perjantai 17. helmikuuta 2017

MEDIAN VALITSEMAT ASIANTUNTIJAT HARHAANJOHTAMASSA KANSAA

Hei Maa, täältä tulee Ihmisoikeudet!!

Nykyjournalismissa näkyy tätimäistyminen, joka on koko ajan kiihtynyt, koska kantaväestö ei suostu väkisin nielemään sille syötettyä unelmahöttöä. Tilanne on mennyt vain pahemmaksi sen jälkeen, kun media on näennäistä uskottavuutta lisätäkseen rekrytoinut megafonikseen yliopistojen "auktoriteetteja", jotka saarnaavat epäuskoisille kansalaisille elämän reaaliteeteista vieraantunutta suvaitsevuutta. Monet Ylen verkkosivujen ja Voima-lehden maksullisen painoksen Nyt-liitteen jutut alkavat muistuttaa lukion filosofian kurssia, jota moralistinen kirkkotäti luennoi nokkelin esimerkein. Viimeksi tällaista kädestä pitäen syötettyä moraalioppia ovat tarjoilleet julkisuudessa filosofiset mekkoeinarit, tiedekolumnisti Jani Kaaro ja Helsingin yliopiston emeritusprofessori Timo Airaksinen.


Ylen verkkosivujen kolumnissa Neutraalisti natseista Jani Kaaro haluaa opettaa meitä alamaisia moraalista ja ihmisoikeuksista käyttäen esimerkikkinä mielikuvituksellisesti kansallissosialisteja. Se, että Kaaro ei ottanut esimerkikseen kommunisteja, monikultturisteja, muslimiradikaaleja ja sionisteja selittynee sillä, että hän on toiminut aiemmin äärivasemmistolaisen Voima-lehden toimitussihteerinä ja kirjoittanut säännöllisesti Helsingin Sanomiin. Onpa tämä ylioppilas palkittu myös vuoden 2014 tiedetoimittajaksi, mikä kertoo osaltaan popularisoivan tieteen politisoitumisesta vasemmalle. Jopa kepulaisvasemmistolainen äärioikeistolaisten metsästäjä Jussi Jalonen pitää blogikirjoituksessaan Kaaroa ideologisena punavihreänä, joka sekoittaa objektiivisen tieteen ja oman punavihreyden:
Eräänlainen virstanpylväs oli Kaaron edellinen kirjoitus, jossa hän pohdiskeli oikeistolaisen politiikan yhteyttä henkirikosten ja itsemurhien määrään. Tiedetoimittajalta voisi odottaa, että hän myös problematisoisi käsittelemiään tutkimuksia, mutta Kaaro tyytyi viittaamaan siteeraamiinsa angloamerikkalaisiin lähteisiin sellaisenaan.
Ylen leipiin siirryttyään Kaaro jatkaa samalla linjalla, sillä "Neutraalisti natseista" -kolumnissa hän liputtaa avoimesti puolueellisuuden puolesta, mikäli tulilinjalla ovat (valkoiset) rasistit. Kirjoitus alkaa filosofisen dilemman esittelyllä, sillä mystinen uusnatsi oli esittänyt hänelle vaatimuksen, että median (luultavasti verorahoitteisen Ylen) pitää olla yhteiskunnallisissa kysymyksissä neutraali:
Yksi päivä kävi niin, että minuun otti yhteyttä uusnatsi. Hän oli harmissaan siitä, että media ei kohdellut heitä neutraalisti.
Yhteydenoton todenperäisyyttä voidaan epäillä, koska on mahdollista, että kirjoittaja on keksinyt sen omasta päästään, jotta tekstille saadaan sopivan raflaava narratiivinen kehys; itse tehtyjä argumentatiivisia olkiukkoja kun ei ole tunnetusti kovin vaikea ampua alas. Oletetaan kuitenkin, että tarina on tosi, joten voin tarkastella kirjoitusta analyyttisen lukijan näkökulmasta. 

Vastauksia Kaaro pyrkii antamaan "historian opetusten" näkökulmasta. Lähteenä hän käyttää journalisti Andrew Nagorskin kirjaa Hitlerland, jossa moititaan tiettyjä amerikkalaisia toimittajia liian puolueettomasta asenteesta kansallissosialistista Saksaa kohtaan ennen kristalliyötä. Kaaron mukaan jälkipolvet ovat olleet sitä mieltä, että "journalistit epäonnistuivat karkeasti siinä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä: kertoa totuus siitä, mitä Saksassa tapahtuu." Tosiasia kuitenkin on, että Yhdysvalloissa suuret juutalaisomisteiset valtalehdet ja radiot julistivat vuosia ennen sotaa saksalaisten absoluuttista pahuutta, joka synnytti mielipideilmaston, jossa myönteisistä tosiasioista kertominen nähtiin natsismin myötäilynä. Amerikkalaisen median enemmistön vihakampanjassa toimittaja ei luultavasti näe näin jälkikäteen ongelmaa, toisin kuin tasapuolisemmissa mutta vähäisemmissä julkaisuissa.

Seuraavaksi toimittaja vahvistaa argumenttiaan ottamalla esimerkiksi Yhdysvaltojen rotuerottelun. Kommunistien, liberaalien ja juutalaisten masinoima kansalaisoikeustaistelu kuuluu läntisessä tietoisuudessa moraalisen oikeudenmukaisuuden kyseenalaistamattomaan kaanoniin, jonka myös Kaaro hyvin tiedostaa. Tosin hän myöntää rehellisesti, että uutisointi oli puolueellista, mutta hän perustelee sen jesuiittojen moraalilla, jossa tarkoitus pyhittää keinot:

Toimittajat koettavat ensin säilyttää objektiivisuutensa, mutta heittävät sen sitten romukoppaan. Monet ovat häpeämättä mustien aktivistien puolella ja rotuerottelun kannattajia vastaan. Miten olla neutraali toimittajana, jos ei voi olla neutraali ihmisenä? Äärioikeistolaiset lähettävät päätoimittajille vihaisia kirjeitä: ovatko toimittajat unohtaneet, että heidän on oltava neutraaleja? Reportterit kyseenalaistivat koko käsitteen.
(...) Mitä me ajattelemme näistä toimittajista nyt? Heistä tuli sankareita ja monen toimittajapolven esikuvia. He tunsivat moraalinsa. He puolustivat sitä, minkä tiesivät varmasti oikeaksi.
Nykyisen Amerikan etnisen tilanteen valossa tuollainen varmuus näyttää kyseenalaiselta, varsinkin kun mustat itse ovat todistetusti kaikkein etnosentrisimpiä ja rasistisimpia muita kohtaan. Amerikan ensimmäinen suurin virhe oli taloudellisessa lyhtynäköisyydessään tuoda maahan täysin erilaisia mustia, joita on sittemmin ollut lähes mahdotonta sopeuttaa yhteiskuntaan ilman että valkoisten on täytynyt taantua kulttuurisesti heidän tasolleen. Orjuuden jälkeen rotuerottelu oli yritys ratkaista etninen kitka ja kulttuurinen yhteensopimattomuus, mutta se sisälsi ylitsepääsemättömän ongelman, koska se ei kyennyt poistamaan peruskysymystä eli erirotuisten elämistä samassa yhteiskunnassa. Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut mustien palauttaminen Afrikkaan, mutta koska he olivat jo tottuneet valkoisten luomaan suhteellisen korkeaan elintasoon, heistä ei löytynyt muuttohalukkuutta. Päinvastoin, äänekkäimmät mustat miehet halusivat kaikkea sitä mitä valkoisilla oli: varallisuutta ja valkoisia naisia. Mustien integroiminen valkoiseen yhteiskuntaan ei ollut ihanteellinen ratkaisu, vaikka se nyt sellaisena halutaankin esittää. Se oli vain eräs mahdollinen ratkaisu ongelmaan, jota ei olisi alun perin pitänyt synnyttää. 

Kun kansalaisoikeustaistelun lopputulosta katsotaan tilastojen valossa, mustilla menee nykyään sosiaalisesti paljon huonommin kuin ennen integraatiota: vastuuton vapaus on synnyttänyt yksinhuoltajakulttuurin, luhistuvat kaupungit kuten Detroitinrikollisuuden ihannoinnin, väkivallan ja epideemisen raiskauskulttuurin, joka kohdistuu rasistisesti valkoisiin naisiin. Liberaalien mielestä tämä ei ole pelkästään rodullisen yhteiselon käypä hinta, vaan he pitävät pakkointegraatiota moraalisesti ihanteellisena mallina koko ihmiskunnalle. Jos epäonnistumiset pakon edessä välillä tunnustetaankin, ne selitetään "rasismilla", vaikka vapauksien ja etuoikeuksien lisääminen ovat näiden ongelmien todellinen syy. Rodullista tasa-arvoa on vaikea pitää absoluuttisena hyvänä silloin kun sillä pyritään luomaan etnisesti sekoittuneita yhteiskuntia, jotka vääjämättömästi johtavat sisäiseen konfliktiin. 

Kaaron koko alustuksen tarkoitus on oikeuttaa modernissa lännessä kehitelty käsitys "ihmisyyden moraalista", jolla hän tarkoittaa ensijassa yksilöä koskevia universaaleja ihmisoikeuksia:
Miten olla neutraali toimittajana, jos ei voi olla neutraali ihmisenä? Moraali on kuin ilmakehä; se ympäröi meitä kaikkia, eikä sen ulkopuolelle pääse vaikka miten rimpuilisi. Uskomme ihmisarvoon perustuu hyvin yksinkertaiseen moraaliin: siihen, että olemme ihmisiä. Koska me kaikki olemme ihmisiä, meitä koskee yhteinen ihmisyyden moraali.  
Tämä "meitä kaikkia" koskeva uskontunnustus tulee enemmän kirkkotädin kuin filosofin suusta. Ihmisoikeudet on melko nuori ideologinen keksintö, joka perustuu länsimaiseen individualismiin ja kristinuskon käsitykseen yksilön ainutlaatuisesta, jolla on historian tuolla puolen olevat "luovuttamattomat oikeudet", jotka on saatu vain siksi, että yksilö kuuluu ihmislajiin. Jo ajatus, että yksilöllä olisi moraalisia oikeuksia ohi yhteisönsä, on vieras lännen ulkopuolella. Länsimaita lukuunottamatta missään kulttuurissa moraalia ei säätele pelkkä kuuluminen biologiseen ihmislajin, vaan se on useimmiten sidottu omaan kulttuuriin ja etniseen yhteisöön.  Esimerkiksi kollektiivisesti ajattelevat islamilaiset katsovat moraalinsa piirin kuuluvan vain ne ihmiset, jotka jakavat saman uskon.

Ihmisyyden käsite on myös kiistanalainen, sillä tälläkin hetkellä maailman eri kolkilla siitä ollaan eri mieltä pelkästään siksi, että kysymys on esillä vain länsimaisessa ajattelussa. Ihmisyyden perusteleminen kaikille yhteisestä ihmisluonnosta on sekin ongelmallinen, koska ihmisluonto on kautta historian nähty eri kulttuureissa erilaisena. Ihmisyyttä voidaan toki julistaa vapaasti kuten kristinuskossa ja YK:ssa, mutta yleisesti ja yksimielisesti hyväksyttäviä empiirisiä ja rationaalisia perusteita sille ei ole.

Mitä tulee Kaaron korostamaan ihmisarvoon, se on ihmiselämästä irrotettua abstraktia ihmisyyttä. Varsinkin lännessä se on viimeisen 50 vuoden aikana ottanut paikan konkreettisemmalta kunnialta. Puhtaasti käsitteellistä ihmisarvoa ei voi perustella oikein muulla kuin moraalilla, joka erottaa ihmisen muusta luomakunnasta ja toisaalla tasa-arvolla, jossa kukaan ei ole toista arvokkaampi. Tämän vuoksi yksilön meriitillä ja laadulla ei ole mitään merkitystä ihmisarvon kanssa, vaan se on kiinteä osa perustelematonta "ihmisluontoa", joka on sama kehitysvammaisella, dementikolla ja terveellä. Koska ihmisarvoa ei voi vähentää tai lisätä, ovat murhaaja ja hyväntekijä ihmisarvon kannalta yhtä arvokkaita. Se, että ihminen ei todistetusti suhtaudu toisiin ihmisiin "ihmisarvon" vaan meriitin, lojaliteetin tai samankaltaisuuden mukaisesti, todistaa, että lockelaisella luonnonoikeudella ei ole käytännössä universaalia todistusvoimaa, vaan se on pelkkä teoreettinen argumentti länsimaiselle liberalismille. 
Pahin loukkaus ihmisyyttä vastaan on kohdella ihmisiä, niin kuin he eivät olisi ihmisiä. Jos kohtelemme ihmisiä, niin kuin he eivät olisi ihmisiä, suljemme heidät moraalin ulkopuolelle, ja se mitätöi koko moraalin.
Kaaron vaatimus noudattaa yhteistä ihmisyyden moraalia ei käytännössä koske muita kuin länsimaisia ihmisiä, jotka ottavat universaalit ihmisoikeudet todesta. Me toki voimme kulttuuri-imperalistisesti vaatia myös muita noudattamaan niitä, mutta käytännössä huomattava osa ihmiskuntaa, mm. miljardi islamilaista ja yli miljardi kiinalaista, ei niitä juurikaan noudata. Siksi heidän päästäminen länteen synnyttää tilanteen, jossa me olemme niitä, joita kohdellaan kuin emme olisi ihmisiä. 

Länsimaiden kannalta on suuri virhe, että sen poliittinen johto sulkee moraalinsa sisään koko ihmiskunnan vain siksi, että se näkee kaikilla ihmisillä olevan samanlaisia pyrintöjä kuten halun hyvinvointiin, vapauteen ja tuskan välttämiseen. Ihmisen tarvehierarkian alimman tason yhtäläiset perushalut eivät kuitenkaan ole peruste sillä, että kaikilla kehitysmaalaisilla olisi jokin "ihmisoikeus" tulla tänne ja loukata meidän kulttuurista ja geneettistä oikeuttamme säilyä uniikkeina. Jos länsimaat haluavat säilyttää alkuperäisen kulttuuriensa kirjon ja selviytyä myös väestöllisesti, meidän on tehtävä ero ulkoryhmään, muukalaisiin, jotka eivät voi nauttia moraalimme ja lakiemme suojasta, koska ne on tarkoitettu ensisijassa vain omia kansalaisia varten.

Jutun lopun pohdinnalla robottien objektiivisuudesta toimittaja halusi osoittaa, että ihmiselämässä viileä puolueettomuus ei saa olla arvionnin kriteerinä, vaan aito inhimillisyys löytyy vain Kaaron kaltaiselta punavihreältä. Näin ollen robotti on turha, koska poliittisesti korrekti toimittaja tietää aina oikean vastauksen arvokysymyksissä.


                                                      **************************


Nyt-liitteessä turvauduttin akateemisesti järeämpään kalustoon, kun se rasismia koskevassa jutussaan ”Käänteistä rasismia” tai ”käänteistä syrjintää” ei ole olemassa, filosofi ja yhdenvertaisuusvaltuutettu kertovat miksi on kaivanut naftaliinista 1960-luvulle jämähtäneen vanhuudenhöperön emeritusprofessori Timo Airaksisen.

Punavihreän toimittajan Juho Typpön idea haastatella Airaksista ja yhdenvertaisuusvaltuutettu (luoja näitä orwellilaisia titteleitä!) Kirsi Pimiää tuli samaisen aviisiin aikaisemmin ilmestyneestä ainekirjoituksesta, jossa feministi Ronja Salmi raivoaa sukupuolinarsismin puolesta ja valkoista miestä vastaan. Salmen jutussa kerrottiin valkoisten vastaisesta mustasta rap-kokoonpano Princess Nokian Helsingin keikasta, jossa laulaja kehoitti kaikkia paikalla olevia naisia sekä ”people of color” (Yhdysvalloissa ei-valkoiset) siirtymään eturiviin. Valkoisia miehiä "taiteilija" vaati kunnioittamaan näitä ihmisiä, sekä antamaan heille tilaa. Toimittaja Typpön mukaan kolumni herätti myös vastareaktioita, sillä jotkut kommentoijat pitivät Princess Nokian tempausta rasismina, joka kohdistui valkoisiin miehiin. 

Nyt-liitteen näkemys rasismista on se tuttu kulttuurimarxilainen, jossa valkoiset miehet eivät voi koskaan olla rasismin kohteena.  Toimittajien harmiksi kaikki lukijat eivät ole kuitenkaan sisäistäneet tätä doktriinia, joten heille pitää opettaa korrekti puoluelinjan mukainen näkemys akateemisen auktoriteetin avulla. Siksi toimittaja esittää emeritusprofessori Timo Airaksiselle kysymyksen, onko olemassa käänteistä syrjintää ja rasismia. Kenenkään ei tarvinnut pidättää hengitystään lukiessaan vastausta, sillä emeritusprofessori kiisti tällaisen yksiselitteisesti ja lausui perään oraakkelin varmuudella, että käänteinen rasismin on mahdoton käsite, paradoksi:
"Rasismi ja syrjintä määritellään valtasuhteiden kautta”, hän aloittaa.   ”Se, joka on vallassa, voi suhtautua huonosti alistettuun ryhmään ja se on syrjintää. Mutta jos alistettu ryhmä tavoittelee samaa tasoa, joka valtaryhmällä on – on aika omituista ajatella että se olisi syrjintää.
Airaksisen argumentointi edustaa klassista marxilaista luokkateoriaa. Mediassa usein äänessä olevista rasismitutkijoista poiketen hän ei käytä käsitettä rasismi selittämään näkemystä, jolla perustellaan ihmispopulaatioiden fyysiset ja kognitiivisten erot, vaan puhtaana luokkaterminä vallan näkökulmasta. Airaksinen puhuu ryhmistä, joilla on intressejä, vaikka liberaalidemokraattisessa yhteiskunnassa keskeistä on yksilö, hänen oikeutensa ja velvollisuutensa. Myös kaksijakoisessa anti-rasismin ideologiassa korostetaan, että ihmiset pitää nähdä ensisijassa yksilöinä eikä ryhmänsä edustajina, mutta silloin kun haetaan uhriteollisuuden kautta itselle hyötyä, on paras leimautua ryhmään, koska sen jäsenenä ollaan automaattisesti "oikeutettuja" kompensaatiohin ym. etuihin ilman henkilökohtaisia ansioita tai kärsimyksiä. 

Euroopan vanhoissa etnovaltioissa "rasismi" on itse aiheutettu ilmiö, koska globaalikapitalistit ja vasemmisto ovat yhdessä kansalta lupaa kysymättä tuottaneet niihin kilpailevia vieraspopulaatiota.  Koska varsinkin afrikkalaiset eivät kykene luomaan korkeaan teknologiaan perustuvaa vaurautta omissa maissaan,  he hakevat sitä sieltä, jossa siihen pystytään. Tässä mielessä Marxin ajatus "kullekin kykyjensä mukaan" kääntyy päälaelleen, sillä rasismikitinästään huolimatta he saavat täällä kaiken sen, jota he eivät yksin eivätkä kollektiivisesti pystyisi koskaan tuottamaan. Huolimatta länsimaissa saadusta hyvinvoinnista, johon vieraat afrikkalaiset eivät kognitiivisten kykyjensä perusteella ole edes oikeutettuja, he jaksavat silti valittaa, että kantaväestö jättää heidät jossain määrin ulkopuolisiksi, vaikka juuri valkoiset maat integroivat heitä maailmassa kaikkein eniten ja perusteellisimmin. Valitusrumbaa seuratessa näyttää siltä kuin afrikkalaisten ja heidän valkoisten emojensa itsetunto riippusi pelkästään siitä, ottavatko valkoiset heidät varauksettomasti yhteisöönsä vai eivät. Joka tapauksessa on selvää, että jokainen ei-valkoinen maahantulija lännessä pitää elämää valkoisten keskuudessa parempana kuin omiensa kanssa. He hylkäävät omansa muuttaakseen valkoisin maihin ja jaksavat sen jälkeen vielä marista, että valkoiset eivät toivota heitä riittävän hyvin tervetulleiksi. Siksi puhe rasismista ei ole muuta kuin rasistinen hyökkäys hyvätahtoisen hölmöä kantaväestöä vastaan.

Kommentin perusteella Airaksinen näkee huonommassa asemassa olevat ryhmänä sorrettuja pyhimyksiä, jotka ovat joutuneet tilanteeseen "sortajien" vuoksi eivätkä omasta ansiostaan. "Alistettujen" korkeaa moraalia korostaakseen he eivät Airaksisen mukaan halua muuta kuin tasa-arvoa korkeampiarvoisten kanssa. Mutta tätäkin voidaan pitää kohtuuttomana vaatimuksena, sillä Aristoteleen mukaan tasa-arvoisia on kohdeltava tasa-arvoisesti ja eriarvoisia eriarvoisesti. Jos kuitenkin hyväksytään huonommassa asemassa olevien vaatimus samanvertaisuudesta, sisältää sekin salatun valheen: tosiasiassa he tavoittelevat ylivaltaa kuten ketkä tahansa, jos siihen olisi vain mahdollisuus. Tämä on nähty kaikissa massojen kaunaisissa orjakapinoissa ja proletaarisissa vallankumouksissa; kalifiksi kalifin paikalla, vaikka kyvyt ovat kuin maan matosella!

Seuraavaksi toimittaja ja Airaksinen esittävät, että keskustelu käänteisrasismista on rasistista politiikkaa, koska värillisten positiivinen syrjintä ja muut fyysisiin ominaisuuksiin perustuvat kiintiöt ovat vain kertakaikkisen fantastinen juttu, jota ei tarvitse sen kummemmin perustella, koska tavoitteena on pyhä matemaattinen tasa-arvo:
Airaksisen mukaan koko käänteisrasismista puhuminen on nykyään oikeistopopulististen liikkeiden syytä: ”Rasistien vastaisku sille, että he kokevat asemaansa loukatun”, hän sanoo. 
”Populisteilla on valeuutiset ja ’vaihtoehtoiset faktat’, mutta eivät ne ole ainoa keino. Käsitteiden sotkeminen on yksi heidän strategiansa myös.”
Ketkä tässä ovat poliittisen korrektiuden avulla sotkeneet käsitteitä vuosikymmenien ajan? Uusvasemmisto on 1960-luvun lopulta lähtien systemaattisesti sotkenut kielimanipulaatiollaan käsitteitä, sillä juuri se on sen ominta aluetta. Nyt nuo vallan humalluttamat harmaat 60-lukulaiset ovat huolissaan siitä, että heidän hegemoninen asemansa on katoamassa ja projisoivat syyllisyytensä "kabaaliin äärioikeistoon".

Typpö ja Vihavainen pohtivat myös sitä, onko valkoinen heteromies aina etuoikeutettu, koska moni tähän ryhmään kuuluvista on syrjäytynyt ja köyhä. Airaksisen mukaan valtaväestön edustaja voi tippua kilpailukelkasta ja joutua marginaaliseen asemaan esimerkiksi sairauksien seurauksena. Professorin lähtökohtana kuitenkin on, että yhteiskunnassa ei ole mitään syrjiviä rakenteita, jotka altistaisivat valkoisen heteromiehen kurjuuteen. Kaikki on siis omaa syytä jos on luuseri, mutta jos et kuulu valkoisten joukkoon voit syyttää epäonnistumisistasi aina valkoisia etuoikeutettuja luusereita. 

Se ei ole rakenteellista syrjintää, että julkisen sektronin turvatuista työpaikoista suurin osa on naisilla, eikä sekään, että erotilanteessa lapset saa yleensä nainen.  Valkoisten miesten etuoikeutettu joukkoon kuuluminen tarkoittaakin sitä, että hän on se, jolle ei anneta mitään ylimääräistä puhumattakaan kilpailuedusta. Siinäkin mielessä kyse on erikoisesta hyvävelikerhosta, että armottomin kilpailu ja syrjintä käydään valkoisten miesten kesken ja huipulle pääsee kovalla työllä ja kyvyillä vain 5-10%. Tuohon huippuun vetoamalla kaikki valkoiset miehet esitetään etuoikeutettuina, ne luuseritkin, joita toiset valkoiset miehet halveksuvat ankarimmin kuin ketkään muut. Varsinainen etuoikeutettujen hyvävelikerho! 

Jutun loppupuolella haastateltu yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä toteaa
 positiivisesta syrjinnästä, että sillä on aina tavoiteltava todellista yhdenvertaisuutta, jonka vuoksi kyse ei ole syrjinnästä:
Sillä se, että kaikkia kohdellaan aina samalla tavalla, ei riitä edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista.
Eipä tietenkään, sillä juuri samoista lähtökohdista erottuvat ne, jotka ovat luonnostaan kyvykkäämpiä. Koska heikkotasoisempia ei geneettisten reunaehtojen vuoksi voi nostaa parempiensa tasolle, täytyy heille antaa etuja tai sitten ylemmät on alennettava samalle tasolle kuin heikommat aivan kuten kommunismissa. Tämä vain siksi, että matemaattinen tasa-arvopakkomielle toteutuisi. Järkeähän tässä ei ole kuten ei muissakaan uskon asioissa.

Lopussa palataan vielä alussa mainittuun black power -feministiryhmä Nokia Princessin julkilausumaan Helsingissä:
Teko oli ennen kaikkea symbolinen. Sillä artisti halusi tuoda yhteiskunnan valtarakenteet näkyville: osoittaa siis erityshuomiota niille ryhmille, jotka ovat heikommassa asemassa ja jotka joutuvat syrjinnän kohteiksi usein. ”Ja kun heitä kohdellaan paremmin, silloin ei syrjitä toista vaan tuodaan heitä yhdenvertaisempaan asemaan”, Pimiä sanoo.
Syrjivästä erityiskohtelusta tulee pysyvä yhteiskunnallinen tila, koska sen rinnalle on syntynyt tasa-arvoteollisuus, jolle on elinehtona tuottaa maahan kognitiivisesti haasteellista populaa, joka väistämättä joutuu turvautumaan sen konsultointiin ja resursseihin, jotka kustannetaan "etuoikeutettujen" verorahoista. Jo nyt on selvää, että ettei kannettu vesi kaivossa pysy.




keskiviikko 15. helmikuuta 2017

YLE KIILLOTTAA TILAUSTUTKIMUKSELLAAN TAAS OMAA KILPEÄÄN

Onneksi Ruben Stiller poistuu sentään kuvaruudusta,
vaikka radion puolella hänen nasaaliaan vielä kuullaankin.

Yleisradiolle on tullut tällä vuosikymmenellä tärkeäksi mainostaa omaa erinomaisuuttaan kuten aikoinaan sijoilleen sortuneella Neuvostoliitolla, joka laskevista talouskäyristä huolimatta jaksoi toistaa, kuinka sadot ja teollisuustuotanto ovat taas moninkertaistuneet viimeisen vuodena aikana. Mikäli Ylellä olisi aidosti kansansuosiota ja uskottavuutta takanaan, sen ei tarvitsisi kerran puolessa vuodessa toitottaa, kuinka kansa luottaa siihen kuin kommunistit Isä Aurinkoiseen.

Eilen Yle kertoi verkkosivuillaan itsestään tehdystä tutkimuksesta, jota se mainosti harhaanjohtavalla otsikolla Suomalaisten luottamus Yle Uutisiin on säilynyt. Tarkempi lukeminen paljastaa aivan jotain muuta:

Tutkimuksessa kysyttiin myös mielikuvaa Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta. Vastaajista 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomaksi. Viime lokakuussa tehdyssä tutkimuksessa Ylen uutisia piti riippumattomana 48 prosenttia vastaajista. Korkeimmillaan Yle Uutisten riippuumattomuusluku on vuosina 2013–2016 ollut 51 prosenttia.
Yleläisillä on kummallinen käsitys riippumattomuudesta tilanteessa, jossa jo vuosikausia yli puolet suomalaisista ei pidä valtiollista uutisjättiä riippumattomana. Arkijärjellä ajateltuna tulos ei kerro muusta kuin kansan luottamuksen vähäisyydestä Yle Uutisia kohtaan. 

Vaikka jutun linkissä kerrotaankin yleisesti Taloustutkimuksen tutkimus- ja otantamenetelmistä, saattaisi niiden tarkempi analyysi paljastaa painotuksen Yleä suosivaan yleisöön kuten kanavalle uskollisiin eläkeläisiin ja vaikutuksille alttiisiin varhaisteineihin. Varauksellinen asenne on perusteltua, koska viime vuosina on korostettu, että 20-39 vuotiaissa ollaan kaikkein kriittisimpiä valtamedioita kuten Yleä kohtaan, joten olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tuo ikäryhmä on painottunut tässä tutkimuksessa.

Kriittiset 20-39 vuotiaat nuoret aikuiset ovat menettäneet uskonsa Yleen pitkälti siksi, että uutiskanava jättää tietoisesti kertomatta asioista, joita se pitää agendalleen haitallisina. Silti Yle Uutisilla on otsaa julistaa olevansa tasapuolinen uutistenvälittäjä, vaikka tuoreessa uutisessaan Päätoimittajat: Uutisoimatta jättäminen ei rajoita sananvapautta mediatalo vetoaa
Päätoimittajien yhdistys PTY:n tiedotteeseen, jossa uutispimitystä pidetään sananvapauden linjan mukaisena! Hälyttävää tiedotetta parhain päin selittävässä uutisessa on se, että Ylen lisäksi uutispimentoa harjoittavaan kartelliin näyttää kuuluvan lähes koko Suomen valtamedian kenttä. 

Valtamedian päätoimittajat eivät pidä tärkeän uutisen kertomatta jättämistä epäsuorana valehteluna, vaikka on yleisesti tunnettua, että esimerkiksi todistajavalan antaja rinnastetaan valan rikkovaan valehtelijaan, mikäli hän jättää lausunnostaan jotain olennaista kertomatta. Jutussa haastateltu MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila antaa lausunnoillaan epäsuoran mandaatin myös Ylelle olla kertomatta arkaluontoisista asioista, vaikka lopuksi korostaakin "avoimuuden lisäämistä". Tämä myönnytys annetaan vain siksi, että valtamediat ovat säihkähtäneet haastajiksi tulleita "valemedioita" ja muita "vaihtoehtoisia faktoja" levittäviä tahoja.

Oman kilpensä kiillottamisesta huolimatta Ylen sisäiset ongelmat ovat vuotaneet väistämättä julkisuuteen näyttävien irtisanoutumisten vuoksi. Jokin aika sitten talosta lähti pitkäaikainen ajankohtaistoimittaja Susanne Päivärinta, jonka katkerasta erosta saimme lukea kaikista muista medialähteistä paitsi Ylestä. Viimeisenä lähtijänä Yle TV 1:ssä on ollut prinsessan herkkä Ruben Stiller, mutta kansallismielisten harmiksi demarisionisti jää levittämään myrkyllistä kulttuurimarxilaista propagandaansa radion puolelle. Näissä "dramaattisissa" eroissa mennään farssin puolelle silloin kun kolmas toimittaja alkaa puolustaa rakkikoiran lailla isäntäänsä Yleä. Näin on tehnyt toimittaja Sanna Ukkola tuoreessa Facebook-päivityksessään:
Yle kohu: lupasin ja vannoin itselleni, että en sotkeudu tähän vyyhtiin. Kuitenkin Ylen uutis- ja ajankohtaispuolella vuosia työskennelleenä en voi vaan olla hiljaa. En tunnista työpaikkaani tästä kohusta, joka nyt uutisoidaan. Itse asiassa minulla on mennyt luottamus aika pitkälti koko mediaan, joka uutisoi vain ja ainoastaan kriitikoiden kautta, ei edes yritä kysyä meiltä muilta. Yhtäkkiä yhden tai kahden ihmisen kritiikistä tulee narratiivi, kun todellisuus Ylellä työskennelleenä on ihan jotain muuta. Nyt media päästää ääneen ihmiset, jotka ovat saaneet Yleltä potkut, joiden ohjelmat on lopetettu, joilla on muita syitä vihata Yleä. Ja näiden ihmisten perusteella tehdään päätelmiä koko Ylestä. Se ei ole oikein eikä se ole reilua. Nämä samat ihmiset pääsevät esiintymään sananvapauden sankareina, kun todellisuus on kuitenkin ihan jotain muuta.
Päivityksen kommentit ovat myös hilpeää luettavaa, mutta kenties vielä huvittavampaa on tulossa, kun Ylestä aiemmin irtisanoutuneet  punavihreät toimittajat (muitahan siellä ei oikeastaan ole) Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Jarno Liski ovat julkaisemassa kostokirjaa Ylegate yhtiön johtoa vastaan. Kärhämän voi kiteyttää siihen, että uutisten ja ajankohtaisohjelmien sisällöstä vastaava punavihreä toimittajakunta on joutunut tukkanuottasille kepu-kokoomuslaisen johdon kanssa. 

Uutisten seuraajien kannalta kyse on vain myrskystä vesilasissa, sillä olkoon riidan syy ja lopputulos mikä tahansa, uutiset tulevat jatkossakin olemaan suomalaisvihamielistä punavihreää propagandaa. Siis niin kauan, kunnes Yle lakkaa palkkaamasta toimittajakoulujen punavihreitä maailmanpahentajia, jotka ovat tulleet alalle vain ajaakseen ideologiaansa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

DRESDENIN KANSANMURHAPOMMITUSTEN MUISTOPÄIVÄ. MITÄ TEKEE YLE? LÄHETTÄÄ "DOKUMENTIN" EICHMANNISTA...

Dresden 1945. Anglo-amerikkalaisten sionistien tekemä
kansanmurha.

Yle TV1, tiistai 14.2. klo 21:30, 
Adolf Eichmannin oikeudenkäynti (K16) 

Adolf Eichmann saatiin oikeuteen vastaamaan sotarikoksistaan vuonna 1961. Tapauksen historiallinen tv-dokumentaatio toi natsien julmuudet koko maailman tietoisuuteen. Ketkä tekivät siitä mahdollista? N: Martin Freeman. HD K16 (ahdistus).


Itä- ja Keski-Eurooppaan tunkeutuneiden kasaarijuutalaisten jiddishin kielessä on ilmaus Chutzpah, joka tarkoittaa häikäilemätöntä röyhkeyttä; käsitettä kuvastaa osuvasti mies, "joka, tapettuaan ensin vanhempansa, anoo tuomioistuinta armahtamaan itsensä, koska on orpo". 

Jotain samankaltaista tietoista härskiyttä on tämän päiväisessä Ylen ohjelmapolitiikassa. Ne, jotka tietävät toisesta maailmansodasta muutakin kuin Hollywoodin juutalaisten levittämän sentimentaalisen fantasiatulkinnan, muistavat, että 13.-15.2.1945 liittoutuneet tekivät harkitun ja tarpeettoman kansanmurhapommituksen Saksan Dresdeniin. Näitä pommituspäiviä ei ole muistettu Ylessä eikä muissakaan suurissa medioissa mitenkään. Ylen jälkitaistolaiset eivät kuitenkaan ole täksi päiväksi unohtaneet toista maailmansotaa, mutta Dresdenin muistopäivän sijaan punatehdas lähettääkin dramatisoidun "elokuvadokumentin" Israelissa hirtetystä Adolf Eichmannista

Ohjelmavalintaa voisi sanoa jo taitavaksi historiapoliittiseksi harhautukseksi, jossa Dresdenin massamurhat lakaistaan Eichmannia koristavan maton alle. Dresdenin siviiliuhrien karrelle palaneet ruumiit eivät hohkaa näinä päivinä televisioruudusta, vaan zionvision täyttyy väitetyn holokaustin loputtomasta jankuttamisesta. Tarkoitus on tietysti laskea kaikkien eurooppalaisten, myös suomalaisten, päälle ikuinen syyllisyys, jotta "sama ei tapahtuisi koskaan". Tämän syyllistävän propagandan päämääränä on luoda tekosyy, jotta valkoinen länsi antautuisi kolmannen maailman miljardi-invaasiolle, sillä olisihan sen vastustaminen "uusi holokausti". Väestövyöryn avulla todellakin tapahtuu kansojen murha, mutta uhreina ovat eurooppalaiset, joidan kaulaa kiristetetään murhaavasti holokaustin "moraalisella taakalla".

Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että Yle ei ole ainoa valtaisa valemedia, jolle filosemiittinen Chutzpah on talon tapa. Tasan vuosi sitten Helsingin Sanomat teki Dresdenin kansanmurhapäivänä iso artikkelin Voiko natsia rakastaa? Natsit ovat meille pakkomielle, sillä ideologia sen takana ei ole kuollut, jotta voitaisiin unohtaa humaanien liberaalien hirmuteot. Anne Frankinsa ilmeisesti jo varhaisteininä silmät punaisina lukenut pinko Sanna Kangasniemi julistaa moralistin varmuudella:
Toisin kuin vaikkapa Stalinin hirmutekoja, ei Hitlerin tekoja voida nimittää keskiaikaisiksi tai barbaarisiksi. Stalinin ideologia haudattiin kommunismin romahtaessa, mutta Hitlerin juttu ei ole kadonnut maailmasta mihinkään: rasismi. Aate, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan ”rodun” tai etnisen taustan takia.
Jälkimarxilaista roskapuhetta. Jokaiselle punavihreästä kuplasta ulos astuneelle on täytynyt käydä selväksi, ettei kommunismin ytimessä oleva taikauskoinen tasa-arvo-oppi ole kadonnut minnekään, varsinkin kun sen sisäisesti "loogisimmat" muodot kuten Kamputsean hirmuhallinto kuuluu 1970-luvun lähihistoriaan. Punainen vaara on alati läsnä, sillä Ranskan vallankumouksesta lähtien Eurooppaa piinannut tasa-arvomania ottaa jatkuvasti uusia muotoja. Tällä hetkellä tämä todellisuudesta vieraantunut memeettinen tuholaisvirus vaikuttaa elinvoimaisesti globaalitalouden atomistisissa kulutusyhteiskunnissa. Ideologiseen pakkoon perustuva tasa-arvovaatimus on "monikulttuurisissa" valtioissa jopa fanaattisempaa kuin edesmenneissä homogeenisissä sosialistimaissa, mutta valitettavasti kansakunnan kaapin päällä olevien älyköiden on vaikea tunnistaa aikamme sairautta, koska he ovat itse hulluuden ytimessä levittämässä samaisia memeettisiä viruksia.

Natseista jauhamisen sijaan on pidettävä kirkkaana mielessä, että vapaamuurareista paljon vaikutteita saanut Ranskan suuri vallankumous ja sen äpärälapsien kommunismin ja liberalismin egalitarismi tekevät koko ajan suurempaa tuhoa kuin mikään muu ideologia. Maallisen tasa-arvouskonnon tuhoisuutta voi verrata vain samankaltaisiin universaaleihin oppeihin kuten kristinuskoon, juutalaisuuteen ja islaminuskoon. Sen "hyvää tarkoittava" tuhovoima on näkynyt Dresdenissä ja Hiroshimassa, ja se näkyy edelleen Lähi-idässä, jossa USA raunioittaa Israelin hyväksi valtioita, joista nyt vyöryy väkeä Eurooppaan. 



                                                    ******************************



Yle Teema Tiistai 14.2. klo 22:55, Valitut sanat: Tuomioja & Meinander 

Historiaa käytetään usein poliittisten konfliktien lietsontaan. Voisiko historiaa käyttää niiden ehkäisemiseen? Historian käyttö ja väärinkäyttö -kirjasta keskustelevat Antti Blåfield, Erkki Tuomioja ja Henrik Meinander. HD Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Lisää historiapoliittista propagandaa hyväuskoisille hölmöille liberaaleille. Aivan meidän aikanamme Etelä-Afrikan mustat ovat murhanneet rasistisesti 70 000 valkoista, mutta tästä tiedottaminen ei ole ollut hämärien mediatahojen intressinä, sillä se saattaisi nostattaa valkoisissa "väärää tietoisuutta" ah niin ihanaa monikulttuuria ja sateenkaarivaltiota kohtaan. Samoin on laita Holodomorin kansanmurhan kanssa, jossa näännytettiin kuusi miljoonaa ukrainalaista. Sen otsikoihin tuominen luo niin ikään väärää tietoisuutta, semminkin kun kansanmurhaoperaation käytäntöönpanijoista monet olivat juutalaistaustaisia neuvostobolsevikkeja. 

Punamädättäjä Erkki Tuomiojan mielestä pitää märehtiä vain sellaista historiaa, joka syyllistää ja heikentää valkoisten kansakuntien olemassoloa – aito kansanvihollinen kiireestä kantapäähän! Muut keskustelijat eivät olleet sen kriittisempiä nykyagendalle, sillä kaikki olivat yhtä mieltä siitä, kuinka hienoa on, että Saksa suhtautuu menneisyyteensä ankaralla itseruoskinnalla, jonka vuoksi nyky-Saksa on paljon monikulttuurisempi kuin useimmat Euroopan maat. Sanomatta jäi, että Saksa EU:n vaikutusvaltaisimpana maana upottaa etnisellä masokismillaan koko Euroopan afrikkalaiselle kivikaudelle.

maanantai 13. helmikuuta 2017

VALLAN SYLIKOIRA YLE ON HUOLISSAAN POPULISMISTA

Tämä mies on huolissaan siitä, että hänestä ei pidetä,
koska populismi.

Yle TV1, maanantai 13.2.2017  klo 21:00, 
A-studio

Uhkaako populismi Euroopan vakautta? Haastattelussa EU-komission varapj. Jyrki Katainen. Juontajana Johanna Vesikallio. #yleastudio HD



Vanhaan menoon tottunut poliittinen eliitti ja sen puudelina toimiva Yle ovat syystäkin huolissaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa tapahtuneista viime aikaisista poliittisista muutoksista. Suuret kansankerrokset ovat tyytymättömiä tapaan, jolla poliitikot ovat ajaneet muukalaisten kuten globaalipankkiirien ja kehitysmaiden vapaamatkustajien etua ohi kaiken kustantavan kansan. 


Yle pohjusti Illan A-studiota jo viikkonloppuna verkkosivullaan ilmestyneellä pitkällä alustuksellaan Analyysi: Populismi uhkaa demokratiaa – ja noudattaa aina samaa kaavaa, jossa järjestelmän uskottu mies Esko Varho yrittää kömpelöillä argumentatiivisilla olkiukoillaan jauhottaa "tyhmät ja pahat oikeistopopulistit". Jutussa sotketaan iloisesti aatteettomat populistiset liikkeet ja ideologiset nationalistipuolueet, mutta vieläkin harhaanjohtavampaa on populismi-termin käyttö ikään kuin vain uudet poliittiset haastajat olisivat "vastuuttomia populisteja".

Tosiasiassa Suomessakin kaikki eduskuntapuolueet ovat populistisia, sillä ne yrittävät erilaisin lupauksin ja lahjuksin mielistellä tiettyjen kansanosien suosiota. Demarit lupaavat lisää ostovoimaa duunareille, Vasemmistoliitto lisärahaa pokakonttorin asiakkaille, RKP erityisetuja rotupuhtaille ruotsinkielisille, Kokoomus lupaa kupata valtion rahoja "vapaaseen markkinatalouteen", Vihreät haluavat antaa lisäresursseja 7 miljardin enemmistön hyysääjille 
ja kepulaiset taas lupaavat siltarumpupolitikallaan ajavansa maaseututaajamien asiaa. Mikään näistä puolueista persut mukaan lukien ei aja kansan kokonaisetua, vaan ne vetoavat häikäilemättömällä populismillaan omiin eturyhmiin tai sitten valheellisesti koko kansaan. 

Varho käyttää jutun auktoriteettina professori Jan-Werner Müllerin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa Mitä on populismi? (What is populism?), joka näyttää olevan vanhan korruptoituneen eliitin tilaustyö. Kirjan ydinviestinä on, että populismi on vallanahneiden ja kyynisten kansanvillitsijöiden keino murtaa nykyisten vastuullisten ja demokraattisten kansanpalvelijoiden valtarakenne. Maailmassa kaikki olisi hyvin, kunhan vain vallankahvassa saisivat jatkaa vastuulliset ja epäitsekkäät filantroopit kuten Hillary Clinton, George Soros ja Angela Merkel! 

Jo jutun alun hirtehinen lainaus saa kahvit väärään kurkkuun: umpikoijari, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, projisoi oman tuhotyönsä itsensä kaltaisten roistojen arvostelijoihin:

– Populismi johtaa sivilisaation tuhoon! Näin jyrisi EU:n komission varapuheenjohtaja ja entinen Suomen pääministeri Jyrki Katainen Politico.eu-lehden haastattelussa marraskuussa 2016. Myöhemmin samana päivänä Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.
Seura-lehdessä 11.2.2016 ilmestyneessä jutussa kerrotaan europarlamentaarikko Esko Seppäsestä, joka pohtii kirjassaan Mistä Suomi vaikenee?, miksi Jyrki Katainen ei vaatinut Suomen jäsenmaksuihin alennusta kaudelle 2014-2020, vaikka Suomi oli jo vajonnut syvään taantumaan:
”Hänellä oli silloin salattu (ja myöhemmin julkitullut) pyrkimys päästä komissaariksi Brysseliin, ja se tavoite yhdistettynä Suomen edun ajamiseen oli maallemme onnettomuus: säilyttääkseen mukavan miehen maineen Katainen ei ollut valmis käymään taistoa Suomen nettomaksaja-aseman parantamisesta”, Seppänen kirjoittaa.
Nyt tällaisen mitä ilmeisimmän kansanpetturin annetaan kaikessa rauhassa marmattaa A-studiossa populismin noususta, vaikka samainen mies on omilla toimillaan ollut synnyttämässä protestimielialaa ja populismin nousua. Lisäksi pitää muistaa, että toimiessaan valtiovarainministerinä vuonna 2008 tämä samainen Katainen esitti Ylen tv-haastattelussa vaatimuksia ulkomaisen työvoiman tarpeesta: hänen mukaansa Suomi tarvitsisi 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa seuraavan 11 vuoden aikana. Hyvin on tuo EU:n hämäristä kammioista ponnistanut "projekti" lähtenyt viime vuosina käyntiin!

Kataisen näkemyksiä peesaavalla Esko Varholta loppui jutun lopussa historiallinen mielikuvitus, kun hän pelottelee liberaaleja fasismilla käyttämällä loppuun kulunutta vertausta kuinka tämä päivä muistuttaa 1930-lukua:

Historian jäljet pelottavat. Nykyisessä nationalismin ja populismin nousussa on selviä yhtymäkohtia 1920- ja 1930-luvun Eurooppaan. Suurin osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustetuista demokratioista romahti tuolloin diktatuuriin.
Kun seuraa EU:n kosmopoliittien valtakeskittymää ja heidän masinoimiaan kryptisiä ajatusrikoslakeja, joilla tukahdutetaan sanavapautta ja polittista yhdistymisvapautta, niin tilanne todellakin muistuttaa 1930-lukua – nimittäin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäyntejä 1936-38!

Brysselistä suorana tavoitettu Jyrki Katainen toisteli valtamedian narraatiota, jossa populismi nähdään syynä eikä seurauksena huonosta politiikasta. Kataisen väite, että vain populistit tarjoavat helppoja ratkaisuja on outo, vaikka hyvin tiedetään, että oikeistoliberaalit markkinafundamentalistit ovat toitottaneet vuosikausia, kuinka globaalit markkinat ja vapaa liikkuvuus luo parhaimman mahdollisen yhteiskunnan.

Tietysti on totta, että eräät yhteiskunnalliset kysymykset ovat eri intressien ristivetojen suhteen hankalia, mutta olisi silti teeskentelyä kiistää, etteikö myös yksinkertaisia kysymyksia olisi. Esimerkkinä olkoon tuttu maahanmuutto, johon ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko maahanmuuttoa jatketaan hamaan tulevaisuuteen, kunnes alkuperäiskansa on ahmaistu uusien tulokkaiden sisään tai sitten kansakunta lopettaa itseavustetun kansanmurhansa panemalla rajat kiinni ja lähettämällä etnisesti sopeutumattomat ryhmät takaisin kotimaihinsa. Yksinkertaista, mutta joillekin tuskallista, sillä eihän kakkua voi sekä syödä että säästää.


                                                           **************************



Kuka muistaa vielä sen ajan kun ns. edistykselliset toimittajat moittivat globaaleja suuryrityksiä ja markkinamekanismeja siitä, että ne siirtävät päätäntävallan pois kansanvaltaiselta demokraattiselta järjestelmältä? Valtion kanssa naimisissa olevaa Yleä ei markkinoiden valta enää huoleta, kun se kertoo suurfirmojen yrityksestä vaikuttaa oikeusjutuilla demokraattisesti valitun valtiopäämiehen toimintaan. Ylen verkkosivujen jutussa 
Apple, Facebook, Google ja yli 90 muuta suuryhtiötä tukevat oikeusjuttua Trumpin määräystä vastaan tunnutaan olevan tyytyväisiä siitä, että kansan vaikutusvallan ulottumattomissa olevat suuryritykset saavat vaikuttaa politiikkaan:
Noin sata yhdysvaltalaista suuryritystä on lähettänyt San Franciscon vetoomustuomioistuimelle yhteisen muistion, jossa ne vastustavat presidentti Donald Trumpin määräämää maahantulokieltoa seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisille.
Yhtiöiden muistion mukaan maahantulokielto aiheuttaa amerikkalaisille yrityksille merkittävää haittaa. Uusien työntekijöiden palkkaaminen hankaloituu. Maahantulokielto myös kannustaa yrityksiä laajentamaan toimintaansa Yhdysvaltain ulkopuolella.
Työvoimaväitteen voisi joten kuten ymmärtää, jos seitsemän kieltolistalla olevaa maata olisivat tietotekniikastaan tunnettuja Itä-Aasian maita. Arabimaita ja mustaan Afrikkaan kuuluvaa Sudania ei yleensä tunneta kognitiivisesti vaativien ammattien kotiseutuna, vaan niissä on keskitytty lähinnä kamelin jätösten polttamiseen leiritulien äärellä. Toisin sanoen suuryritysten ukaasit liittyvät enemmän niiden kannattamaan globalistiseen ideologiaan kuin aitoon työvoiman tarpeeseen lukutaidottomista kehitysmaista.

Huvittavinta on lukea tiedostavien punavihreiden joululahjatoiveita siitä, kuinka luontoa tuhoavat suuriyritykset voisivat kaataa demokraattisesti valitun Trumpin hallinnon. Juuri tällaista päiväunelmaa elättelee Etelä-Suomen Sanomien Vili Uuskallio, joka esittää kolumnissaan Toivottavasti suuryritykset kaatavat Trumpin toiveensa kursailematta:
Itse panisin toivoni suuryrityksiin, joiden toimintaa Trump on vaikeuttamassa protektionistisella talouspolitiikallaan ja maahantulokielloillaan. Iso joukko merkittäviä yhdysvaltalaisia yrityksiä asettui oikeudelle antamassaan lausunnossa vastustamaan Trumpin määräämää maahantulokieltoa, joka yritysten mukaan aiheuttaa ”merkittävää vahinkoa amerikkalaiselle liiketoiminnalle, innovaatiolle ja kasvulle”. Yritykset huomauttivat, että Yhdysvaltojen 500 suurimmasta yrityksestä 200 on maahanmuuttajien ja heidän jälkeläisensä ovat perustamia.
Tiedostavan vasemmiston globaalikapitalismia ylistävät lausunnot eivät jaksa enää hämmästyttää, sen verran alas koko liike on viime vuosina vajonnut. Nyt se on valmis hylkäämään demokratian ja liittoutumaan suurkapitalistien kanssa, jotta kansan valitsemana Donald Trump saadaan pois virastaan. O tempora, o mores!

Mitä tulee Uuskallion lainaamaan väitteeseen, että "Yhdysvaltojen 500 suurimmasta yrityksestä 200 on maahanmuuttajien ja heidän jälkeläisensä ovat perustamia", niin jokainen voi olla varma, että yksikään heistä ei ole lähtöisin nyt listalla olevista Sudanista, Irakista, Somaliasta tai Jemenistä, vaan heitä on etsittävä Euroopasta ja itä-Aasiasta. Kapitalismin kannalta asia on pikemminkin niin, että länsimaissa eksoottisen rikastuksen kasvaessa yhteiskuntarauha järkkyyy niin, että kaikki yritystoiminta alkaa käydä mahdottomaksi, kuten on käymässä Malmössa.


                       
                                                             **********************



Yle Fem, maanantai 13.2.2017 klo 17:25 3/6. 
Melkein norjalainen 

Michael ei ole koskaan kertonut työtoverilleen Carinalle juutalaisesta taustastaan, vaikka Carina on hänen hyvä ystävänsä. Nyt he tekevät yhdessä ikimuistoisen matkan Israeliin. HD


Yle eivätkä muutkaan valtamediat ole halunneet muistaa tänään Dresdenin murhapommituksia (13.–15. helmikuuta 1945)
, toisin kuin Auschwitzin keskityslerin vapauttamispäivää 27.1.1945, jota muisteltiin Yleisradiossakin hartaasti. Virallinen historia tosin "unohtaa" sen, että leiriä ei suinkaan vapautettu lopullisesti, vaan kommunistit tekivät siitä oman keskitysleirinsä antikommunisteja ja kansallissosialisteja varten ennen leirin jäänteiden museoimista ja uudelleen lavastusta. Sen sijaan nämä Dresdenin tuskan huudot eivät kaiu Hollywoodin valkokankailla eikä Ylessä:


torstai 9. helmikuuta 2017

HÖLMÖLÄISTEN VIERASKOREUTTA KAKSOISKANSALAISUUDELLA

Mitä paljastuu maskin takaa? Kaksoiskansalaisuus tuo väistämättä esiin
kysymyksen lojaalisuudesta.

Yle TV1, torstai 9.2. klo 21:05, 
A-studio: Talk 

Kaksoiskansalaisuus riidan aiheena. Keskustelemassa kansanedustajat Eva Biaudet ja Simon Elo, osastopäällikkö Ilkka Hanski Suojelupoliisista, sekä opiskelija Katja Mäkeläinen. Juontajana Sari Huovinen. HD


Linkki Yle Areenaan.

Tämän iltaisen Yle Talkin hyvä puoli on se, että keskustelussa paljastui kuinka RKP:n Eva Biaudet toimi Anneli Jäätteenmäen (Kesk.) hallituksessa vuonna 2003 ministerinä samoin kuin Vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes. Tuolloin Siimes, Biaudet ja Jäätteenmäki olivat voimaan tulleen kaksoiskansalaisuuslain innokkaimpia ajajia 
ideologisista syistä, vaikka lain kriittisissä arvioissa on yleensä otaksuttu,  että läpimenon taustalla oli tavanomainen poliittisen eliitin matelu lännen silmissä tyyliin "meillekin on saatava kaksoiskansalaisuus kuten läntisissä EU-maissa, sillä mitähän meistä muutoin ajateltaisiin!". Yllättävää kyllä, tätä jälkimmäistä linjaa edusti studiossa Supon virkamies, osastopäällikkö Ilkka Hanski, jolle näytti olevan erityisen tärkeää olla monikultuuriasioissa samaa mieltä kuin Eva Biaudet.

Suomen virkamieshallinnossa ja poliittisessa johdossa on jo pitkään ollut vallalla maamme edusta piittaamaton vieraskoreus, jonka taustalla on "eliitin" negatiivinen kansallistunto, jota 
kulttuurielämä ja media on ruokkinut hartaasti. Toisin kuin EU:n käytäntöjä apinoivilla tavallisilla poliitkoilla, suomalaisvihamielisellä femakkotroikalla on ollut kirkas aatteellinen tarve vesittää suomalaisuutta ja Suomen kansalaisuutta kaksoiskansalaisuuden avulla. Varsinkin Biaudetin koko poliittinen ura on perustunut siihen, että kaikki mitä hän on tehnyt, on aina ollut jollakin tapaa suomalaisten intressiä vastaan. Jos ilmiselvälle kansanviholliselle pitäisi antaa kasvot, niin eräs varteenotettava ehdokas olisi eittämättä Eva Biaudet!

Tällä hetkellä maassamme asuu noin 
96 000 kaksoiskansalaista, joista neljännes venäläisiä, joita itänaapuri pitää ensisijassa uskollisina Venäjälle. Aivan kuten kiinteistöjen ostoissa, kaksoiskansalaisuuslaissa ei ole vastavuoroisuutta, joten Venäjällä suomalais-venäläinen joutuu kansalaisuutta hakiessaan luopumaan Suomen kansalaisuudestaan. Kansantarujen hölmöläiset eivät olekaan kadonneet minnekään, he vain vaikuttavat maamme poliittisessa johdossa!

Kaksoiskansalaisuudesta on iloa ainoastaan niille, joille se myönnetään, koska tällöin he voivat epäreilusti pelata kaksilla korteilla toisin kuin muut. Sitä paitsi on selvää, että kansalainen ei voi olla samanaikaisesti kahden eri oikeusjärjestelmän alainen. Asiasta huomautti jokin aika sitten emeritusprofessori Timo Vihavainen Ylen uutisjutussa 
Professori: Kaksoiskansalaisuus on järjetön systeemi – "Aviopuolisoita ei meikäläisten lakien mukaan voi olla kovin monta, joittenkin lakien mukaan voi"Haastattelussa Vihavainen toteaa mm., että 
– Ongelma on erityinen silloin, jos ollaan kaukana toisistaan kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti, Helsingin yliopiston Venäjän-tutkimuksen professori Timo Vihavainen sanoo. 
– Maahan tulee pakolaisia ja heillä on sitten lähtömaan ja Suomen kansalaisuus, ei tässä ole mitään järkeä, Vihavainen sanoo. 
Vihavaisen mielestä 2000-luvun alussa vallinnut euforinen ilmapiiri on tullut tiensä päähän. 
– Kuviteltiin, että liberaali kehitys etenee jatkuvasti, mutta näinpä ei käynytkään.
Vihavaisen mukaan ongelma olisi vielä korjattavissa, jos maan johdosta vain löytyisi järkeä ja poliittista tahtoa:
Vihavainen korjaisi järjestelmää vielä, kun vähemmistöt ovat pieniä. Puolen miljoonan vähemmistö on jo sellainen, ettei se Vihavaisen mielestä ole hyväksi ehkä missään päin maailmaa. Vihavaisen mukaan irti pääseminenkin voisi myöhemmin olla vaikeaa.
Hallituksen, opposition  ja valtamedian monikulttuurikiimaa seuratessa Vihavaisen viisas ehdotus tulee todennäköisesti kaikumaan kuuroille korville, sillä kaksoiskansalaisuudesta käydyssä keskustelussa on eniten melskattu siitä, kuinka fetissiksi nostettu tasa-arvo ei mahdollisesti toteudukaan, koska venäläiset eivät pääse Suomen armeijassa vapaasti tehtäviin, joissa voisi urkkia hyödyllisiä sotilastietoja Venäjälle. 

Tätä pöyristyttävän kauheaa tasa-arvon ja ihmisoikeuksien loukkausta on toitottanut jo toista viikkoa Ylen toimittaja Päivi Happonen, viimeksi tänään jutullaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen ei päässyt töihin varuskunnan keittiöön – "Yhtäkkiä minä olinkin turvallisuusuhka". Suomen kaltaisessa länsimaassa on toki tärkeää pitää huolta laillisuusperiaatteesta, mutta Happosen raportoimat uutiset viestivät enemmän lakitieteen professorien suosimasta itsetarkoituksellisesta legalismista, jossa lain yhdenvertaisuutta tulkitaan kirjaimellisesti siten, että se on Suomen ja sen kansalaisten etua vastaan. Jos järkevät kansalaiset saisivat päättää, keskustelu yhdenvertaisuuden toteutumisesta jätettäisiin sivuun ja siirryttäisiin pohtimaan kaksoiskansalaisuuslain mielekkyyttä ylipäätään, aivan kuten professori Vihavainen on toivonut. Koska kyse on kelvottomasta laista, joka on kieroudella ujutettu lakikirjaan, pitäisi se saada sieltä ehdottomasti myös pyyhittyä pois.


                                                      ****************************


Kehitysmaiden mustat, Pohjois-Afrikan arabit ym. kutsumattomat elintasoparasiitit ovat jälleen kerran provosoituneet heille tutuksi käyneeseen käytökseen eli mellakointiin ja korttelien polttamiseen. Tuttuun tapaansa Yle uskalsi raportoida asiasta vasta neljäntenä mellakkapäivänä jutussaan  
Pariisin esikaupungeissa nuoriso mellakoi jo neljättä yötä, poliisia epäillään väkivallasta, jossa otsikolla yritetään mitätöidä edellispäivien uutispimento. Tapahtumien narraatio kulkee tuttuja latuja, sillä syyllisiä etsitään lähinnä poliisista eikä afrikkalaisista huumekauppiaista ja muista nuorisorikollisista. Tosin tavalliset ranskalaiset alkavat jo saada tarpeekseen monikultuurisesta rikastuksesta, josta kertoo Kansallisen Rintaman Marine Le Penin suosion kasvu tulevien presidentivaalien alla.


                                                      ******************************


Yle TV1, torstai 9.2. klo 22:00, Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa  

Integraatiopyrkimyksistä huolimatta Tanskan koraanikouluissa opetetaan ankaraa sharialakia. Fatma ja Mohammed kuvasivat salaa moskeijoissa. Kävi ilmi, että naisiin kohdistuva väkivalta ja moniavioisuus ovat hyväksyttäviä. HD
                                              
Yle ja Yle Watch suosittelee katsomaan. Linkki Yle Areenaan.

tiistai 7. helmikuuta 2017

MEDIA EDELLEEN HOMOMANIAN OTTEESSA

Siunaa ja varjele! Kristillisen kirkon tila 2000-luvulla.

Näyttää siltä, että Donald Trumpin juuri alkanut presidenttikausi on saanut vihervasemmistolaiset ja Ulkopoliittisen insitituutin arvaustieteilijät lopullisesti pois tolaltaan, sillä he ovat viime viikkojen aikana käyneet kaikissa arvokysymyksissä maalaisjärjen ja säädyllisyyden päälle kuin nälkäinen hyeenalauma. Ei riitä, että he valehtelevat Yhdysvaltain perustuslaista, että se muka antaisi globaalille enemmistölle subjektiivisen oikeuden tulla maahan jos sattuu huvittamaan. Nyt he ovat avanneet myös kulttuurisodan kotirintaman ampumalla median avustuksella jälleen rumputulta kohti normaalia sukukupuolienemmistöä.

Homomanian vallassa oleva kirkko on näytellyt tässäkin mädätystaistelussa näkyvää roolia, kun marxilaishumanisti, piispanakin (sic!) tunnettu Irja Askola, palkitsi 15-vuotiaan lapsen vuoden homoksi alkoholijuomia tarjoilleessa QX Gay Gaalassa. Askolan saamasta kritiikistä tuohtunut Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modigin on puolestaan sitä mieltä, että koko palkinnossa ei ole kyse seksuaalisuudesta. Modigin tarkennus on sikäli totta, että palkinnossa ei ole kyse vain seksiasiosta (eli siitä mikä viehättää elostelevien vanhojen homppeleiden silmää), vaan kulttuurimarxilaisesta identiteettipolitiikasta, jolla pyritään sirpaloimaan yhteiskunta ja mitätöimään eurooppalaisen sivilisaation kulmakivinä tunnetut hyvyys, totuus ja kauneus.

Irja Askolalle maistuu valtion viinaksien lisäksi myös
homolobbyjen tarjoamat virvokkeet. 
Yle Watchin kanta homoihin on suvaitsevaisuus sanan alkuperäisessä merkityksessä, joka tarkoittaa sietämistä. Valitettavasti tänään suvaitsevaisuus tarkoittaa vihreellisesti sitä, että toiseus pitää hyväksyä karvoineen päivineen. 
Kukaan ei ole kieltämässä homoja harjoittamasta privaatisti keskinäisiä mielitekojaan, mutta tästä ei seuraa, että heille pitäisi antaa etuoikeus hieroa taipumustaan enemmistön kasvoihin hokemalla flatus vocis taikasanaa "ihmisoikeudet". 

Länsimaissa seksuaalivähemmistöillä on samat perusoikeudet kuin normaaleillakin (98% väestöstä), mutta olisi hullunkurista, että sen lobbausjärjestöt kuten Seta alkaisivat määrätä enemmistöä, mitä mieltä sen pitää ole vähemmistöistä tai jopa ohjeistaa enemmistölle seksuaalikasvatusta. Hoplaa! Se, että juuri näin tällä hetkellä tapahtuu, kertoo siitä, että maassamme vietetään väärän kuninkaan päivää 365 kertaa vuodessa. 

Ylen tuoreehkossa jutussa Olen sukupuoleton: Viima Lampinen ajetaan pois sekä naisten että miesten vessasta kerrotaan Setan uudesta puheenjohtajasta, joka vie järjestön ryminällä minimaalisten ja äärimmäisen narsististen friikkivähemmistöjen loppumattomalle suolle vieläpä homoseksuaalien kustannuksella. Myötäkarvaan kynäillyssä jutussaan toimittaja Minna Aula valistaa tuulipukukansaa:
Juridisesti Suomessa on olemassa vain nais- ja miessukupuolet. Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta pyrkii edistämään jokaisen oikeutta määritellä tai olla määrittelemättä itse itsensä sekä ihmissuhteensa. Setan toiminnan yhtenä päätavoitteena on ajaa translain uudistamista Suomessa.
Tätä tuskin oli Setan ajamassa alkuperäisessä ohjelmassa vuonna 1975. Siihen kirjatut tavoitteet on luultavasti saavutettu jo ajat sitten, joten miksi Seta toimii vieläkin ja on ulottanut toimintansa ja vaatimuksensa kysymyksiin, jotka eivät liity järjestön alkuperäisiin homoseksuaaleja koskeneisiin tavoitteisiin. Kuten vasemmistolaisilla emansipaatiota julistavilla järjestöillä yleensä, ne eivät koskaan tyydy saavutettuun asemaan, vaan vaativat koko ajan uusia vapauksia ja vapautettavia, sillä liikkeellä pysyminen on niiden elinehto. Samoin on käynyt vasemmistohumanistiselle Amnestylle, joka alunperin pyrki toimimaan poliittisten vankien vapauttamiseksi ja kidutuksen lopettamiseksi, mutta joka häärää nykyään ties missä vain länsimaita koskevissa maahanmuuttoasiossa ja yrittää esittää massainvaasion vastustamisen ihmisoikeusloukkauksena. 

Vaikkei tässä uskonnollisia ollakaan, niin leikkisästi voidaan todeta, että Saatanan tiet ovat myös muualla tutkimattomat kuten kävi tänään selväksi illan A-studiossa:


Yle TV1, tiistai 7.2.2017, klo 21:00, 
A-studio 

Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee. Miten käy kirkon?  
Romaniassa kuohuu ja se vaikuttaa koko Euroopan tilanteeseen. Juontajana Satu Miettinen #YleAstudio

Linkki Yle Areenaan.


Paholaisen asianajajana toimiva Ylen toimittaja Satu Miettinen oli valmistellut homovihkimis-juttunsa
 huolella ja kutsunut studioon Nousiaisten seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkulan, joka anteeksipyydellen kannatti piispainkokouksen kantaa, jonka mukaan Suomen evankelisluterilainen kirkko ei tule vihkimään samansukupuolisia pareja. Toimittajan lisäksi kulttuurimarxilaista liberaalia linjaa edustivat helsinkiläinen rokkipastori Kari Kanala ja lesbopappi Susanna Airola, joka on luopunut papin ammatistaan.

Mielipiteiden suhteen  epätasa-arvoisesti jakautuneessa keskustelussa kävi selväksi, että kulttuuribolsevikeille ei riitä tasa-arvoinen avioliittolaki, joka jo nykyisellään takaa tasa-arvopelleilyn (paitsi heteroille polygamisteille ym.), vaan myös Raamattuun sitoutuneen kirkon pitäisi taipua länsimaiden uusimman uskontokultin, homomanian, kitinöille. 


Toimittaja Miettinen tenttasi mielellään väärinajattelija kirkkoherra Markkulaa ja yritti vedota tasa-arvolakeihin, jotka ovat ristiriidassa kirkon opetusten mukaisten säädösten kanssa. Miettinen ei taida ymmärtää, että organisaatioilla, järjestöillä ja jopa peleillä on omia sääntöjä, jotka ovat valtion tasa-arvoilveilylakien kanssa poikkiteloin, mutta silti lainmukaisia. Pahoinpitely on kielletty, mutta nyrkkeilykehässä se on sallittua; shakissa miehet ja naiset pelaavat eri sarjoissa (kuten nyrkkeilyssä), vaikka se ei ole sukupuolisen tasa-arvon mukaista, ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa nainen ei voi toimia pappina jne. jne. 

Asia pähkinänkuoressa: kirkko tekee omat sääntönsä eikä siihen ole kenenkään pakko kuulua. Jos homoja kiinnostaa vaikkapa homoilu alttarilla, he voivat perustaa oman uskonnollisen yhteisön, jossa se on sallittua. Mikä merkillinen hinku heillä on tunkea väkisin heteronormatiiviseen evankelisluterilaiseen kirkkoon, jonka korkeimmassa kirjallisessa instituutiossa, Raamatussa, suhtaudutaan kielteisesti homoihin? Selitys tällaiselle käytökselle ei todellakaan löydy Raamatusta eikä edes "kaiken suvaitsevasta" Jeesuksesta....vaan Antonio Gramscin ja Herbert Marcusen opeista!

Lopuksi pitää muistaa, että kirkon heteroseksuaalisten homoemojen motiivi puskea homoutta alttarille ei ole seksuaalinen, vaan pelkästään ideologinen. Siksi heidät on erotettava puhtaasti homoseksuaalistista lobbaajista, joilla on ollut kolumnisti Arto Laitisen mukaan suuri valta esimerkiksi ulkoministeriössä, joka näkyy hämmästyttävän hyvin myös tänään!



torstai 2. helmikuuta 2017

A-TEEMA VIHAPUHE-ILTA: YLE VIHAA ETNISEN SUOMALAISUUDEN ITSEPUOLUSTUSTA


Keskustellaanko Kiinassa tai Japanissa vihapuheesta? Tuskin, sillä sellaisen vatvomiseen ei ole niissä tarvetta, toisin kuin "moniarvoisissa" pakkomonikulttuuria syöttävissä liberaalidemokraattisissa yhteiskunnissa.

Vain kulttuuri-geneettisellä immuunikadolla infektoitu länsi on kykenemätön tunnistamaan kansojensa etua, jonka vuoksi monet kansalaiset pitävät omaa intressiä ajavia muukalaisia samaan sisäryhmään kuuluvina ihmisinä. Terveenä säilyneet yhteiskunnan solut tietenkin vastustavat muukalaisinvaasiota, mutta sairastunut hallintokeskus ei anna niiden toimia vapaasti. Pitääkseen luhistuvan järjestelmän koossa, keskusjohto yrittää tukahduttamisella estää konfilktien syntymistä vieraiden syöpäsolujen ja sen omien terveiden solujen välillä. Toisin sanoen tarkoituksella luotu monikulttuurinen yhteiskunta sisältää jo sisäsyntyisesti väistämättömän konflikin eri ainesten välillä.

Tyynnytelläkseen kiistämätöntä etnistä intressiristiriitaa monikulttuuriseksi julistautuneen valtion äänitorvi Yle otti tänään A-Teemassa keskustelunaiheeksi vihapuheen. Establishmentti laskelmoi, että kun toinen osapuoli nujerretaan, konfliktin mahdollisuus vähenee ja monikulttuurinen syöpä saa edetä rauhassa. Koska virallinen Suomi ei voi sanoa kunniakansalaisiksi korotetuista kehitysmaiden muukalaisista ja heidän täällä olostaan mitään kriittistä, täytyy verbaaliset aseet riisua kansallismielisiltä suomalaisilta. Tämän vuoksi sertifioitu vihapuhe ei tarkoita oikeastaan muuta kuin puhetta, josta eliitti ei satu pitämään. Käsite on vain yhteen suuntaan politisoitunut, vaikka näennäisen tasapuolisuuden nimissä sillä yritetäänkin tarkoittaa kaikkea lähinnä netistä löytyyvää vihaista puhetta. 

Viralliselle julkisuudelle vihaisesta puheesta tuli ongelma vasta sitten, kun kansa alkoi verkossa ilmaista tyytymättömyyttään poliittiselle korrektiudelle ja kolmannen maailman invaasiolle. Käsitteenä "vihapuhe" ei ole suomalaisen poliittisen keskustelukulttuurin oma tuote, vaan eräät mielipidevaikuttajat ovat lainanneet sen sellaisenaan Yhdysvalloista. Sanottakoon se tässä vielä kerran: vihapuhe on vasemmistojuutalaisten kulttuurimarxilaisten Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa kehittämä orwellilainen käsite, jonka tarkoitus on riistää viimeisetkin rauhanomaiset ja demokraattiset keinot vastustaa värillisten invaasiota ja ääriliberaalia kulttuurimädätystä

Yle TV 1:n vihapuhe-ilta ei tarjonnut mitään uutta aiheesta, josta on keskusteltu eri nimillä monta kertaa aiemmin. Totta kai keskustelijoiden kokoonpano studiossa oli jälleen kerran valittu siten, että ylivoimainen enemmistö, ohjelman vetäjät Annika Damström ja Markus Liimatainen mukaan lukien, koostui monikulttuuria kannattavista henkilöistä. Asia selviää vilkaisemalla ohjelmaa petaavasta Yle uutisten verkkosivujen jutusta Vihapuhetta vai sananvapautta? Tässä ovat A-teeman keskustelijat

Kliseisesti käsikirjoitettu ohjelma kävi heti rynnäköllä monikultturismin vastustajien päälle, joka olikin helppoa, koska heitä ei ollut ohjelmaan kutsuttu. Aivan aluksi luvattomassa tanssibileessä kuolleen Hanna Ruaxin isä Yrjö Timonen halusi osoittaa kyynelehtimisellään, kuinka pahoja ihmisiä roturutsan ja pakkomonikulttuurin vastustajat ovat. Sitten ääneen päästettiin musta Miss Helsinki Sephora Ikalaba, joka kertoi saamastaan ikävän raflaavasta kansalaispalautteesta. Kiinnittämällä huomion vähemmän viehättävän missiin saamiin törkyviesteihin, katsojalle tuli tuskin pöyristykseltään mieleen, että kaiken tämän alkusyytä oli missikisan raati, joka valitsi voittajan poliittisesta eikä esteettisestä syystä.

Tuttuun tapaan studioyleisön joukosta haastateltiin entistä tamperelaista skinheadia, joka uudestisyntyneenä suvaitsevaisena opportunistina tarjosi keittiöpsykologisia selityksiä sille miksi kansallismielisyys on joka suhteessa paha ja tuomittava asia.

Seuraavaksi studioon marssitettiin yllätysvieräs, nuori mies Antti Palola, joka oli kääntynyt suvaitsevaiseksi monikultturistiksi kuunneltuaan somali Abdirihim "Husu" Husseinin radio-ohjelmia, joissa nakerretaan systemaattisesti suomalaisten etnistä yhtenäisyyttä. Palolan mukaan se, että "yksikään maahanmuuttaja ei ole vienyt häneltä naista eikä työpaikkaa" oikeuttaa massamaahanmuuton. Tosiasiassa satojen tuhansien kehitysmaalaisten jatkuva virta tulee vaikuttamaan matemaattisella varmuudella siihen, että rajallinen määrä työpaikkoja ja parisuhdekumppaineita tulee päätymään muille kuin suomalaisille. Individualistista managerointi-ideologiaa tietämättään propagoivalle Palolalle tämä ei merkitse luultavasti mitään, sillä hän kannattaa yhteiskuntaa, jossa on vain keskenään itsekkäästi kilpailevia yksilöitä. Toisaalta kyse saattaa olla kansalaisesta, joka mukaavuudenhalunsa ja pelkuuruutensa vuoksi on luopunut suomalaisuuden puolustamisesta, sillä näin häntä ei ainakaan pidettäisi julkisuudessa rasistina! Tällaiselle ihmistyypille kansakunnan etninen itsetuho on paljon pienempi paha kuin isänmaan kutsuun vastaaminen ja sen vuoksi rasistiksi leimautuminen.

Helsingin Sanomien Nyt-liite ei voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen, kun monikulttuurille hyödyllinen idiootti tarjosi kädestä pitäen valmiiksi pureskeltua suomalaisuuden solvausta. Nyt-liitteen jutussa Tämä tapahtui Ylen A-illassa: Antti, 19, hylkäsi vihan, koska asiat ovatkin "oma syy", soitimme pahamaineinen multikulti-feministi Jutta Sarhimaa ei ole pysyä housuhameessaan, kun joku pikkukylän poika oli kääntynyt virallisen aatteen tukijaksi Ylen propagandanohjelman ansiosta. Tämä jos mikä lisää toimittajien narsismia, kun he näkevät suoran todisteen, että hyväksyntää kaipaavia nuoria voidaan käännyttää vaikka mihin tahansa idiotismiin.

Kansanedustajista studiossa oli paikalla vihreiden
Emma Kari ja perussuomalaisten Sampo Terho. Koska puheaikaa oli vain rajatusti, Karin kommentit kuulostivat lähes järjellistä, sillä hän ei ehtinyt laukoa suustaan tunnetuimpia päättömyyksiään. Sampo Terho esiintyi puolestaan maltillisesti ja sovittelevasti, luultavasti siksi, että tulossa on kunta- ja puheenjohtajavaalit.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kannatti virkansa puolesta kansalaisten itsesensuuria samoin kuin Yle uutisten sometoimittaja (sic) Sami Koivisto, joka esitteli kolme keinoa, joilla kansalainen voi tukkia oman suunsa verkossa. Asiantuntijuutta edustanut professori Vilma Luoma-aho korosti puolestaan vihapuheen psykologista puolta. Yhtenä hänen viestinään oli, että kunhan "viha" vain saataisiin jotenkin neutralisoitua, niin se poistaisi suuren osa ongelmista ikään kuin viha sinänsä olisi joku selitys eikä oire yhteiskunnallisista virheistä.

Yllättäen kaikkein järkevintä ja kyseenalaistavinta näkemystä vihapuheesta edusti antinationalistina tunnettu Jarkko Tontti, joka vaikuttaa vasemmalle kallellaan olevassa sananvapausjärjestö PEN:ssä. Hän kannatti tiukinta sananvapaustulkintaa ja vaati ihmisiä kasvattamaan nahkaansa netissä vellovalle keskustelulle. Tontin järkähtämätön sananvapauslinja erottaa hänet selvästi liberaaleina esiintyvistä vasemmistolaisista, jotka eri tekosyitä hyväksi käyttäen yrittävät kriminalisoida poliittisten vastustajien argumentit. Tässä hän moitti erityisesti Emma Karia, joka haluaa rajoittaa perussuomalaisia tuomasta esiin mielipiteitä, jotka ovat vastenmielisiä vihreille.

Lopuksi keskustelu siirtyi rasismista jankkaamiseen, joka paljastikin hyvin, mikä tässä vihapuheessa eniten establishmenttia kiristää.