maanantai 1. heinäkuuta 2013

YKSIPUOLISIA PALJASTUKSIA



YLE TV 1, 1.7.2013, klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Ja kirkko vaikeni


Palkittu Alex Gibney paljastaa kuinka katolinen kirkko vaikeni ympäri maailmaa tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä. Vaikeneminen ylsi Vatikaaniin asti, ollessaan vielä kardinaali myös paavi Benedictus XVI tiesi asiasta. 


 
Linkki ohjelmaan.


Alaikäisiin lapsiin sekaantuminen on kammottava rikos. Kukaan täysijärkinen lukuunottamatta islamin uskoisia ja Talmudia ortodoksisesti noudattavia ei pidä sitä mitenkään puolusteltavana seksuaalisuuden muotona.

Vaikka jokaisen uskontokunnan sisällä tapahtuu pedofilian kaltaisia kauheuksia, niin yleensä likapyykki pyritään pesemään omassa piirissä. Vai olemmeko kuulleet julkisuudessa islamilaisten ja juutalaisten pedofiili-skandaaleista?

Tässä suomenkielinen linkki juutalaisten rabbien pedofiliasta ja raiskauksista, joista valtamediat ovat vaienneet.

Varsinkin Yhdysvalloissa media on nostanut katolisen kirkon sisällä tapahtuneen pedofilian suurin otsikoihin. Tässäkään tv-dokumentissa ei hyökätty pelkästään perverssejä pappeja vastaan, vaan eräiden asiantuntijoiden lausunnot antoivat ymmärtää, että pedofilia toimiikin vain tekosyynä, jolla hyökätä koko katolista kirkkoa ja uskoa vastaan.

Laskentatavasta riippuen 87-96 % Yhdysvaltojen mediaomistuksesta on juutalaisten hallussa ja olisi naivia olettaa, etteivätkö he käyttäisi tätä voimaa omaksi edukseen. Siksi he lyövät olan takaa sille perinteisesti vastenmielistä uskonnollista yhteisöä, kun siihen kerrankin aukeaa mahdollisuus. Tähän ringissä potkimiseen osallistuvat myös liberaalit ateistit, joille jokainen kristillisen kirkon skandaali antaa aseita kumota uskonto ja sen moraalijärjestelmä. Tilalle tarjotaan tietenkin arvorelativismia ja muuta yhtä kestävää kulttuurimarxismia...

Lähtökohtaisesti katolisen kirkon pedofiili-skandaalin arviointi on tapahtunut nurinkurisesti. Ongelman perussyy ei ole niinkään katolisessa kirkossa ja sen käytänteissä, vaan perversseissä homoseksuaaleissa. Pedofiileistä nimittäin suurin on osa homoseksuaaleja, josta katolisen kirkon surulliset tapaukset ovat vain eräs kuvaava esimerkki. Media ei kuitenkaan puhu homojen heteroja huomattavan paljon suuremmasta taipumuksesta pedofiliaan, vaan ohjaa sohvaperunoiden suuttumuksen katoliseen kirkkoon ja siinä sivussa koko läntiseen perintöön.
Heteroita on lukumääräisesti homoseksuaaleja enemmän suhdeluvun ollessa kahdestakymmenestä yhteen. Suhdelukujen valossa homoseksuaali pedofiilit tekevät noin kolmanneksen kaikista lapsiin kohdistuvista seksirikoksista. Homoseksuaalisia pedofiilejä esiintyy huomattavan paljon lapsiin kohdistuvissa seksirikos tapauksissa. Epidemiologinen todiste osoittaa, että vain 2-4% miehillä on seksuaalista vetoa toisiin miehiin. 25-40% miehistä joilla on seksuaalisia tuntemuksia lapsia kohtaan tuntevat sitä poikalapsia kohtaan. Siten homoseksuaaleilla miehillä on 6-20 kertaa suurempi taipumus pedofiliaan kuin heteroilla. (Blanchard et al., "Fraternal Birth Order and Sexual Orientation in Pedophiles," Archives of Sexual Behavior 29 (2000):464.)

(Homojen etua ajavilla vaikutusvaltaisilla lobbyilla on tapana väittää, että pedofilialla ja homoseksuaalisuudella ei ole yhteyttä. Tämä propaganda on helposti kumottavissa, sillä mies joka tuntee seksuaalista vetovoimaa poikalapseen on homoseksualisti sekä pedofiili, sillä hän tuntee seksuaalista vetovoimaa samaa sukupuolta kohtaan sekä poikalapseen. Tästä seuraa loogisesti, että kaikki miehet jotka käyttävät seksuaalisesti hyväkseen poikalapsia ovat myös homoseksuaaleja.

Aggressiivisten ja itsekkäiden vähemmistöryhmien ajama
homostelun salliva asenne yhteiskunnassa voi johtaa tavallisten lapsiperheiden kannalta karmeisiin lopputuloksiin. Homouden normalisointi ja jopa rohkaisu lisäävät lapsiinsekaantumista, sillä monet kiistattomat tutkimukset osoittavat, että sodomialla on läheinen yhteys pedofiliaan.)

2 kommenttia:

  1. "Tässäkään tv-dokumentissa ei hyökätty pelkästään perverssejä pappeja vastaan, vaan eräiden asiantuntijoiden lausunnot antoivat ymmärtää, että pedofilia toimiikin vain tekosyynä, jolla hyökätä koko katolista kirkkoa ja uskoa vastaan. "

    Tietysti sillä hyökätään katolista kirkkoa vastaan, jos katolisen kirkon valtarakenteissa on vuosikymmenet päätetty, että hyväksikäyttöihin syyllistyneet ja tunnustaneet papit suojellaan.

    VastaaPoista
  2. Kolmiosainen kriittinen katolinen vastaus dokkariin:

    http://www.kotimaa24.fi/blogit/ja-kirkko-vaikeni-kuinka-voit-yhae-kuulua-katoliseen-kirkkoon
    http://www.kotimaa24.fi/blogit/ja-kirkko-vaikeni-vaikenemisen-ja-toiminnan-historiaa
    http://www.kotimaa24.fi/blogit/ja-kirkko-vaikeni-murphy-walsh-ja-selibaatin-salaisuus

    VastaaPoista