTTELEVÄT KANSALLISVALTION TUHOAMISTA.

Barbara Spinelli, juutalaistaustainen antifascisti, 
joka on vasemmistolaisen L'Altra Europa con Tsipras
-koalition ehdokkaana kevään 2014 EU-vaaleissa.


Yle Radio 1. Suljetuin silmin kohti tuhoa - Barbara Spinelli puolustaa eurofederalismia

Kansallisvaltion puolustaminen kynsin ja hampain on kuin kulkisi vastavirtaan historian menossa. Federalistinen Eurooppa on jo kynnyksellä, sen periaatteet jo kirjoissa ja kansissa. Vain finanssin ylivalta, mutta myös ajatusten haaleus, välinpitämättömyys ja osin myös tietämättömyys estävät Euroopan ”toukkaa” lentämästä kotelostaan ulos. Nyt kuljemme suljetuin silmin kohti tuhoa, jos eurooppalaiset eivät ymmärrä miksi yhdessä on parempi kuin yksin. Tunnettu italialainen toimittaja Barbara Spinelli on eurofederalismin vahva kannattaja. Hänen näkemyksiään esittelee Pirkko Peltonen Rognoni ja näytteet lukee Pekka Kyrö.



Linkki Yle Areenan ohjelmaan.

 

Ylessä ei ole oikeastaan muuttunut mikään sitten 1970-luvun tunkkaisen ja yksipuolisen politikoinnin. Ideologisen mädätyksen nimilaput ovat vuosien varrella toki vaihtuneet, mutta ohjelmapolitiikan taustalla vaikuttaa edelleen hegeliläis-marxilainen utopia "edistyksestä" kohti historian synteesiä, joka on internationalistinen ja yhteenpuristettu ihmiskunta. Neuvostoliitto tukehtui jo alunperin tuhoon tuomittuun sosialismiinsa, mutta se ei ole estänyt sen henkisiä perillisiä elättelemästä uutta utopiaa, jonka esteenä on vain kansallisvaltiot. Tässä sodassa globaali vasemmisto- ja  oikeisto-eliitti on yhdessä rintamassa demokratiaa ja kaikkia itsenäisiä kansoja vastaan.

Jo 1980-luvulta lähtien Eurooppalaisia puheenvuoroja on ollut Ylen vasemmistointellektuellien äänitorvi, jossa on estoitta viljelty ajankohtaisia vasemmiston muotiaatteita ja tuomittu sen viholliset. Melko tuoreessa jaksossa tunnettu italialainen kansallisvihamielinen internationalisti Barbara Spinelli syöksee myrkyllisen sappensa päin demokraattisia kansallisvaltioita ja toivoo niiden totaalista tuhoa, jotta tilalle voidaan rakentaa keskusjohtoinen EU:n federaatio parhaiden neuvostoperinteiden mukaan. Suomessa vain valtiojohtoisella Ylellä on riittävää härskiyttä esittää tällaista kansalaisten mielipiteistä täysin piittaamatonta propagandaa EU-diktatuurin puolesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti